Bridegroom - rakkaustarina

Pari viikkoa takaperin huomasin Twitterissä Jani Toivolan twiitin, jossa oli linkki It Could Happen To You- videoon ja kehoitus "Katsokaa tämä!" ja minähän katsoin. Tuon kymmen minuuttisen videon aikana liikutuin. Minun piti mainita videosta myös A:lle, mutta se unohtui.

Eilen lukiessani päivän Helsingin Sanomia törmäsin otsikkoon "Eräs amerikkalainen rakkaustarina". Yhdistin Otto Talvion kirjoittaman tekstin heti näkemääni videoon. Artikkelissa kerrottiin kuinka kaksi amerikkalaista poikaa kasvoivat pienissä kaupungeissa, ja rukoilivat etteivät olisi homoja. Nuorempi pojista Shane Bitney Crone tajusi olevansa homo nähtyään aids-draama Philadelpihian, jota Tom Hanks tähditti. Hän tajusi pitävänsä pojista ja luuli kuolevansa aidsiin. Se ahdisti häntä niin paljon, että hän alkoi saada paniikkikohtauksia.

Teini-ikäinen Shane kirjoitti ystävälleen Mattille kirjeen, jossa tunnusti rakkautensa. Mattin vanhemmat eivät tästä pitäneet ja raivostuivat. Vanhemmat olivat vaikutusvaltaisia pienessä kaupungissa ja Shane suljettiin seurapiirien ulkopuolelle. Koulussa häntä kiusattiin. Shane halusi muttaa pois kotikaupungistaan avomieliseen Kaliforniaan. 19-vuotiaana hän pakkasi tavaransa ja muutti Los Angelesiin.

Kolme vuotta Shanea vanhempi Tom Bridegroom oli jättänyt myös kotikaupunkinsa taakseen. Hän oli käynyt Culverin sotilasakatemian ja valmistunut arvostetusta Vassar Collegesta. Tom asui myös Los Angelesissa ja työnskenteli näyttelijänä.

Tom oli itsevarma, komea ja hän tuli kaikkien kanssa toimeen. Yhteiset ystävät tutustuttavat Tomin ja Shanen toisiinsa. Heistä tuli pian pari. Ystävät kuvailivat heidän suhdettaan sellaiseksi, joka kestäisi vuosikymmeniä. Heidän yhteinen taipaleensa kesti kuusi vuotta, sillä Tom kuoli tapaturmaisesti pudottuaan katolta.

Tomin kuoleman jälkeen tämän perhe sulki Shanen kaiken ulkopuolella. Shanea ei kutsuttu hautajaisiin, ja hänelle kerrottiin, että mikäli saapuisi paikalle Tomin isä kävisi häneen käsiksi. Viranomaisten silmissä miehet olivat vain kämppäkavereita.

Talvio kirjoittaa, että tämä kaikki kerrotaan elokuvassa Bridegroom. Elokuva on joukkorahoituksella toteutettu dokumentti Shanesta ja Tomista. Se löytyy Netflix palvelusta ja niin me myös A:n kanssa eilen illalla katsoimme sen.

Tom&Shane. Kuva osoitteesta: http://tribecafilm.com/filmguide/513a8354c07f5d4713000206-bridegroom

Elokuva oli äärimmäisen koskettava. Kumpikin meistä liikuttui sitä katsoessa. Elokuva kertoi kamppailusta itsensä löytämisen kanssa, millaista on joutua toisten kiusan kohteeksi homouden vuoksi, millä tavalla perhe voi satuttaa, kun ei ymmärrä mistä on kyse, kuinka viranomaisten silmissä et ole rakkaimpasi läheinen.. mutta ennen kaikkea elokuva kertoi rakkaudesta. Shanen ja Tomin rakkaustarina on kaunis ja koskettava.  Miesten yhteinen ystävä sanoi elokuvan lopussa näin: " Perheet voivat 30 vuoden ajan, lakaista salaisuuden maton alle, kunnes joku kuolee, mutta sitten se on pakko kohdata. Luulen, että niin kävi Tomin vanhemmille. Heillä oli loistava lapsi. Hän oli fiksu ja lahjakas. Monia myönteisiä asioita. Mutta yksi myönteinen asia, josta he eivät halunneet kehuskella ystävilleen, oli se, että Tomilla oli uskomaton partneri. Heitä hävetti se. He pyyhkivät asian historiankirjoista sulkemalla hänen Facebook-sivunsa, sulkemalla Shanen hautajaisista,  ja jättämällä hänet mainitsematta, mikä on pahinta mitä voi tehdä toisen muistolle. He eivät taistele homoavioliittoa vastaan, eivätkä poikansa homoutta vastaan, vaan rakkautta vastaan. Kuka taistelee sitä vastaan?"

Kuka taistelee rakkautta vastaan? Rakkaudessa ei ole mitään pahaa eikä likaista. Eikä rakkaus katso sukupuolta. Rakkaus on kaunista, vaalimisen arvoista. Siksi jokaisella meillä pitäisi olla yhtälainen oikeus rakastaa.

-HC-

9+

Taas on viikkopäivityksen vuoro. A on tämän viikon loppu puolella voinut paremmin, kuten itse jo edellisessä päivityksessään kertoi. Hyvän olon tunne luonnollisesti merkitsee myös sitä, että minulla on ollut mukavampaa :D Yhtä vuoristorataa tuo oleminen tuntuu kuitenkin olevan. A:n  ei olisi kannattanut hyvällä olollaan paljolti leijua, kun eilen illalla oli taas kaulailemassa posliinia. Itse kiikutin auliisti vesilasia ja tiedustelin mitä rakkaani haluaisi minun kaupasta tuovan. Se on jännä kuinka elämä yllättää. Joskus vuosia sitten loin mielikuvia siitä kuinka itse olisin raskaana ja juoksuttaisin miestäni voidessani huonosti, ja nyt itse olen "juoksupoikana" ja vielä vapaasta tahdostani.

A on jaksanut puuhailla kotona enemmän kuin aiempina viikkoina. Eilen kun tulin kotiin oli kotiimme tullut JOULU!! Marraskuussa.. Huoh. Ovikranssi, joulu(talvi)valot, joitakin koriste-esineitä ja piparimuotit pöydällä. Itse en ole muutamin vuosiin joulusta pahemmin innostunut, enkä ole ikinä omaan kotiini joulua laittanut. Viime jouluna A toi joulun kotiini, ja niin se tänäkin vuonna tulee yhteiseen kotiimme. Ehkä innottomuuteni joulun suhteen juontaa juurensa lapsuuteeni. Lapsuuteni joulut olivat mahtavia! Olimme koko perheen kesken isovanhempieni luona ja tapasimme sukulaisia. Isovanhempieni kuoltua jouluperinteet katkesivat, tietty ajanjakso oli tullut tiensä päähän. Näin ollen joulufiilis on puuttunut, ja olen sisuksissani päättänyt löytää joulun uudelleen kun itse saan lapsia. Viimeistään ensi jouluna tilanne on toinen. Odotan innolla!

Viikonloppuna tiedossa kavereiden näkemistä pikkujoulujen muodossa, ja missiona ottaa taas kasvavasta masusta muutama kuva. Hyvää viikonloppua kaikille!

iPhone: Hello Baby Pampers sovellus

-HC-

Hyvä olo ja hassu maha

Tänään on ollut mielenpäällä erityisesti se, miten minulla on ollut ihmeellisen hyvä olla viimeiset kaksi päivää! Olen oksentanut viimeksi maanantaina ja välillä tietysti heikottaa, mutta sekin on sellaista hallittavaa oloa. Eli oikeastaan kaikki on ihan loistavasti ja nyt pitäisi osata nauttia! Ja olenkin nauttinut ja jaksanut puuhastella kaikkea kotona. (Vaikka välillä iskeekin pelko oireettomuudesta, että kaikki ei ole hyvin.)

Meitä naurattanut asia on mahani iltaturvotus. Silloin se ei tosin hirveästi naurata, jos täytyy olla poissa kotoa ja housut jalassa. Maha nimittäin paisuu melkein kaksinkertaiseksi! On hirveän söpöä tutkiskella tätä massua ja HCkin voi sitä konkreettisesti paijata.
Mutta oletteko kellään nähneet tällaista rv 9+3???

Tämä siis eiliseltä juuri ennen nukkumaanmenoa.

-A-

Ensimmäinen neuvola

Eilen meillä oli ensimmäinen neuvolakäynti. Olimme molemmat odottaneet käyntiä innolla ja itse olin  jo hyvissä ajoin järjestänyt työpäiväni niin, että pääsin ajoissa lähtemään osallistuakseni. Neuvolatäti tuli meitä eteisessä vastaan, ja tuttavallisesti kysyi A:lta "Oletko A?" ja kätteli. Minä esittelin itseni ja A kertoi minun olevan hänen avopuolisonsa. Ensivaikutelma neuvolatädistä oli hyvin positiivinen. Eikä ensivaikutelma pettänyt. Hän otti meidät molemmat hyvin huomioon, ja tuli tunne siitä kuinka meitä kohdeltiin kuin ketä tahansa lasta odottavaa paria. Missään vaiheessa käyntiä ei tullut epämukava olo, ja hän osasi hienotunteisesti kysyä lapsen biologista isää koskevat tarvittavat kysymykset ja kuinka lapsi on saanut alkunsa.

Kävimme läpi perusasioita: henkilötiedot, terveystiedot, päihteidenkäyttö, perhesuhteet, tukiverkostot, ruokavalio, liikuntatottumukset, harrastukset jne.. A punnittiin (alle satakiloisethan punnitaan neuvolassa ;) ),  lisäksi otettiin virtsanäyte ja hemoglobiini. Virtsanäyte oli ok, mutta hemoglobiini oli korkea ja ajattelin ääneen sen johtuvan oksentelun aiheuttamasta kuivumisesta, ja neuvolatäti oli kanssani samaa mieltä. Keskustelimme  myös raskausajan yhdistelmäseulonnoista,  johon kuuluu varhaisraskauden ultraääni sekä otettava verikoe. A toivoi verikokeiden ottoa, ja olin hänen kanssaan samaa mieltä. Onhan se hyvä tietää, jos jotakin sellaista on mihin voimme sitten mahdollisuuksiemme mukaan varautua. A käy ensi viikolla labrassa, jolloin myös hemoglobiini kontrolloidaan ja otetaan myös sukupuolitautitestit. A sai käynnillä kysyä mieltään askarruttavia kysymyksiä ja sai niihin vastauksia. Itseäni eniten on huolettanut A:n oksentelu ja saimme tietää, että on mahdollista käydä terveyskeskuksen päivystyksessä nesteytyksessä, mikäli oksentelu jatkuu tai entisestään pahenee. Itse sairaanhoitajana kuvittelen osaavani arvioida, koska tälläiselle on tarvetta. A sai ajan neuvolalääkärille ja saimme ensi vuoden puolelle uuden neuvola-ajan. Seuraavakin aika on iltapäivällä ja näin ollen pääsen minäkin mukaan. Kotiin viemisiksi saimme neuvolakortin ja paljon luettavaa materiaalia.

Päästessämme ulos neuvolasta meitä molempia hymyilytti ja miltei yhdestä suusta sanoimme: "Emme olisi parempaa neuvolatätiä voineet saada!" :)

-HC-

Viikonlopun kuulumiset ja synttärihumua

Viimeviikolla minulla alkoi olla jo niin huono olo, etten oikein kyennyt kunnollista blogitekstiäkään kirjoittamaan. Nyt siis kootusti viikonlopun kuulumiset.



Varoitus! Seuraava teksti sisältää kaunistelematonta tekstiä raskauspahoinvoinnista. Jos olet erityisen herkkä tai haluat säilyttää ruusuisen kuvan raskaudesta, harkitse vielä kerran.




Perjantaina aamulla yritin olla reipas ja parturoin koiraamme kaljuksi kolme tuntia. Hipsteri käy minulle vähemmän henkeen ilman karvoja. Todennäköisesti se kerää maastosta karvoihinsa kaiken näköisiä homeitiöitä. Mutta ei tuo karvojen ajokaan ole kovin allergiaystävällistä. Suoraan sanottuna yksi helvetillisimmistä puuhista. Noh, koira tuli kynittyä kaikista helpoimmista paikoista.

Sain syötyä ja sen jälkeen minulle iski aivan kaamea päänsärky. Tavallisesti olisin napannut migreenilääkkeen ja homma olisi jonkun ajan päästä korjaantunut. Nyt otin Panadolia ja painuin pitkäkseni. Ei mitään vaikutusta. Nukahdin sohvalle ja HC tuli erittäin kiukkuisena töistä kotiin. Hän oli odottanut minua parkkipaikalla vaikka kuinka kauan, että lähdettäisiin kauppaan. Puhelimestani oli loppunut akku. No, ei menty sitten kauppaan. HC:llä oli ruusukippu kädessään sisään tullessaan ja hän paiskasi ne keittiön tasolle. Minä ajattelin, että no niin siinä menevät mun synttäriruusut.

Kävi ilmi, että HC:llakin oli huono päivä. Hän otti pienet päikkärit myös ja lähti sitten yksin kauppaan. Illalla uskalsin kysyä, että kenelle nuo ruusut on? "Vaikka sulle. Sain ne töissä yhdeltä mummolta." Pääsivät nekin maljakkoon. :) Illalla saimme katsottua päänsärystä ja pahoinvoinnista huolimatta Vain Elämään, jonka jälkeen kävin ottamassa vähän lepoa vessan matollakin, kun en uskaltanut kauemmaksi pöntöstä mennä. Olin jo valmistautunut nukkumaan siinä yökkärinhousut tyytynäni, kunnes HC tuli ja kantoi minut sänkyyn. Hän toi vielä sankon viereeni ja kylmäksi kastellun käsipyyhkeen otsalleni, joka helpottikin suuresti ja jäi itse katsomaan elokuvaa. Sain onneksi unta helposti.

Congratulations You have just won the ugliest dog competition!!

Lauantaina heräsin synttäriaamuuni viideltä, niinkuin nykyisin herään usein todella aikaisin, koska olo on niin tukala. Huomasin HCn söpön viestin blogissa ja en olisi millään malttanut odottaa, että hän nousee. Kymmenen maissa tulin siihen tulokseen, etten taida saada kahvia sänkyyn :D Nousin siis sitä keittämään, mutta jo pannun kiehuessa HC kömpi ylös sängystä ja kattoi mulle aamupalan pöytään ja teki leivät valmiiksi. Sain lahjaksi konserttiliput Juha Tapion sunnuntain keikalle Savoy-teatteriin ja joulukuun joulukonserttiin. <3 Koko päivä meni tosi hienosti! Parturoimme koiran loppuun, kävimme ravintolassa syömässä, kaupungilla katselimme hiukan lastentarvikkeita ja -vaatteita, joimme synttärikahvit anopin ja HC:n siskon ja tämän poikaystävän kanssa. Illaksi olimme varanneet vihannestikkuja ja dippiä sekä leipäjuustoa. Olin hirveän onnellinen, kun koko syntymäpäivänäni minun ei tarvinnut kertaakaan oksentaa! Ja eihän minun tarvinnutkaan.. Mutta pahempaa oli luvassa.

Iltaherkut syötyämme minulle tuli kummallinen olo vatsaan. Se oli todella turvoksissa ja HC yritti paikantaa lapsen sijaintia ja jopa hassutteli juttelemalla sille. Outo olo vain lisääntyi ja lopulta juoksin vessaan ja sain kohdata aivan uudenlaisen raskausoireen, vesiripulin. Se loppuilta olikin aivan kauhea! Juoksin vessassa vähän välissä ja ulvoin kivusta. Sitä riitti. Jossain vaiheessa tulin siihen tulokseen, että ehkä nyt olen sen verran tyhjä, että voin mennä sänkyyn. En oikein saanut nukuttua. Vatsassani alkoivat aivan hirveän kivuliaat krampit! En ole aikoihin  kokenut mitään niin kivuliasta ja uikutin ja huusin tuskissani vuoteessa. Niitä tuli aaltoina.  Itkin tuskissani ja samalla pelkäsin kuollakseni, että kun seuraavan kerran juoksen vessaan tulee lapsemme mukana ulos. Se oli aivan kamalaa! En tiedä paljonko kello oli, mutta lopulta herätin HCn. Hän kävi tekemässä minulle vatsaa rauhoittavan lääkejuoman, jonka sain pakotettua alas. Puristin häntä kovaa kädestä koko loppu yön ja sain nukuttua ehkä seitsemään. Sitten jatkui sama rumpa vessassa. Voitte uskoa, että heikotti! Painoa tippui yön aikana kaksi kiloa.

Sunnuntai siis alkoi heikoissa merkeissä. Takaraivossa tikutti ajatus, että illan konserttiin on kyettävä. Totuus oli kuitenkin se, että oksensin aamupalaleivät suoriltaan pihalle. Ei tehnyt mieli mitään. Myöhemmin söin vähän lakua ja metsäsienikeittoa. Lusikka lusikalta pakotin itseni syömään vaikka oli niin heikko olo. Sängystä pääsin ylös vasta kahden aikoihin. HC valmisti ruuan ja sain vaivoin syötyä vähän kanaa, salaattia ja puolikkaan leivän. No, ei mennyt kauan kun nämä kaikki löytyivät meiän vessan lavuaarista, jonka HC onnekseen joutui kumihanskalla avaamaan. Tässä vaiheessa olin kuitenkin päättänyt, että mehän lähdetään oli mikä oli! Sain yhden glögilasin alas vielä ennen lähtöä.

JA onneksi lähdettiin! Konsertti oli ihana!!! Heti teatterille päästyämme kaivoin eväät laukusta ja mutustin nurkan hapankorppua ja palan Daimia. Hörppäsin vettä. Mahtoivat muut ihmetellä! Juha oli ihana ja herkistyin monta kertaa. Niin kaunis ääni ja mikä tulkinta! Välillä nakersin lisää eväitä ja olin erittäin kiitollinen, ettei meidän lähelle sattunut istumaan ketään voimakkaasti tupakalle tai hajuvedelle ym. tuoksuvaa henkilöä. Puoliajan jälkeen väsymys meinasi voittaa ja ummistin jopa silmäni HCn olkapäällä nojaillessani yhden slovarin aikana. Loppua kohti kuitenkin tempo nousi ja niin myös mekin penkistä jammailemaan. Loistava tunnelma! Jäi ihanat muistot! Kaikistasta vastoinkäymisistä huolimatta.

Sain nimmarin! <3 Kiva päätös vaihderikkaalle päivälle!

Huomenta A!

Minä nukun, ja sinä olet hetki sitten herännyt. Et raaski herättää minua sillä olet luultavammin taas hereillä aamuyöstä alkaen tukalan olosi vuoksi.Toivon, että olosi olisi tänään kuitenkin hieman parempi kuin mitä se on viimeisten päivien aikana ollut. Selailet aikasi kuluksi puhelimella uutiset läpi ja jossain kohtaa eksyt katsomaan blogiamme. 

Ylläripylläri! Minä olenkin kirjoittanut Sinulle viestin. 

Ensimmäiseksi.. Hyvää syntymäpäivää Rakas, avovaimoni, tulevan lapseni äiti <3 

Jälleen on vuosi kulunut. Olet taas hieman viisaampi ja vanhempi, kuten tavataan sanoa. 

"Vielä sulla on varaa varttua,

kun ei ole kurtun kurttua.

Kunhan hyviä ryppyvoiteita käytät,

niin monen monta vuotta vielä nuorelta näytät.

Ei vanhenna se kuosia, vaikka täytät sä vuosia."

Kuva: http://casazurita.com/ij-tatty-teddy-birthday/

Elämä on jatkuvaa kasvua ja vanhenemista. Jatkamme kasvuamme, jotta kestäisimme tuulet ja vaihtelevat säät. Kasvatamme juuriamme, jotta voisimme punoutua yhteen kanssa jonkun muun. Tahdon punoa juureni yhteen sinun kanssasi. Kiitos että olet olemassa ja saan vanheta kanssasi. Rakastan Sinua.

"Kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää

katsoo kevääseen, seisoo erillään

ja kestää joka tuulen ja sään

kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää

katsoo kevääseen, seisoo erillään

ja jossain alla maan

ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan

kaksi ylvästä ja nuorta

varmoina on voimistaan

taivaan kantta kohti kasvaneet

ehkä vuodet ovat kuorta

ja talvet viimoillaan

hiukan ohuemmas raapineet

kuinka onkaan kaksi lasta

matkan myötä muuttuneet

se ihme on kai vasta

oomme tänne selvinneet

kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää

katsoo kevääseen, seisoo erillään

ja kestää joka tuulen ja sään

kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää

katsoo kevääseen, seisoo erillään

ja jossain alla maan

ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan"

-Juha Tapio-

Lainauksessa piilee vihje synttärilahjastasi, arvaatko jo?

Ja ei, en ole ostanut meille toista oliivipuuta ;)

Rakkaudella HC

8+

Viikko on kulunut kuin huomaamatta. A on voinut entistä huonommin, ja pieni maha-asukki on oletettavasti jälleen hieman kasvanut ja muuttanut muotoaan. Kuluneen viikon aikana A ei ole epäillyt onkohan hän raskaana vaiko ei. Meillä kotona on tällä viikolla ensimmäisiä kertoja raskauden aikana ollut hieman kireää. A:lla on ollut huono olo, ja mun on on vaikea sivuuttaa sen aiheuttamaa kiukuttelua, vaikka tiedän että sille on syynsä. Sitten kun itseä väsyttää, pitkä päivä takana ja toisellakin huono olla, ni avot.. Siinäpä ollaan. Letkee meininki ;)

En ole viikon aikana jaksanut paljon päätäni millään vaivata. Ensimmäiset viikot raskaus uutisen jälkeen tuntuivat kuluvan prosessoidessa. Sitä mietti paljon tulevaa, pohti valmiuttaan vanhemmaksi, tiedosti kuinka onnekkaita olemme, ja vaikka ja mitä. Tännekin tuli tuntoja ja ajatuksia rustattua. Tällä hetkellä on jokseenkin tyhjä olo. Aika kuluu ja asioita tapahtuu. Vauva kasvaa A:n sisällä.. eilen illalla huomasin ensimmäistä kertaa A:n vatsan todella kauniisti pyöristyneen.. maanantaina on ensimmäinen neuvola.. kolmen viikon päästä ensimmäinen ultra.. joulu.. vuodenvaihde.. Ja lauantainapahan on A:n synttärit! En ole paljastanut mitä viikonloppuna teemme enkä paljasta vieläkään ;)

Pakko kertoa vielä tämän aamuisesta. Kellon soidessa 6.20 mua väsytti ihan armottomasti ja siirsin torkun herättämään 6.50. Hetki tämän jälkeen makkarissamme syttyi valot ja alkoi rouskutus.. A söi hapankorppua! Ai jumantskutta kun mua ketutti! :D Varsinainen luomuherätyskello.

iPhone: Hello Baby Pampers sovellus

-HC-

Oodi Oskulle

Oi Osku!
(Tunnetummin oksu)

Olen löytänyt sinut aina niin yllättäen mitä erilaisimmista paikoista. Sankosta, vessan lattialta, julkisista käymälöistä, keittiön lattialta, lavuaarista, puiston nurmelta ja useinmiten valkoisesta posliinista. Tulet aina niin salakavalasti ja kaikkina vuorokauden aikoina. Olet vaativa. Et pidä siitä, että syön. Etkä myöskään siitä, jos en syö. Hajut ja tuoksut jouduttavat tuloasi. Eikä ole oikein mitään joka pitäisi sinut poissa. Viime päivinä olet ravannut meillä yhtenään.

Toivottavasti olet vieraanamme vain hetken...

-A-

Mieliteoista

Mitä hurjimpia tarinoita kuulee, miten odottavan äidin on tehnyt mieli lekasoraa tai sementtiä. Eilisessä Teiniäidit jaksossa eräs odottaja kertoi pesevänsä mielellään pyykkiä, koska huuhteluaineen tuoksu oli koukuttava, myös tolun haju kelpasi. Oma äitini oli syönyt paljon suolakurkkuja ja oliiveja raskauden aikana, eli suolaisen maut miellyttivät.

Minun on tehnyt mieli lähinnä vain RUOKAA. Koko ajan mielessäni pyörii joku ruoka, vaikkakin sitten olisi etova olo. Samalla se lisää huonovointisuutta, mutta kuitenkin tekee mieli ruokaa. Outoa.
Eniten mieleni tekee kaikkea rasvaista: hampurilaisateriat, kalapuikot, kiinalaista ruokaa on tehnyt mieli aivan älyttömästi, jäätelöä ja karkkia.

Jäätelön toisaalta ymmärrän, koska olen laktoosivammainen ja saan todella vähän kalsiumia. Vain kahvimaidosta ja jogurtista. Pureskeltavat kalsium-tabletit eivät ole menneet alas ikävän suutuntuman takia (, tai jos ovat niin ovat kyllä tulleet myös ulos).

Aina kun olen syönyt karkkia, on hetken päästä täytynyt käydä oksentamassa. (Niitä kroppani ei selvästikään tarvitse.) Tänään ainoa "kotiruoka" mitä olen voinut kuvitella syöväni pahoinvoinnin takia on lämpimän kupin metsäsienikeitto ja hapankorput. Näillä mennään.

Olemme aina syöneet HC:n kanssa suht terveellisesti ja laittaneet paljon ruokaa, siksi tämä eineshoukutus on todella outoa! Lähtöpainoni oli 55 kg, enkä ole ajatellut kovin montaa kymmentä kiloa lihoa raskauden aikana. Nyt vain täytyy yrittää syödä terveellisesti pahoinvoinnista ja mieliteoista huolimatta.

Mitä sinun tai tuttusi teki mieli raskausaikana? Olisi mukava kuulla! :)

-A-

Liikunnan riemua

En ole koskaan ollut kovin liikunnallinen tyyppi, toisin kun HC. Lapsena olin se joka mieluummin jäi sisälle askartelemaan, jos sai valita. En ollut koskaan hyvä missäkään lajissa ja minut valittiin joukkueisiin aina viimeisenä koulun liikuntatunnilla. Eikä se minua oikeastaan haitannut. Olin hyvä jossain muussa. Sain "lempi"nimekseni skeleton ala-asteella, eikä varmaan ihme kun katsoo seuraavaa kuvaa. Heh. Olin niin hentorakenteinen, että pallot ja ihmisten törmäily olivat aika pelottavia asioita. Kädet väsyivät jo hiuksia pestessä..

Skeleton ulkomailla joskus 90-luvulla.

Lukiossa äitini viimein kyllästyin huonoon ryhtiini ja kuntooni. Sain aloittaa aerobicin yhdessä äidin kanssa. 

Mikä onni murkkuikäiselle! 

Äitini on kyllä siitä hyvä tyyppi, että hän ottaa asiat sellaisena kuin ne ovat, eikä turhia häpeile. Minä olisin painunut salin viimeiseen nurkkaan kuikuilemaan mitä se ohjaaja jossain siellä edessä tekee. Äitini oli taas sitä mieltä, että me menemme eturiviin suoraan ohjaajan eteen, koska meidän on vaikea pysyä rytmissä. Se olikin totta. Kyllä hävetti! Mutta näin pikkuhiljaa eturivistä minäkin epäliikunnallinen ihme aloin oppimaan kuinka kroppaani käytetään ja siitä on ollut hurjasti apua. 

Yliopistoaikanani löysin Zumban. Se laji on iloisuudessaan ja rennoissa lattarirytmeissään koukuttanut minua siitä asti. Ehkä ainut laji mistä olen koskaan aidosti nauttinut.

Olen yrittänyt houkutella HC:tä mukaan monta kertaa, mutta tuloksetta. Hänen mielestään tämä laji on ehkä hirveintä mitä maa päällään kantaa ja hän ei kestäisi sitä kuinka typerältä näyttäisi siellä.

No meillä on omat jutut. En minäkään osaa luistella hokkareilla vaikka HC on niillä ketterä kuin pantteri, enkä todellakaan uskaltaisi ikinä lähteä edes kokeilemaan amerikkalaista jalkapalloa. Korkeintaan kopitella..

Mutta kuitenkin, minusta tässä lajissa on ihanaa juuri se, ettei kukaan välitä siitä näytätkö typerältä ja onko pikkurillisi (tai edes kätesi) asento oikea. Kunhan pysyt liikkeessä ja annat musiikin liikuttaa kroppaasi. Parasta! 

Raskaus ja liikunta

Muutimme uudelle paikkakunnalle toukokuussa, enkä ole sen jälkeen käynyt ohjatuilla tunneilla. Ainoastaan koiran kanssa lenkillä. Raskautta ajatellen haluaisin pysyä hyvässä kunnossa. Varsinkin nyt, kun selkäni on jo alkanut vihoitella kipeästi. Tukilihaksia tarvitaan! Päätin siis ostaa paikallisilta voimistelijoilta kortin, joka oikeuttaa koulun liikuntasaleissa iltaisin järjestettäviin jumppiin osallistumisen kevääseen asti. Näihin jumppiin kuului myös zumba. Hiukan olin huolissani zumban ja raskauden yhteensopimisesta. Monessa oppassa suositellaan jätettäväksi nopeatempoiset lajit pois ja keskittymään vaikkapa pilatekseen tai kävelyyn. 

Nyt olen käynyt zumbassa jo kaksi kertaa ja kivaa on ollut! Hengästyn paljon helpommin nyt raskaanaollessani kuin aiemmin. Luin jostain, ettei raskaana liikkuessa sykkeiden tulisi nousta yli 150. Otinkin mukaan sykemittarin, että voisin seurailla sykkeitä. Nehän pomppasivat jo alkulämpöjen jälkeen yli 150! Tämä tarkoitti sitä, että jouduin himmailemaan koko jumpan ajan ja jättämään kaikki hypyt pois. 

Kotona tuskailin HC:lle tästä himmailusta. Katsoimme Tanssii tähtien kanssa finaalia sunnuntaina, jossa Manuela tanssi viidennellä kuulla kolme tanssiesitystä. Totesin, että kyllä taitaa olla sykkeet aivan pilvissä hänelläkin. Kerroin ääneen, että voisin googlettaa lisätietoa raskauden sykerajoista samantien. HC totesi taas rauhallisen opastavasti, että nyt lopetat sen googlettelun, käyt ihan normaalisti siellä zumbassa ja annat tuon huolehtimisen olla. 

Niinhän se on. Ei sieltä zumbasta ole muita oireita tullut kuin hiukan kipeät lihakset ja tosiaan tuo helposti kohoava syke. Eli zumbailut jatkuu vähemmällä huolehtimisella!

-A-

Valokuvat osa II

Tänään otin taas valokuvia. Edellisten kuvien otosta kulunut aikaa pari viikkoa. Pientä pyöristymistä A:n vatsan seudulla on havaittavissa. Vaatteet päällä ja tietämättä raskaudesta A:sta asiaa ei kuitenkaan vielä päällisin puolin osaisi edes ajatella. A on mielestäni erittäin kaunis, mutta täytyy sanoa, että vatsaansa hellästi pidellen ja hymyillessään hän on sitä entisestään.

Mukavaa tuulista sunnuntaita kaikille!

-HC-

EDIT: Meidän koti on sijainniltaan mitä mainioimmalla paikalla. Parvekkeen alla lastenleikkipuisto ja näkymät järvelle. Tänään rannassa järjestettiin ilotulitus ja minä annoin kameran laulaa. A:lle toki väläyttelin, että olen vain häntä varten järjestänyt koko homman ;) 

Blogi kaksi kuukautta!

Hurraa hurraa! Blogimme on kaksi kuukautta vanha!
Ensimmäinen teksti julkaistiin 15.9. ja juttua on riittänyt siitä asti.

Kiitos teille n. 8000 kävijälle! Emme olisi uskoneet teitä kertyvän näin paljon lyhyessä ajassa!

Koska olemme vielä aloittelijoita, otamme mielellämme vastaan palautetta.
Mikä on ollut kivaa? Mitä olisi voinut jättää pois tai tehdä toisin? Onko postaustoiveita tai muita terkkuja?

Kiitos myös teille, jotka olette jo jättäneet kommentinne kirjoittamiemme tekstien alle. On huomattavan paljon mukavampi kirjoittaa ja ylläpitää blogia, kun tietää että joku aivan oikesti käy lukemassa juttujamme.

Kuva osoitteesta: http://edubuzz.org/campie/files/2011/03/hurray.jpg

-A&HC

7+

Taas on viikko kulunut ja pieni vuokralainen A:n sisällä on jälleen muuttanut muotoaan. A on voinut huonosti ja ollut hyvin huolissaan siitä, ettei kaikki olisikaan niinkuin kuuluu olla. Ensimmäistä odottaessa kaikki on niin uutta. Ei ole vertailu pohjaa mihinkään aiemmin koettuun, ja siksi on vaikea tietää mikä on normaalia ja mikä ei. Minun on sivustaseuraajana toisinaan vaikea samaistua A:n olotiloihin, ja voin vain kuunnella toista, tukeutua oppimaani teoriatietoon ja lukemiini/kuulemiini kokemuksiin raskaudesta. Ei ole helppoa katsella toista pahoinvoivana, kun ei voi itse tehdä mitään lieventääkseen toisen huonovointisuutta.

A soitti tiistaina neuvolaan ja sai kuulla oireidensa olevan normaaleja, ja tämä helpotti hieman hänen huoltaan. Lisäksi A sai varattua viikolle 12+ ensimmäisen ultraäänen. Keskustelimme myös mahdollisesta varhaisraskauden yhdistelmäseulonnasta, jossa ultraäänen lisäksi äidiltä otetaan verinäyte. (Yhdistämällä verinäytteen tulos ja ultraäänessä todettu niskaturvotus voidaan tunnistaa ne sikiöt, joilla kromosomipoikkeavuuden riski on suurentunut.) Emme vielä pääseet tulokseen siitä haluammeko seulontaa tehdä.

Yhtenä iltana ennen nukkumaan menoa keskustelimme siitä millainen lapsesta saattaa tulla. Millaisia piirteitä lapsi geeniperimänsä mukaan mahdollisesti saa tai kuinka me persoonina/kasvattajina vaikutamme tulevan lapsen kasvuun. Ruusuisia kuvia on helppo piirtää. Muistutin itseäni ja A:ta, että vanhemmuus voi tuoda mukanaan mitä tahansa. Lapsi voi jo syntyessään olla sairas, tai sairastua myöhemmin. Lapsella voi olla ongelmia vuorovaikutussuhteissa, oppimisessa, puheentuottamisessa jne.. Emmekä me rakkaudella ja huolenpidolla kykene kaikkea korjaamaan, vaikka kuinka tahtoisimme. Vanhemmuus tuntuu ajoittain todella pelottavalta. Vastuu on suuri, ja kuinka vanhemmuus tulee olemaan kaiken hyvän ja upean rinnalla suurta luopumista. Kuinka riipivää tulee olemaan se, että lähden A:n ja pienen lapsen luota päiväksi töihin.. Millaisia tunteita meillä herää, kun jätämme lapsen ensimmäisiä kertoja jollekin hoitoon.. Miltä tuntuu kun lapsi ensimmäisen kerran sanoo "minä itse, ei äiti ei tarvitse auttaa".. Tai kuinka sitä raaskii päästää irti polkupyörästä, kun oma kallein polkee ensimmäistä kertaa ilman apupyöriä.. Kuinka uskaltaa päästää pienen ekaluokkalaisen kulkemaan yksin koulutietä..  Luopumisia tulee olemaan lukemattomia, ja näin kuuluu rohkeasti tehdä. Se on osa vanhemmuutta. Aika hurjaa, eikö?

iPhone: Hello Baby Pampers sovellus

-HC-

Valmistautumista tulevaan

Jos lapsen hankkiminen on naispareille haastavaa, niin on myös lapsen syntymän jälkeinen byrokratia. Olemme jo hyvissä ajoin perehtyneet siihen, mitä on luvassa ja ajattelin nyt hieman kirjoittaa siitä aiheesta kiinnostuneille tai heille jota aihe omakohtaisesti koskettaa.

Tuleva lapsemme on saanut alkunsa koti-inseminaatiolla. Luovuttajan kanssa on sovittu, ettei hän ole osallisena lapsen elämässä. Hän on ns. "anonyymi", vaikka tiedämme toki hänen henkilöllisyytensä. Tässäpä sitten onkin porkkana pureksittavaksi.. Lapsen synnyttyä lastenvalvoja tulee tiedustelemaan syntyneen lapsen isää. Tuleva äiti eli A voi vastustaa isyyden selvittämistä ja A:lla on oikeus olla selvittämättä raskauden taustoja. Perheen sisäistä adoptiota ajatellen emme kuitenkaan nää vaihtoehtona, että valheellisesti ilmoittaisimme "emme tiedä kuka hän on".. "joku satunnainen baaripano", sillä kyllähän me tiedämme mistä olemme siittiöt saaneet, kun olemme suunnitelmallisesti lapsen saattaneet alulle. Tarkoituksenamme on ilmoittaa lastenvalvojalle, että tiedämme kuka biologinen isä on, mutta emme halua isyyttä vahvistettavan. Lastenvalvojan on oltava yhteydessä luovuttajaan, jotta isyys voidaan jättää vahvistamatta ja prosessi pääsee etenemään. (Adoptiolaki 12§: on selvitettävä, ettei ole aihetta olettaa, että vanhemmuus saatettaisiin myöhemmin vahvistaa) Ristiriitaista kerrassaan, koska luovuttajan kanssa on sovittu, että hän pysyy anonyymina, eikä hän siittiöiden luovutuksen jälkeen ole osallisena elämässämme. Keskustelin luovuttajan kanssa asiasta, ja sovimme että halutessaan lastenvalvoja voi olla luovuttajaan yhteydessä ja hän pyytää ettei isyyttä vahvisteta.

Me emme A:n kanssa ole rekisteröineet parisuhdettamme, mutta teemme sen ennen lapsen syntymää, jotta voimme lapsen synnyttyä hakea perheen sisäistä adoptiota. Jos olisimme rekisteröineet parisuhteemme ennen lapsen alulle saattamista ja lapsi olisi saanut alkunsa klinikalla anonyymin luovuttajan siittiöillä olisimme välttyneet perheen sisäisen adoption kohdalla kahdeksan viikon harkinta-ajalta ja tulevalta lastenvalvoja syynäykseltä. Näillä kuitenkin mennään..

Aiomme ennen lapsen syntymää olla yhteydessä adoptioneuvontaan, ja varaamme ajan sosiaalityöntekijältä heti lapsen synnyttyä. Ennen perheen sisäisen adoption vahvistusta A tulee hakemaan  minulle lapsen oheis huoltajuutta käräjäoikeudelta vapaamuotoisella hakemuksella. Lisäksi minä haen isyysvapaata lapsen syntymästä alkaen (kaksi kuukautta ennen lapsen syntymää ilmoitettava työnantajalle) ja sosiaalityöntekijältä voin pyytää sv9- lomaketta, jolla todennetaan adoptio prosessin olevan vireillä ja saan isyysrahaa KELA:lta. Tavallisten äitiys-, vanhempainraha ja kodinhoidontuen lisäksi tulemme saamaan elatustukea. KELA maksaa elatustukea lapselle, jolla ei ole juridista isää tai vain yksi juridinen vanhempi. Kaksi juridista äitiä= elatustuki. Kaksi juridista isää= ei elatustukea. Yksi juridinen vanhempi, sukupuolella ei väliä= elatustuki. Että näin.. Tähän voisi tasa-arvovaltuutettu taas kerran tarttua. Aikamoista.

http://www.flickr.com/photos/nickhawkes/8104790430/

Saan päänsäryn jo pelkästään näiden asioiden ajattelemisesta. Onneksi asiat ovat hyvissä ajoin selvillä, eikä sitten lapsen synnyttyä tule yllätyksenä minkälaisen mankelin läpi joudumme kulkemaan ennenkuin meistä tulee juridisesti perhe. Rakastan A:ta yhtä paljon, olimme rekisteröityneitä tai emme, eikä arkemme tule siitä miksikään muuttumaan. Tulevaa lasta tulen pitämään omanani ilman minkäänlaisia papereitakin. Kaiken tämän teemme kuitenkin oikeusturvan ja sen vuoksi, että tulevaisuudessa yhteisiä asioitamme olisi helpompi hoitaa.

-HC-

Möhömaha

Soitin tänään neuvolaan.
Olin huolissani ja halusin vain kuulla sanat: se on ihan normaalia.

Olen paisunut kuin ilmapallo! Näytän siltä kuin olisin rv 20. Neuvolatäti vakuutteli, että se on ihan normaalia jos tässä vaiheessa turvottaa. Huoh..
Varmasti onkin, mutta kaikki housuni painavat kipeästi mahaan ja joudun kohta siirtymään löysempiin vaatteisiin koska ihmiset katsovat pömppöäni. Jotenkin tuntuisi huvittavalta käydä ostamassa äitiyshousut vielä tässä vaiheessa. Minulla on isompi maha kuin TTK Manuelalla ja hän on sentään viidennellä kuulla..

Toinen mieltäni painanut asiat ovat kovat mahan vihlaisut. Viime viikolla HC jo kyseli, tarvitseeko meidän lähteä johonkin näytille kun niin tuskissani mahaani pitelin. Nämä äkilliset kivut tulevat usein iltaisin. Lisäksi kun aivastan vihloo kovaa alavatsaan ja nivuset kramppaavat samalla.
Tämäkin on normaalia! Jos tähän liittyisi vuotoa ja hartiavihlaisuja, olisi syytä huolestua kohdun ulkoisesta raskaudesta.

Eipähän tarvitse ainakaan pelätä, etten olisi raskaana. Aamu(,päivä ja ilta)pahoinvointikin ovat jatkuneet.

Kovasti jo odottelen parin viikon päästä olevaa ensikäyntiä neuvolaan ja kuukauden päässä häämöttävää ultraa.

-A-

Paras isänpäivälahja

Viime keskiviikkona mua rupesi harmittamaan, kun me ei oltu kerrottu vielä mun vanhemmille mitään. Kysyin HC:ltä, että soitetaanko skypellä ja hänen mielestään se oli hyvä idea. Laitoin äidilleni viestin, että joko isäni on tullut työmatkalta. Sain kuulla, että kohta tulee kotiin. Ehdotin illaksi Skypetreffejä.

Illalla availin kyseistä ohjelmaa yhdessä HC:n kanssa jännittyneenä ja siellä jo toisella puolella odottivat mun vanhemmat aivan mielissään vieretysten tönöttämässä. Kuulumisten jälkeen sanoin, että on meillä asiaakin. Äitini siihen, että kyllä me arvattiin.

Kerroin, että meille on kesällä tulossa perheenlisäystä ja että olen raskaana. Kaksi iloisesti myhäilevää ja korvasta korvaan hymyilevää tulevaa isovanhempaa oikein kihisivät innostuksesta. HC oli huomannut, että isäni oikein liikuttui. Ihania nuo höpsöt! <3

Äitini selitti, että olihan tuo vauvakuume jo huomattu, kun en malttanut kummipoikani luonta poistua paikkakunnalla ollessani. Olivat siis arvanneet ja varmasti jo kovasti odottaneetkin tätä. Hyvä niin!
En muista enää tarkasti mitä siinä innostuksessamme puhuimme aiheeseen liittyen, mutta isäni tokaisi jossain vaiheessa tämän olevan hänelle paras isänpäivälahja! <3 Sitten hän poistuikin saunaan. Äitini kanssa me vielä puhuimme kaikesta ja hän oli sitä mieltä, että heidän kaappien kätköistä löytyy melkein kaikki lapsen tarvikkeet valmiina. Mitään siis ei tarvitse ostaa, ainakaan jos se on tyttö.  Yritin rauhoitella äitiäni, että niitä kaappeja kerkeää tässä penkoa aika monta kuukautta. Hän vastasi, että: "Voi kuule, olen penkonut ne varmasti jo ensiviikonloppuna!" (Apua!) :D


Lauantaina laitoin äidilleni viestin, jossa kysyin miltä asia tuntuu näin parin sulattelupäivän jälkeen.
Vastaus:
:-D:-D oikein hyvältä! Ollaan kylässä. Illalla kotiin. T: Mummi ja Ukki

Näin meillä!
-A-

Pahoinvoinnista

Raskausoireet alkoivat hiukan plussan jälkeen mahan vihlaisuilla. Tuntui lähes kuukautiskipujen kaltaiselta juilimiselta, välillä koski oikein kovastikin. Sitten tuli väsymys ja rintojen kasvu (myös kipeytyminen).  Etova olo ja oksentelu alkoi joskus viikolla 5+.

Olin alkuviikosta hyvin pahoinvoiva, enkä saanut oikein mitään aikaiseksi. Loppuviikosta voin paremmin. Eilen eli perjantaina yhtäkkiä ei ollutkaan ollenkaan paha olo! En tiedä johtuuko se hormoonesta vai omasta menettämisen pelostani, mutta olin koko aamupäivän aivan varma, etten olekaan raskaana.

HC laittaa minulle joka aamu töistä viestin, jossa hän kysyy miten voin tänään. Kerroin huoleni ja sain kannustusta ja sydämiä tekstiviestillä. Olin jo lähdössä ostamaan K-kaupasta halpaa raskaustestiä, kun puhelin soi. Ihanaa oli jutella ystävän kanssa, rauhoittua ja saada muutakin ajateltavaa. Ei mennyt kauan kun toinenkin ystävä soitti ja juttelimme taas kauan tärkeistä asioista.

Minua nauratti illalla kun kuulin, että HC oli laittanut ensimäiselle ystävälle viestin, että voisitko soittaa A:lle, kun sillä on huono mieli. Ja hän olikin soittanut jo!

Tämän kaiken ihanan tuen jälkeen ei tarvinnut testejä lähteä hakemaan. Kiitos siitä ystäville ja HC:lle. Kyllä joskus päivä omien ajatusten kanssa yksin kotona on vain aika pitkä.

HC toi töistä tullessaan <3

Tänä aamuna juoksin sängystä suoraan oksentamaan ja HC hölkkäsi hetken päästä perässä huolissaan ja kiikutti minulle vettä (kuten aina näin sattuessa).

Hänen kommenttinsa olisi naurattanut, jos ei olisi ollut niin huono olo:
"Jaha, tänään me siis olemmekin raskaana!"

-A-

6+

Viikko 6+ meneillään. Olemme tienneet raskaudesta nyt kolme viikkoa. Kolmessa viikossa on tapahtunut paljon. A:n tissit ovat entisestään kasvaneet. Aamupahoinvointi on muuttnut koko päivän pahoinvoinniksi. Etenkin erilaiset tuoksut saavat A:n helposti yökkimään. A on edelleen väsynyt. Lisäksi A liikuttuu herkemmin kuin koskaan aiemmin. A:n kohtu on kasvanut appelsiinin kokoiseksi ja pikkuinen muistuttaa katkarapua. Molempien perheet tietävät nyt uutisesta. A kertonee itse myöhemmin, kuinka kerroimme hänen vanhemmilleen ja mitkä olivat reaktiot. Lisäksi saimme tiistaina iloisia uutisia. Tuttavapariskuntamme ilmoitti myös odottavansa vauvaa. Lapsilla tulee olemaan muutama viikko ikäeroa, sikäli mikäli kaikki menee niinkuin toivotaan. A saa odottavasta äidistä vertaistukea ja minä puolestani voin jakaa tuntojani toisen äidin kanssa.

Itse olen ollu töistä melko väsyny ja ylitöitäkin tehnyt. Yt-neuvottelut painaa takaraivossa, vaikka sen ei pitäisi antaa vaikuttaa. Lisäksi pitäisi saada aikaiseksi hankkiutua työpäivän jälkeen treenaamaan. Olemme sopineet, että A hoitaa gradun pois alta ja minä koitan saada selkäni kuntoon ennen lapsen syntymää. Toinenkin missio minulla on. Olen aina rakastanut musiikkia ja se on tärkeä osa päivittäistä elämääni. Pianoa olen itsenäisesti opetellut välttävästi soittamaan, ja kitaralla joitakin sointuja opetellut. Aloitin nyt syksyllä kitaratunnit, sillä haaveissani on oppia kunnolla soittamaan, jotta voisin itse soittaa lapsellemme musiikkia. Tuiki tuiki tähtönen, Kolme cowboyta ja Nothing else mattersin alku ovat tämän hetkisiä bravuurejani. Onneks tässä on aika laajentaa repertuaaria. Heh.. A raukka joutuu kuuntelemaan mun räpellyksiä. Anteeksi rakas.

Hupaisa teksti luettavaksi: 10 vinkkiä: Kasvata itseäsi kuten lastasi 

-HC-

Lasten reaktio homoliittoon

Tämä video pyöri facebookissa ja ajattelin jakaa sen myös tänne. Hauska! :)

-A-

Raskausuutinen perheelle

Sunnuntaina oltiin A:n kanssa mun vanhempien luona. Koko perhe oli koolla sillä teini-ikäiset kaksi pikkusiskoani olivat kotona ja vanhempi jo omillansa asuva pikkusiskoni oli myös vierailulla miehensä kanssa. Olimme alunperin ajatelleet, että kerromme vauva- uutisesta jouluna, mutta joulun ollessa muutoinkin perheessämme melko tunnepitoista ja toisinaan räjähdysherkkää aikaa ehdotin A:lle, että kerromme nyt kaikkien ollessa paikalla. A oli kanssani samaa mieltä, että nyt olisi hyvä hetki kertoa. Porukalla olisi hieman aikaa sulatella asiaa eikä jouluna sitten tarvitse kenenkään asian vuoksi järkyttyä. (Kaapista tuloni oli perheelleni shokki, ja tuolloin oli muutama kuukausi etten ollut perheeni kanssa lainkaan tekemisissä. Sittemmin he ovat tottuneet ajatukseen ja ottaneet A:n osaksi perhettämme.)

Olimme saaneet syödyksi ja A silmäili minua, että koska avaan suuni. Osa porukasta oli jo katoamassa pöydästä omille teilleen, kun sain sanotuksi että meillä olisi asiaa. Sanani hukkuivat muun puheensorinan alle ja hetken kuluttua yksi siskoistani kysyi "että niin mitä asiaa sulla oli..". Kerroin että olimme ajatelleet kertoa asiasta vasta jouluna, mutta ajattelimme että asia on nyt hyvä kertoa. Kerroin että meille on tulossa vauva, ja että vaikka vauva ei biologisesti olekaan minun niin tulen olemaan lapsen vanhempi yhtälailla kuin A:kin. Sain myös sanottua että vanhempani saavat päättää miksi haluavat tulla kutsutuksi, mutta toivon että he olisivat lapsen isovanhempia. Äiti ja vanhin pikkusiskoistani alkoi itkeä. Teinit olivat ymmällään. Isä ja siskon mies istuivat hiljaa. Äiti onnitteli meitä ja siskon mies sitten myös, isä meni jonkin asteiseen shokkiin ja alkoi korjaamaan pöytää.. Siskot hävisivät pöydästä. Lopulta pöydän ääressä istui minä, A ja äiti. Äiti kysyi laskettua aikaa, kysyi mun oikeuksistani lapseen. Kerroin, että rekisteröimme parisuhteemme ennen lapsen syntymää ja perheensisäiseen adoption kautta musta tulee lapsen virallinen vanhempi. Lisäksi muistutimme raskauden olevan vasta alussa, eikä koskaan voi tietää mitä tapahtuu. A kertoi meidän miettineen varhaisultraan menoa, ja äitini rauhoitteli ja neuvoi liiallisen miettimisen olevan pahasta. Äiti kertoi kokemuksia omista odotuksistaan ja kahdesta saadusta keskenmenosta.

Uutisen kertominen ja sen aiheuttamat reaktiot olivat laimeampia kuin mihin olimme varautuneet. Myöhemmin vanhin pikkusiskoistani laittoi viestiä ja pyysi anteeksi käytöstään, kun ei osannut siinä hetkessä onnitella ja onnitteli meitä molempia. 16-vuotias siskoni on nyt myös muutaman päivän aikana viestittänyt kanssani, eikä hän meinaa ymmärtää kuinka voin olla lapsen vanhempi kun se ei biologisesti ole minun, kuinka voin tuntea odottavani omaa lastani, kun en ole raskaana..myös suhteemme kestävyyttä hän mietti "mitä sitten jos te erootte..". Loppu kaneetti teinin viesteissä oli "Kelaa tätä mun näkökulmast.. Ja se on viel nii alussa että ei tiiä miten se menee ja jne.."
Tätä on ulkopuolisena varmasti vaikea ymmärtää. On toisinaan outoa kuinka meille toistemme rakastaminen ja yhdessä perheen rakentaminen tuntuu niin oikealta ja hyvältä. Ulkopuolelta tulevat kysymykset saavat toisinaan aikaan sen, että epäilee itseään.. Onko tämä oikein?

-HC-

Raskausoloja ja erilaisia äitejä

Viime viikolla alkoi huonovointisuus ja väsymys. Väsymys iskee useita kertoja päivässä touhuilujen välissä ja illalla ei millään jaksaisi katsoa klo 21 jälkeisiä ohjelmia.

Olen lihonut usemman kilon vain siksi, että voin koko ajan pahoin. Tämä olo sanoo minulle: "Syö syö, niin ei ole huono olo." Ja minähän olen syönyt. Oikein usein. Yleensä huono olo on ollut vain jatkuvaa etovaa oloa ja pala kurkussa, heikotusta. Välillä on täytynyt käydä vessassa kakomassa ja syljeskelemässä.


Eilen minua rupesi tekemään mieli karkkia. Olemme olleet karkkilakossa molemmat plussasta lähtien. Kerroin mielitekoni HC:lle, joka oli sukkana lähdössä karkkikauppaan. (Siinä vasta moraalinen selkäranka :D)
Mutta oli kiva hakea vähän spesiaalievästä, koska olimme odottaneet illan Erilaiset äidit jaksoa tulevaksi jo kauan. Samalla haluaisin kiittää ja kehua ohjelmassa esiintyvää paria! Annoitte kasvot meille kaikille muillekin perheille. Kauniit, tasapainoiset ja rakkauden täytteisen perheen kasvot! <3 Kiitos! Olette rohkeita!

Illan jakso oli hyvin koskettava, ja itkin synnytyksestä loppuun asti. Kuitenkin paha sai lopulta palkansa (ahne karkkihiiri) ja raskauspahoinvointi otti ison harppauksen eteenpäin, kun kaikki karkit menivat lopulta toiletista alas. Oli siinä sitten liikutuksen ja vähän erilaisen liikutuksen väristykset keskenään sekaisin.

-A-

Kuinka meistä tuli me

Ymmärrettyäni tykkääväni tytöistä tein profiilin Qruiseriin. Siellä näin A:n kauniin kuvan ja luin hänen suloisen tekstinsä. Lähestyin häntä lähettämällä viestin ja kysyin kuulumisia. Siitä sai alkunsa viestittelymme. Pian pyysin hänen puhelinnumeroaan ja tekstiviestejä läheteltiin urakalla.

Eräänä syksyisenä päivänä jäin auton alle pelastettuani päiväkodin pihasta ajotielle juosseen kolmivuotiaan. Kasvoni olivat ruhjeilla ja kylkiluussani todettiin murtuma. Sain sairaslomaa eikä tarvinnut mennä töihin. A oli seuraavana päivänä lähdössä ulkomaille ja toivoin, että näkisimme ensimmäistä kertaa ennen sitä. Niinpä minä ajoin 120km A:n luokse. Koomista, että siellä minä A:n sohvalla nökötin naama paketissa kylkeäni pidellen, kun hän panikoi reissuun lähtöä ja suoritti viime hetken pakkaamista.

Ajattelin etten kuule A:sta hänen ollessaan ulkomailla, mutta luulo osoittautui vääräksi. Viestittelimme ja lupasin A:n tullessa Suomeen hakea hänet lentokentältä ja ajaa kotiin. En tiedä mikä minuun oli mennyt. Taas ajoin päälle sata kilometriä edes takaisin ja vain A:n vuoksi.

Seuraavan kerran kun näimme tuli A luokseni junalla. Kun A oli lähdössä kotiin ja olin häntä asemalaiturilla saattamassa suutelimme ensi kerran. Yhtäkkiä kaikki muu katosi ympäriltämme eikä mikään aiemmin koettu ollut verrattavissa siihen tunteeseen jonka koimme. Se oli siinä. Silloin tiesin A:n olevan elämäni ihminen. Sen jälkeen olemme olleet erottamattomat.

120km välimatkaa 8kk ajan ei ollut esteenä. Ikävästä selvisimme, vaikka vaikeaa se oli. Selvisimme perheeni reaktiosta seurustelumme kohtaan. Löysimme yhteisen kodin, saimme raskaan muuton hoidettua. Totuttelimme yhteisen arjen jakamiseen.

A:n tekemät rakkauseväät

A:n gradu ja minun sairastumiseni on kylvänyt turhautumista, stressiä ja pientä epätoivoa eikä yhteenotoilta olla vältytty. Niistäkin olemme selvinneet. Inseminaatio ja menkkakierto meni ikäänkuin siinä sivussa, emme ottaneet epäonnistumista turhan raskaasti ja uskoimme, että asiat tapahtuvat sitten kun niille oikea aika on. Tarvitsimme ilmeisesti muutaman kuukauden kypsyttelyä ennen positiivista tulosta.

Nyt meillä on useampi kuukausi aikaa valmistautua olemaan vanhempia. Meillä on aikaa keskustella yhteisistä periaatteistamme, vahvistaa parisuhdettamme, pohtia toimintatapoja vauvan kanssa arjessa pärjäämiseen, miettiä uusia sisustusratkaisuja lasta ajatellen.. Ei ihmislapsen odotus turhan päiten yhdeksää kuukautta kestä.

Me tekstiilitaidenäyttelyn näytteilleasettajina ;) Vasemmalta oikealle A & HC. 

Summa summarum.. "Sateenkaarta ei voi olla olemassa ilman, että on sadetta sitä ennen"
 -Dolly Parton-

-HC-

Valokuvat

Valokuvia katsellessa voi hetkeksi palata johonkin menneeseen. Valokuviin liittyy muistoja ja moninaisia tunteita. Itse olen aina viehättynyt valokuvista, ja joistakin kuvista on aikojen saatossa tullut erittäin tärkeitä ja merkityksellisiä. Amatöörimaisesti olen valokuvausta jo vuosia harrastanut. Saatuamme positiivisen raskaustesti tuloksen puhuimme, että voisimme tehdä dokumentaarista kuvausta ensi hetkistä alkaen. Hieman hassultahan se tuntui A:n vatsaa kuvata, kun ei raskaus ulospäin vielä hetkiin tule näkymään, mutta ajan kanssa vatsan pyöristyminenkin kameran avulla muistoihimme tallentuu.

-HC-

Parisuhdeaikaa

Viime aikoina välejämme on kiristänyt yhteinen aika. Sitä on ollut ihan riittävästi, mutta lähinnä olemme keskustelleet siitä, mikä on yhteistä aikaa. Onko yhteinen aika sitä, että istutaan vierekkäin sohvalla? Vaikka välissämme jököttää läppäri, käteen on liimattu puhelin tai jos minkäkin asian vuoksi pomppataan edestakas. (Ja voihan hormoonit, kun ne tekee tästäkin paljon vaikeampaa)

Eilen siis melkein hihkuin kotona yksin ääneen, kun muutosehdotukseni oli HC:nkin mielestä hyvä idea!! Tein meille viikkokalenterin, johon merkkasin vakiot menot. Haahuilevat have to do- jobit kirjasin aina tietylle päivälle. Niin ei tule liikaa yhdelle, kun kaikki kasaantuu.
Kirjasin itselleni pyykkipäivän maanantaille ja perjantaille, kun HC on töissä. Yhteisen koko viikon ruokaostosruljansin torstaille, lauantaille siivouspäivän ja sunnuntaille vieras ja kyläilypäivän. Sen lisäksi myös tietysti harrastukset ja urheilut päälle. Kun olosuhteet elävät, täytyy silloin myös tekemisien joustaa tietenkin.

MUTTA se tärkein <3

Alustavasti joka perjantaille on sovittu aikaa 2-3 tuntia ihan kahdestaan ilman puhelimia, tietokoneita, vieraita tai kotitöitä. Jipii!

Tarkoitus on, että kummallakin on käytössään kuussa n. 20e. (Kokeillaan mihin se riittää) Vuoroviikoin suunnitelemme tämän yhteisen ajan toisen huomioon ottaen. Vielä ainakin kolme viikkoa sunnitelmiimme kuuluu Vain Elämää -ohjelma, mutta sen jälkeen pääsemme kunnolla vauhtiin.
Tekeminen voi olla vaikkapa vain tv:n tai elokuvan katsomista, ulkoulua, urheilua, viihdettä, Pitsaa, yhteinen askarteluhetki. Ihan mitä vaan! Vinkkejä voi jättää alle :D

Mikä tärkeintä, olisi tätä hienoa jatkaa tätä myös lapsen syntymän jälkeen. Vaikka kerran kuussa, jos mahdollista. Silloin lapsen voisi jättää mummolaan hoitoon ja keskittyä parisuhteen hoitamiseen. <3 Onnellinen äiti jaksaa paremmin :)

-A-

Luettavaa

http://sweetclipart.com/abc-alphabet-letters-739

Sateenkaariperheet ry:ssä työskenteleä Tiia Aarnipuu on kirjoittanut Sateenkaariperheen ABC - kirjan. Kirjan ensmmäinen painos on julkaistu vuonna 2000 ja sittemmin kirjaa on päivitetty vastaamaan nykyhetkeä. Kirjan sisältö on vapaasti internetistä luettavissa ja laitamme linkin sivupalkkiin, josta kiinnostuneet voivat käydä kirjaa lukemassa. ABC- kirja on kirjoitettu tueksi ja iloksi sateenkaariperheille tai perhettä suunnitteleville eikä kirjan lukeminen ei ole pahitteeksi niillekään, jota asia jossain määrin kiinnostaa. Sateenkaariperheille ei juuri suomenkielistä kirjallisuutta ole vielä saatavilla. Pitänee perehtyä asiaan lisää ja etsiä ulkomaisia julkaisuja aiheesta. Mikäli jollakulla vinkkejä, niin niitä otamme ilomielin vastaan.

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

-HC-