7+

Taas on viikko kulunut ja pieni vuokralainen A:n sisällä on jälleen muuttanut muotoaan. A on voinut huonosti ja ollut hyvin huolissaan siitä, ettei kaikki olisikaan niinkuin kuuluu olla. Ensimmäistä odottaessa kaikki on niin uutta. Ei ole vertailu pohjaa mihinkään aiemmin koettuun, ja siksi on vaikea tietää mikä on normaalia ja mikä ei. Minun on sivustaseuraajana toisinaan vaikea samaistua A:n olotiloihin, ja voin vain kuunnella toista, tukeutua oppimaani teoriatietoon ja lukemiini/kuulemiini kokemuksiin raskaudesta. Ei ole helppoa katsella toista pahoinvoivana, kun ei voi itse tehdä mitään lieventääkseen toisen huonovointisuutta.

A soitti tiistaina neuvolaan ja sai kuulla oireidensa olevan normaaleja, ja tämä helpotti hieman hänen huoltaan. Lisäksi A sai varattua viikolle 12+ ensimmäisen ultraäänen. Keskustelimme myös mahdollisesta varhaisraskauden yhdistelmäseulonnasta, jossa ultraäänen lisäksi äidiltä otetaan verinäyte. (Yhdistämällä verinäytteen tulos ja ultraäänessä todettu niskaturvotus voidaan tunnistaa ne sikiöt, joilla kromosomipoikkeavuuden riski on suurentunut.) Emme vielä pääseet tulokseen siitä haluammeko seulontaa tehdä.

Yhtenä iltana ennen nukkumaan menoa keskustelimme siitä millainen lapsesta saattaa tulla. Millaisia piirteitä lapsi geeniperimänsä mukaan mahdollisesti saa tai kuinka me persoonina/kasvattajina vaikutamme tulevan lapsen kasvuun. Ruusuisia kuvia on helppo piirtää. Muistutin itseäni ja A:ta, että vanhemmuus voi tuoda mukanaan mitä tahansa. Lapsi voi jo syntyessään olla sairas, tai sairastua myöhemmin. Lapsella voi olla ongelmia vuorovaikutussuhteissa, oppimisessa, puheentuottamisessa jne.. Emmekä me rakkaudella ja huolenpidolla kykene kaikkea korjaamaan, vaikka kuinka tahtoisimme. Vanhemmuus tuntuu ajoittain todella pelottavalta. Vastuu on suuri, ja kuinka vanhemmuus tulee olemaan kaiken hyvän ja upean rinnalla suurta luopumista. Kuinka riipivää tulee olemaan se, että lähden A:n ja pienen lapsen luota päiväksi töihin.. Millaisia tunteita meillä herää, kun jätämme lapsen ensimmäisiä kertoja jollekin hoitoon.. Miltä tuntuu kun lapsi ensimmäisen kerran sanoo "minä itse, ei äiti ei tarvitse auttaa".. Tai kuinka sitä raaskii päästää irti polkupyörästä, kun oma kallein polkee ensimmäistä kertaa ilman apupyöriä.. Kuinka uskaltaa päästää pienen ekaluokkalaisen kulkemaan yksin koulutietä..  Luopumisia tulee olemaan lukemattomia, ja näin kuuluu rohkeasti tehdä. Se on osa vanhemmuutta. Aika hurjaa, eikö?

iPhone: Hello Baby Pampers sovellus

-HC-