Vikat kännit

En ole koskaan ollut alkoholin suurkuluttaja. Ennemin se, jolle riittää yksi viinilasi ja sekin saa jo hihittelemään ja posket punaisiksi. Vauvaprokkiksen aikana olen kuitenkin huomannut itsessäni uusia piirteitä. Laskeskelimme tuossa aamulla naureskellen, että olen ennen jokaista tulevaa inseminaatiota ottanut viinihiprakat. (Sisäinen kukkahattutätini kolkuttaa omatuntoani :D)

Lauantaina olimme ystäviemme syysjuhlissa ja mulla oli ainakin mukavaa! HC oli kuskina ja jostain syystä vähemmän hilpeä.. (heh) Tällaiset prinsessakännit ovat aika viattomia. Kotona oltiin varmaan ennen yhtätoista, viinipullo tyhjä ja rakkaille ystäville lähetetty sydän viestejä..

En ole koskaan ollut mikään baari-ihminen, jokusessa opiskelijapippaloissa tuli kyllä varsinkin opintojen alkuaikoina käytyä. Mistä siis yht'äkkiä tulee tälläinen tarve olla kerran vielä humalassa?!



Sanokaa nyt, että en ole ainut outo? :D

-Jäsen A-

Realiteettiterapiaa

Olin eilen vanhempieni luona kyläilemässä. Pitkästä aikaa olin yksin liikenteessä, sillä A oli reissun päällä. Useimmiten se myös tarkoittaa sitä, että äitini keskustelee kanssani hieman erisävyyn kuin silloin kun A on paikalla. Miten sitä selittäisi.. Hän on ehkä tuolloin suorempi jollakin tavalla. Kuitenkin.. Kerroin että olemme tänään menossa ystäväpariskuntamme syysjuhliin, ja että he ovat muutamia viikkoja sitten rekisteröineet parisuhteensa ja kai sitäkin jollakin tavalla juhlistamme. Äiti sitten kysyi minulta miksi ihmiset tekevät moista. Minä kysyin että miksi ihmiset menevät naimisiin. Hän totesi sen olevan hyvä kysymys, ja hetken pohdittuaan sanoi syiden olevan moninaiset.. rakkaudesta, lasten vuoksi, rahan takia.. Tajusin, että tässä kohdin on ehkä tilaisuus mainita, että rekisteröity parisuhde antaa mahdollisuuden perheen sisäiselle adoptiolle jos naispari hankkii yhdessä lapsen.

Äiti kysyi kuinka naisparit hankkivat lapsia. Kerroin että jotkut saavat hoitoja klinikalla, joillakin on luovuttaja omasta takaa. Hänen mielestään lapsella pitäisi olla oikeus tietää omista taustoistaan, koki juurten olevan tärkeät ihmiselle. Esimerkkinä hän sanoi, että jokin käyttäytymisen tyyli tai piirre olisi peilattavissa jommankumman vanhemman (äidin ja isän) käyttäytymiseen tai piirteeseen. Minä kun olen lapsena saanut kuulla ”olet ihan kuin isäsi” ja useimmiten negatiivissävytteisesti. Mainitsin ettei tällainen välttämättä ole tarpeellista ja kovin hyväksi lasta ajatellen, ja että kasvatuksella, läsnäololla ja rakkaudella voi varmasti antaa lapselle paljon enemmän kuin mitä geeniperimän tieto kertoo. Puhuimme myös siitä kuinka nykypäivänä alkaa ydinperhe malli olla harvinaisempaa. On yksinhuoltajia, uudisperheitä, isäpuolia, äitipuolia ja perheen malli saattaa tiiviiseenkin tahtiin joissakin tapauksissa muuttua.. Sanoin että mielestäni tärkeintä on se, että olemassa on kaksi ihmistä jotka rakastavat toisiaan, ja pitävät kaikella sillä rakkaudella lapsesta huolta. Tätä äitini ei käynyt kieltäminen.

Hyvän keskustelumme päätteeksi kerroin äidilleni, että aiomme A:n kanssa hankkia lapsia. En kertonut, että oikeastaan asia on jo vireillä, mutta ajattelin että hänen on hyvä asia tiedostaa. Puhuimme myös siitä kuinka jokainen elää elämäänsä omalla tavallaan, muiden mielipiteistä riippumatta. Oli helpottavaa että sain keskustelun kautta annettua hieman vihiä tulevasta, ettei sitten tule täytenä yllätyksenä.

-HC-

Poissa kotoa

On se kumma. Napotamme HC:n kanssa melkein nenät vastakkain kotona kaiket päivät. Varsinkin nyt kun hän on ollut sairaslomalla. Silti kummallakin oli tiistaina pala kurkussa ja taisi toiselta kyynelkin vierähtää, kun junat ja nainen oli taas luotuja kulkemaan.

Sukelsin työelämään kaikkien varoitteluista huolimatta kesken opiskelujen pari vuotta sitten ja sille tielle jäin. Teen siis opettajan hommia. Nyt kuitenkin viisaasti yritin ajatella meidän (ja tulevan perhe-elämän) parasta ja valmistua.  Palasin siis pelkästään opiskelun pariin, joka fyysisesti sijaitsee eripuolella Suomea. Perhanan Gradu.. Kaikki jotka ovat joutuneet tekemisiin sen pirulaisen kanssa tietävät mistä puhun. Siinä tekemistä vielä riittää. Tänään suoritin viimeisen tentin koko yliopistourallani. (!) Kohtasin käytävillä myös vanhoja oppilaitani jotka olivat jo ennättäneet yliopistoon. Koomista..

Ihana oli vierailla kotipaikkakunnallani. Viettää aikaa vanhempieni kanssa, moikata isovanhempia, juoda kahvia tutussa yliopistokahvilassa, tavata ystäviä ja sylitellä kolme kuukautista kummipoikaani! 

Iltajuna kulkee kohti kotia <3 Ei enää kauaa HC!

-Jäsen A-

Suuri salaisuus

Vauvaprojektin alussa kaikki joutuvat pohtimaan sitä, kenelle kaikille siitä haluaa tiedottaa. Me emme ole halunneet puhua tästä vielä oikein kenellekkään. Kahdelle naisparille olemme asian kertoneet, koska hekin ovat samassa tilanteessa. Tuntui tärkeältä saada kertoa edes jollekin. Puhua luovutajan etsinnästä ja varokeinoista, suunnitelmista ja tunteista.

Ajattelimme kertoa lähimmille ystäville jos ja toivottavasti kun tärppää. Vanhemmille ja sisaruksille kolmen kuukauden tienoilla. Muille sitten myöhemmin.

Pää syy miksi emme halunneet jakaa vauvailu-uutisia lähipiirille on ehkä pelko ja yksityisyyden menetys. Halu pitää tämä meidän kahden tärkeimpänä asiana. En epäile yhtään, etteivätkö lähimmät ja rakkaimmat ystävämme osaisi olla tukenamme kävi miten kävi. Kuitenkin muiden kysymyksiin vastaaminen tuntui liian henkilökohtaiselta ja kuormittavalta ajatukselta. Etenkin halusin suojautua mielipahalta. Kysymykset ja kyseenalaistaminen koti-inseminaatiosta tuntemattomalta luovuttajalta ovat herkkä aihe. Lähipiiriimme kuuluu pelkästään heteropariskuntia, joten hyväntahtoisilta kysymyksiltä ei voi välttyä. Yrittäminen jo itsellään on niin stressaavaa, että haluan vastata noihin kysymyksiin vasta raskaustestin näytettyä plussaa. Lisäksi muiden utelu plussaamisesta ei houkuttele. Riittää jo, että itse pettyy.

Asiasta kertominen jännittää paljon! Olin jo haaveillut kuinka ihana olisi jouluna paljastaa yllätys.. Mutta se saa odottaa. Toisaalta se on maailman ihanin asia kertoa, toisaalta se tuo mukanaan muutamia vaikeuksia.

Ei ole kauaa siitä kun eräs pitkäaikainen ystäväni otti puheeksi, että:
"En muuten käynyt allekirjoittamassa sitä lakijuttua minkä laitoit." (Tahdon2013)
Samalla kävi selväksi myös miksi ei.. Vaikka hänellä ei ole mitään meidän parisuhdetta vastaan ja hän tulee HC:n kanssa toimeen loistavasti, hän ei ole varma onko oikein lapsen kannalta kasvaa kaltaisessamme perheessä..
"Et kai loukkaantunut?"
Vastasin: "En........ "
HC kysyi myöhemmin miksi valehtelin.
Olen kai liian kiltti.

Toinen, joka minua mietityttää on rakas mummoni. Hän on vanhankansan ihminen, joka on elänyt aivan erilaisessa maailmassa kun minä. Homous on asia josta ei puhuta. Presidentin vaaleissa hän puisteli päätään ja sanoi, että on se outoa on. Mummolle me olemme kämpiksiä. Ajattelin, että mummo kyllä asian joskus hoksaa, jos sen haluaa nähdä. Jos ei, ei hänen ole pakko. Asian tekee kiusalliseksi vain ajoittaiset kysymykset: "Jokos sinulla on uusi poikaystävä?" Kuitenkin raskaus on sellainen asia josta haluaisin mummolleni kertoa. Mutta auta armias, kun tulee se aika kun yritän selittää mummolle mitä tarkoittaa inseminaatio...  ja että lapsella ei ole isää.. Apua :D

Miten te toimitte? Kelle kerroitte ensimmäisenä?

-Jäsen A-

Fiiliksiä

A:n ensimmäisen ovulaation yllätettyä meidät ja inseminaatio kerran hupaisuudesta selvittyämme alkoi odottelu.. Sisimmässä kyti kutkuttava tunne siitä, että mitä jos onnistaakin eka kerralla. Järki sanoi, että näin tuskin tulee käymään ellei todella ole tuuria matkassa. Olin henkisesti varmaankin enemmän valmistunut siihen ettei onnista kuin siihen että plussaisimme. Näin ollen maailma ei kaatunut kun A:n menkat alkoivat.

Toinen inseminaatio kerta oli paljon helpompi, jännitys uudesta asiasta oli tiessään ja tiesin mitä tehdä, ja että taas odoteltaisiin.. Ja taas ne menkat tulivat. Seuraavaa ovulaatiota siis odotellessa niin kuin A jo aiemmin kirjoittikin.

Useat hetero parit yrittävät vuosia lasta, ja toisille ei lapsia syystä tai toisesta koskaan siunaudu.  Meillä ei kahden yrityksen jälkeen siis ole syytä vaipua epätoivoon, vaikkakin A jo ehti epäillä olevansa jotenkin viallinen, höpsö <3. Ajatukset on pidettävä positiivisina ja oltava stressaamatta asiasta, koska se ei ainakaan edistä asiaa millään tavalla.

Hassua on ajatella kuinka pienestä hedelmöittyminen on kiinni.. Kuinka kauan munasolu pysyy hedelmöittymiskykyisenä ovuloidessa, kuinka siittiöt uivat kohti määränpäätä.. ja pääsevätkö koskaan perille. Jokaista kuukautiskiertoa kohden kun raskautumisen mahdollisuus on 20% luokkaa. Se että joku Pirkko (Sori Pirkot!) bailu illan jälkeen eksyy jonkun Jorkan kämpille sekstailemaan ja pädäm lapsi saa alkunsa, eikä Pirkko edes tahdo lasta tuntuu hieman epäreilulta siihen verrattuna kuinka me naisparit laskemme ja suunnitelmme kaiken hyvin tarkkaan. Nallekarkkeja ei jaeta tasan.

-HC-

Askartelutuskartelua

Elämäämme kuuluu toki paljon muutakin kuin perheen perustamis toiminnot :D Luonnollisesti.. Itse olen aina ollut urheilullinen ja urheilu on tärkeä osa elämääni. Tällä hetkellä urheilu on ollut tauolla, sillä ongelmat selän kanssa ovat äityneet pahaksi ja viikoiksi pitkittynyt sairasloma on ollut tuskastuttava. Lukuisia lääkärikäyntejä, fysioterapiaa, röntgen ja magneettikuvat, lääkkeitä.. ja samaa rallia uudestaan ja uudestaan. Todella turhauttavaa, mutta kyllä mä sen vielä kuntoon saan ja pääsen tekemään omia juttujani niin kuin ennenkin.

A on aina ollut rauhallisempi ja maltillisempi harrastusten suhteen. Hän on tehnyt koko ikänsä paljon käsitöitä, ja voisin vaikka kehaista hänen olevan niissä erittäin taitava. A tekee kortteja, kutoo, ompelee, tuunailee, näpertää koruja, leipoo.. ja vaikka mitä muuta. Vallan kelpo vaimoke, vai mitä ;) heh Itse en ole juuri koskaan keskittynyt tekemään mitään käsitöitä kunnolla, ja koulun käsityötunnit olivat täyttä piinaa. Asiat ovat tämänkin suhteen muuttuvaiset.. Niin minä kymmenen vuoden tauon jälkeen olen tarttunut kutimiin ja kutonut itselleni pipon, ommellut siskolleni sisustustyynyt aplikoiden niihin tähtikuviot, näpertänyt korviksia, tehnyt useita kortteja. Kyllähän se vie mukanaan, ja mikäs sitä on yhdessä touhutessa ja vielä kun on noin hyvä opettaja omasta takaa.

Tässä kuvien muodossa mitä mm. olemme saaneet aikaan.. 

HC kortteja

HC korviksia

A:n tekeleitä

A:n kortteja

HC tuunattu pöytä vanhasta ovesta ja A:n ompelemat verhot Vallilan Rivi- kankaasta

Maustehylly löytö kirpputorilta, purkit Italialaista lasia Huuto.netistä ja A tuunaili dymolla tarrat purkkeihin

Me käymme usein kirpputoreilla sekä käytämme Huuto.net  sekä Tori.fi palvelua, ja kotoamme löytyy sekoitus uutta ja vanhaa. Joistakin erityisistä löydöistämme voisimme joku kerta kenties tehdä myös päivityksen.

-HC-

Kalenterin orja

Olen ollut aina ihastunut kalentereihin. Meillä opettajapiireissä tämä on ihan normaalia..
Nyt kuitenkin tämä kuukautiskierron laskeminen ja omien tuntemusten seurailu on tehnyt kalenterin tuijottelusta piinallista. Menkat alkaa, menkat loppuu, ovulaation testaus alkaa, ovulaatio-oireet, ovulaatio, menkka oireet alkaa, menkat alkaa...

Me aloitimme koti-inseminaatiot elokuussa. Olin tientenkin laskenut kaikilla mahdollisilla nettilaskureilla hedelmällisiä päiviä. HC jopa latasi iPhoneensa sovelluksen, jolla tätä olisi helppo määrittää. Useimmat noista laskureista antavat kuukautiskierron pituuden mukaan noin kierron puoliväliin sijoittuvan päivän. Me olimme laskeskelleet eri laskurien mukaan, että ovulaatiio olisi joskus 18-20.8. Sovimme, että aloitan ovun testaamisen 15. päivä.

Yllätys olikin suuri kun ovutesti näytti kahta viivaa heti ensimmäisenä päivänä!!  Eli siis kierron 12. päivänä. Shit, mitäs nyt tehdään?  HC soitti puhelun luovuttajalle, joka kertoi olevansa kiireinen. Onneksi rakkaani ehdotti, että ajaisimme luovutajan suunnalle. Näin pikatapaaminen onnistui. Olimme jo suunnitelleet, miten tämä operaatio onnistuu autossa. Minä etsin Google mapsin street wiewistä sopivan hiljaisen kadun pätkän (ei mikään helppo tehtävä pääkaupungissamme). Varasimme mukaan vilttejä, hygieniapyyhkeitä, nenäliinoja ja tietysti purkin ja ruiskun. Laitoin päälle hameen, ettei autossa tarvitse sen enempää strippailla.

Ensimmäinen kerta jännitti, mutta onneksi olimme jo nähneet luovuttajan, joten se puoli ei enää huolettanut. Tämä olikin ollut oikein ihana ja varannut meille kerrostalon alakerrassa sijaitsevan kerhohuoneen. Olin helpottunut, ettei tarvinnut autossa säätää.. Kerhohuone oli ennemminkin varasto, mutta tarpeeksi siisti ja sen sohvalle levitimme viltin minua varten.

Olemme kummatkin olleet joskus aiemmin heterosuhteessa, mutta silti meille tuli yllätyksenä kuinka pahalle purkin sisältö tuoksui. Huhhuh... Sai siinä hetken keräillä itseään, ettei huonovointisuus yllättänyt.

Hommat hoidettuamme odottelimme noin 45 minuuttia minä jalat kohti kattoa ja naureskelimme vieressä tojottavalle grillille ja kottikärryille.  Tämän jälkeen toivoimme, että meidän pieni "kerholaisemme" olisi päässyt turvallisesti perille ja siivosimme jälkemme.


Seuraavana päivänä luovuttaja kävi meidän kotona. Joimme kahvit alkuun ja hommansa hoidettuaan luovuttaja läksi ja jätti meidät omiin puuhiimme.

Ensimmäisen kierron aikana kuvittelin kokoajan olevani raskaana. Pettymys olikin suuri kun mekat alkoivat. Tirautin itkut ostoskeskuksen rullaportaissa ja HC viisaasti minua lohdutti, ettei yrittäville heteroillekkaan ekalla kerralla tärppää. Ainakaan yleensä. Tiesinhän minä sen..

Toisella kerralla osasimme odottaa aikaista ovulaatiota ja aloitimme testauksen hyvissä ajoin. Tällä kertaa testi näytti plussaa kierron 10. päivänä. Luovuttaja kävi meillä silloin ja seuraavana päivänä myös.

Ja tänään ne taas alkoi, perhanan MENKAT.. Kyllähän minä niitä jo osasin odottaa, minulla kun alkaa tiputteluvuoto jo yleensä n. kuusi päivää etukäteen.. Silti sitä viimeiseen asti haluaa toivoa, että jospa ei kuitenkaan..

-Jäsen A-

Äiti

Minulle on ollut aina selvää se että haluan perheen, ja että haluan olla äiti. Lapsista olen haaveillut teini-iästä saakka, ja kuvittelin että tämän ikäisenä minulla olisi jo lapsia. Näin ei kuitenkaan ole. Harvemmin asiat menevät niin kuin on suunnitellut. Kuvittelin olevani hetero, kunnes löysin itseni ja myönsin tykkääväni tytöistä. Tajuttuani sen, että olen homo oli perheen perustaminen ja äitiys oli jotenkin hyvin kaukaisia asioita. Hetken jo ajattelin, että haluanko lapsia ikinä ja onko minusta vanhemmaksi. Onko minulla oikeus hankkia lapsia, koska en ole hetero normatiivinen? Kärsiikö lapsi jos sillä ei ole isää? Ja monia muita kysymyksiä pyöri mielessä..

A:n tavattuani maailmani mullistui monella tapaa. Ensisilmäyksellä A:n valloittava hymy ja kauniit silmät piirtyivät verkkokalvoiltani jonnekin vieläkin syvemmälle. Hetkessä A vei  sydämeni mennessään, niin nopeasti että vieläkin mietin kuinka siinä kävikin niin. Niin oli kaiketi tarkoitettu. Tutustumisen ja tapailun jälkeen olemisemme muuttui nopeasti seurusteluksi, mietimme etenemmekö liian nopeasti, pitäisikö olla varovaisempi.. Mietin onko rakastumiselle jokin aikataulu? Ei tainnut olla. A sai minut ulos kuorestani ja olemaan rohkea, kertomaan muille kuka Minä olen. Hän sai aikaan helpotuksen tunteen siitä, että voin vihdoin olla oma itseni seksuaalista suuntautumistani tai mitään muutakaan häpeilemättä. Hänelle tiedän kelpaavani sellaisenaan, hyvine ja huonoine puolineni. Hänen kanssaan voin iloita ja nauraa, jakaa yhdessä surut ja murheet. Hän on se jonka kanssa tahdon aamuni aloittaa ja illan tullen hänen viereensä nukahtaa.

A on se ihminen, jonka kanssa haluan perheen. Epäluulot vanhemmaksi kelpaavuudesta ovat kaikonneet. Meidän perheessä tulee riittämään rakkautta, ja se on tärkeintä. Alusta asti oli selvää, että A olisi biologinen äiti. Se vain heti loksahti kohdalleen. Minä olen hieman poikatyttö, joka mielummin pelaa amerikkalaista jalkapalloa kuin keskittyisi joihinkin erityisen girlygirly juttuihin. Olen se joka antaa takin päältää toiselle jos tällä on kylmä (lue A:n takki ei mahtuis ees puolittain mun päälle :D ) ja kantaa kauppakassit yms. Itselle ajatus siitä, että mä olisin maha pystyssä ja A silittelisi mun masua, tuntuu hupaisalta. Jännästi sitä ajatusmaailma ajan kuluessa muuttuu.. Kyllä minustakin tulee jonain päivänä Äiti <3

Kuva osoitteesta: http://victoriousprincess.wordpress.com/2012/01/05/butterfly-dont-lose-hope/

-HC-