Perhe on paras (pahin)

Toissa päivänä viestittelin 2-vuotta nuoremman pikkusiskoni kanssa. Hän kysyi voiko soittaa ja sitten pistin itse rimpauttaen hänelle. Pienen kiertelyn ja kaartelun kautta hän kertoi olevansa RASKAANA! Voi vinha, että ilahduin. Kerroin olevani hänen ja hänen miehensä puolesta todella onnellinen.  He ovat jo tovin yrittäneet lasta ja nyt se oli sitten tärpännyt. Sen vuoksi kai meidän uutinen silloin joulun alla oli siskolleni niin kova paikka, ettei hän saanut aluksi sanottua mitään. Hän oli pari viikkoa sitten saanut itse tietää raskaudestaan. Viikko 9 menossa ja syyskuussa laskettuaika. Serkuksilla tulee olemaan päälle pari kuukautta ikäeroa mikäli kaikki menee niinkuin odotetaan.

Puhelun päätyttyä kerroin A:lle heti puhelun sisällöstä ja hän oli myös hyvillään hienosta uutisesta. Mitään aluksi toisillemme sanomatta meitä kumpaakin alkoi kuitenkin mietityttämään vanhempieni reaktiot. Miten vanhempani reagoivat lapseemme, joka ei ole biologisesti heidän lapsenlapsensa ja kun sitten sisareni tarjoilee pian "aidon ja oikean" lapsenlapsen? Hetken ajattelin olevani itsekäs ja ilkeä, kun edes mietin moista, mutta lapsen etua ajattelen ennen kaikkea. En halua, että tuleva  lapsemme on jotenkin eriarvoisessa asemassa toiseen lapseen nähden.

Vanhempani eivät vielä tiedä raskaudesta ja sisareni kertoo heille vasta parin viikon kuluttua. Eilen puhuin äitini kanssa puhelimessa. Puhuimme hankinnoista vauvalle, kerroin perhevalmennuksesta, ja sen sellaisista. Hän kysyi miten aiomme menetellä lapsen synnyttyä, kysyi adoptoinko lapsen. Kerroin, että tottakai adoptoin. Ensimmäinen mitä hän sai sanotuksi oli, että se on kauhea riski ja taakka. Pysyin tyynenä ja kysyin mitä hän sillä tarkoittaa. Hän sanoi, että entä jos te eroatte, mitä sitten tapahtuu, tokaisi myös, että sellaista on toki turha etukäteen murehtia. Kerroin, että odotan lasta kuin omaani, yhtä suurella rakkaudella ja kiintymyksellä. Tapahtui elämässämme tulevaisuudessa mitä tahansa olen valmis olemaan tuon pienen tulevan ihmisen elämässä osallisena niin kauan kuin minussa henki pihisee. Koitin valoittaa asiaa hänelle heteroparien hedelmällisyyshoitojen, lahjoitettujen sukusolujen, ja adoptiolasten kautta. Ei biologia määrittele vanhemman rakkautta lapseen. Puhuimme myös siitä kuinka lapsessa ei olisi minun piirteitäni, joita ihastella, mutta että ehkä minulla on lapselle jotain muuta annettavaa.

Puhelu äitini kanssa oli hyvä. Pientä prosessointia puolin ja toisin, valmistautumista tulevaan. Eilen puhuminen tuntui hyvältä, jonain toisena päivänä olisin voinut kokea keskustelun raskaana ja rasittavana. Välit äitini kanssa ovat toisinaan olleet hieman kireät ja pieniä katkojakin yhteydenpidossa on ollut. Nykyään pidän tiettyä etäisyyttä, ei tarvitse ihan joka päivä soitella ja muutaman kerran kuukaudessa käymme kylässä. Tiettyä suodattamista olen myös opetellut, en hälläänny joka ikisestä tiukkasävyisestä kommentista tai arvostelusta, jätän ne omaan arvoonsa.

Perheeni on tärkeä ja rakas, toisina päivinä yksi parhaimmista ja toisina yksi pahimmista <3

-HC-

Valmistautumista tulevaan

Jos lapsen hankkiminen on naispareille haastavaa, niin on myös lapsen syntymän jälkeinen byrokratia. Olemme jo hyvissä ajoin perehtyneet siihen, mitä on luvassa ja ajattelin nyt hieman kirjoittaa siitä aiheesta kiinnostuneille tai heille jota aihe omakohtaisesti koskettaa.

Tuleva lapsemme on saanut alkunsa koti-inseminaatiolla. Luovuttajan kanssa on sovittu, ettei hän ole osallisena lapsen elämässä. Hän on ns. "anonyymi", vaikka tiedämme toki hänen henkilöllisyytensä. Tässäpä sitten onkin porkkana pureksittavaksi.. Lapsen synnyttyä lastenvalvoja tulee tiedustelemaan syntyneen lapsen isää. Tuleva äiti eli A voi vastustaa isyyden selvittämistä ja A:lla on oikeus olla selvittämättä raskauden taustoja. Perheen sisäistä adoptiota ajatellen emme kuitenkaan nää vaihtoehtona, että valheellisesti ilmoittaisimme "emme tiedä kuka hän on".. "joku satunnainen baaripano", sillä kyllähän me tiedämme mistä olemme siittiöt saaneet, kun olemme suunnitelmallisesti lapsen saattaneet alulle. Tarkoituksenamme on ilmoittaa lastenvalvojalle, että tiedämme kuka biologinen isä on, mutta emme halua isyyttä vahvistettavan. Lastenvalvojan on oltava yhteydessä luovuttajaan, jotta isyys voidaan jättää vahvistamatta ja prosessi pääsee etenemään. (Adoptiolaki 12§: on selvitettävä, ettei ole aihetta olettaa, että vanhemmuus saatettaisiin myöhemmin vahvistaa) Ristiriitaista kerrassaan, koska luovuttajan kanssa on sovittu, että hän pysyy anonyymina, eikä hän siittiöiden luovutuksen jälkeen ole osallisena elämässämme. Keskustelin luovuttajan kanssa asiasta, ja sovimme että halutessaan lastenvalvoja voi olla luovuttajaan yhteydessä ja hän pyytää ettei isyyttä vahvisteta.

Me emme A:n kanssa ole rekisteröineet parisuhdettamme, mutta teemme sen ennen lapsen syntymää, jotta voimme lapsen synnyttyä hakea perheen sisäistä adoptiota. Jos olisimme rekisteröineet parisuhteemme ennen lapsen alulle saattamista ja lapsi olisi saanut alkunsa klinikalla anonyymin luovuttajan siittiöillä olisimme välttyneet perheen sisäisen adoption kohdalla kahdeksan viikon harkinta-ajalta ja tulevalta lastenvalvoja syynäykseltä. Näillä kuitenkin mennään..

Aiomme ennen lapsen syntymää olla yhteydessä adoptioneuvontaan, ja varaamme ajan sosiaalityöntekijältä heti lapsen synnyttyä. Ennen perheen sisäisen adoption vahvistusta A tulee hakemaan  minulle lapsen oheis huoltajuutta käräjäoikeudelta vapaamuotoisella hakemuksella. Lisäksi minä haen isyysvapaata lapsen syntymästä alkaen (kaksi kuukautta ennen lapsen syntymää ilmoitettava työnantajalle) ja sosiaalityöntekijältä voin pyytää sv9- lomaketta, jolla todennetaan adoptio prosessin olevan vireillä ja saan isyysrahaa KELA:lta. Tavallisten äitiys-, vanhempainraha ja kodinhoidontuen lisäksi tulemme saamaan elatustukea. KELA maksaa elatustukea lapselle, jolla ei ole juridista isää tai vain yksi juridinen vanhempi. Kaksi juridista äitiä= elatustuki. Kaksi juridista isää= ei elatustukea. Yksi juridinen vanhempi, sukupuolella ei väliä= elatustuki. Että näin.. Tähän voisi tasa-arvovaltuutettu taas kerran tarttua. Aikamoista.

http://www.flickr.com/photos/nickhawkes/8104790430/

Saan päänsäryn jo pelkästään näiden asioiden ajattelemisesta. Onneksi asiat ovat hyvissä ajoin selvillä, eikä sitten lapsen synnyttyä tule yllätyksenä minkälaisen mankelin läpi joudumme kulkemaan ennenkuin meistä tulee juridisesti perhe. Rakastan A:ta yhtä paljon, olimme rekisteröityneitä tai emme, eikä arkemme tule siitä miksikään muuttumaan. Tulevaa lasta tulen pitämään omanani ilman minkäänlaisia papereitakin. Kaiken tämän teemme kuitenkin oikeusturvan ja sen vuoksi, että tulevaisuudessa yhteisiä asioitamme olisi helpompi hoitaa.

-HC-

Realiteettiterapiaa

Olin eilen vanhempieni luona kyläilemässä. Pitkästä aikaa olin yksin liikenteessä, sillä A oli reissun päällä. Useimmiten se myös tarkoittaa sitä, että äitini keskustelee kanssani hieman erisävyyn kuin silloin kun A on paikalla. Miten sitä selittäisi.. Hän on ehkä tuolloin suorempi jollakin tavalla. Kuitenkin.. Kerroin että olemme tänään menossa ystäväpariskuntamme syysjuhliin, ja että he ovat muutamia viikkoja sitten rekisteröineet parisuhteensa ja kai sitäkin jollakin tavalla juhlistamme. Äiti sitten kysyi minulta miksi ihmiset tekevät moista. Minä kysyin että miksi ihmiset menevät naimisiin. Hän totesi sen olevan hyvä kysymys, ja hetken pohdittuaan sanoi syiden olevan moninaiset.. rakkaudesta, lasten vuoksi, rahan takia.. Tajusin, että tässä kohdin on ehkä tilaisuus mainita, että rekisteröity parisuhde antaa mahdollisuuden perheen sisäiselle adoptiolle jos naispari hankkii yhdessä lapsen.

Äiti kysyi kuinka naisparit hankkivat lapsia. Kerroin että jotkut saavat hoitoja klinikalla, joillakin on luovuttaja omasta takaa. Hänen mielestään lapsella pitäisi olla oikeus tietää omista taustoistaan, koki juurten olevan tärkeät ihmiselle. Esimerkkinä hän sanoi, että jokin käyttäytymisen tyyli tai piirre olisi peilattavissa jommankumman vanhemman (äidin ja isän) käyttäytymiseen tai piirteeseen. Minä kun olen lapsena saanut kuulla ”olet ihan kuin isäsi” ja useimmiten negatiivissävytteisesti. Mainitsin ettei tällainen välttämättä ole tarpeellista ja kovin hyväksi lasta ajatellen, ja että kasvatuksella, läsnäololla ja rakkaudella voi varmasti antaa lapselle paljon enemmän kuin mitä geeniperimän tieto kertoo. Puhuimme myös siitä kuinka nykypäivänä alkaa ydinperhe malli olla harvinaisempaa. On yksinhuoltajia, uudisperheitä, isäpuolia, äitipuolia ja perheen malli saattaa tiiviiseenkin tahtiin joissakin tapauksissa muuttua.. Sanoin että mielestäni tärkeintä on se, että olemassa on kaksi ihmistä jotka rakastavat toisiaan, ja pitävät kaikella sillä rakkaudella lapsesta huolta. Tätä äitini ei käynyt kieltäminen.

Hyvän keskustelumme päätteeksi kerroin äidilleni, että aiomme A:n kanssa hankkia lapsia. En kertonut, että oikeastaan asia on jo vireillä, mutta ajattelin että hänen on hyvä asia tiedostaa. Puhuimme myös siitä kuinka jokainen elää elämäänsä omalla tavallaan, muiden mielipiteistä riippumatta. Oli helpottavaa että sain keskustelun kautta annettua hieman vihiä tulevasta, ettei sitten tule täytenä yllätyksenä.

-HC-

Suuri salaisuus

Vauvaprojektin alussa kaikki joutuvat pohtimaan sitä, kenelle kaikille siitä haluaa tiedottaa. Me emme ole halunneet puhua tästä vielä oikein kenellekkään. Kahdelle naisparille olemme asian kertoneet, koska hekin ovat samassa tilanteessa. Tuntui tärkeältä saada kertoa edes jollekin. Puhua luovutajan etsinnästä ja varokeinoista, suunnitelmista ja tunteista.

Ajattelimme kertoa lähimmille ystäville jos ja toivottavasti kun tärppää. Vanhemmille ja sisaruksille kolmen kuukauden tienoilla. Muille sitten myöhemmin.

Pää syy miksi emme halunneet jakaa vauvailu-uutisia lähipiirille on ehkä pelko ja yksityisyyden menetys. Halu pitää tämä meidän kahden tärkeimpänä asiana. En epäile yhtään, etteivätkö lähimmät ja rakkaimmat ystävämme osaisi olla tukenamme kävi miten kävi. Kuitenkin muiden kysymyksiin vastaaminen tuntui liian henkilökohtaiselta ja kuormittavalta ajatukselta. Etenkin halusin suojautua mielipahalta. Kysymykset ja kyseenalaistaminen koti-inseminaatiosta tuntemattomalta luovuttajalta ovat herkkä aihe. Lähipiiriimme kuuluu pelkästään heteropariskuntia, joten hyväntahtoisilta kysymyksiltä ei voi välttyä. Yrittäminen jo itsellään on niin stressaavaa, että haluan vastata noihin kysymyksiin vasta raskaustestin näytettyä plussaa. Lisäksi muiden utelu plussaamisesta ei houkuttele. Riittää jo, että itse pettyy.

Asiasta kertominen jännittää paljon! Olin jo haaveillut kuinka ihana olisi jouluna paljastaa yllätys.. Mutta se saa odottaa. Toisaalta se on maailman ihanin asia kertoa, toisaalta se tuo mukanaan muutamia vaikeuksia.

Ei ole kauaa siitä kun eräs pitkäaikainen ystäväni otti puheeksi, että:
"En muuten käynyt allekirjoittamassa sitä lakijuttua minkä laitoit." (Tahdon2013)
Samalla kävi selväksi myös miksi ei.. Vaikka hänellä ei ole mitään meidän parisuhdetta vastaan ja hän tulee HC:n kanssa toimeen loistavasti, hän ei ole varma onko oikein lapsen kannalta kasvaa kaltaisessamme perheessä..
"Et kai loukkaantunut?"
Vastasin: "En........ "
HC kysyi myöhemmin miksi valehtelin.
Olen kai liian kiltti.

Toinen, joka minua mietityttää on rakas mummoni. Hän on vanhankansan ihminen, joka on elänyt aivan erilaisessa maailmassa kun minä. Homous on asia josta ei puhuta. Presidentin vaaleissa hän puisteli päätään ja sanoi, että on se outoa on. Mummolle me olemme kämpiksiä. Ajattelin, että mummo kyllä asian joskus hoksaa, jos sen haluaa nähdä. Jos ei, ei hänen ole pakko. Asian tekee kiusalliseksi vain ajoittaiset kysymykset: "Jokos sinulla on uusi poikaystävä?" Kuitenkin raskaus on sellainen asia josta haluaisin mummolleni kertoa. Mutta auta armias, kun tulee se aika kun yritän selittää mummolle mitä tarkoittaa inseminaatio...  ja että lapsella ei ole isää.. Apua :D

Miten te toimitte? Kelle kerroitte ensimmäisenä?

-Jäsen A-

Äiti

Minulle on ollut aina selvää se että haluan perheen, ja että haluan olla äiti. Lapsista olen haaveillut teini-iästä saakka, ja kuvittelin että tämän ikäisenä minulla olisi jo lapsia. Näin ei kuitenkaan ole. Harvemmin asiat menevät niin kuin on suunnitellut. Kuvittelin olevani hetero, kunnes löysin itseni ja myönsin tykkääväni tytöistä. Tajuttuani sen, että olen homo oli perheen perustaminen ja äitiys oli jotenkin hyvin kaukaisia asioita. Hetken jo ajattelin, että haluanko lapsia ikinä ja onko minusta vanhemmaksi. Onko minulla oikeus hankkia lapsia, koska en ole hetero normatiivinen? Kärsiikö lapsi jos sillä ei ole isää? Ja monia muita kysymyksiä pyöri mielessä..

A:n tavattuani maailmani mullistui monella tapaa. Ensisilmäyksellä A:n valloittava hymy ja kauniit silmät piirtyivät verkkokalvoiltani jonnekin vieläkin syvemmälle. Hetkessä A vei  sydämeni mennessään, niin nopeasti että vieläkin mietin kuinka siinä kävikin niin. Niin oli kaiketi tarkoitettu. Tutustumisen ja tapailun jälkeen olemisemme muuttui nopeasti seurusteluksi, mietimme etenemmekö liian nopeasti, pitäisikö olla varovaisempi.. Mietin onko rakastumiselle jokin aikataulu? Ei tainnut olla. A sai minut ulos kuorestani ja olemaan rohkea, kertomaan muille kuka Minä olen. Hän sai aikaan helpotuksen tunteen siitä, että voin vihdoin olla oma itseni seksuaalista suuntautumistani tai mitään muutakaan häpeilemättä. Hänelle tiedän kelpaavani sellaisenaan, hyvine ja huonoine puolineni. Hänen kanssaan voin iloita ja nauraa, jakaa yhdessä surut ja murheet. Hän on se jonka kanssa tahdon aamuni aloittaa ja illan tullen hänen viereensä nukahtaa.

A on se ihminen, jonka kanssa haluan perheen. Epäluulot vanhemmaksi kelpaavuudesta ovat kaikonneet. Meidän perheessä tulee riittämään rakkautta, ja se on tärkeintä. Alusta asti oli selvää, että A olisi biologinen äiti. Se vain heti loksahti kohdalleen. Minä olen hieman poikatyttö, joka mielummin pelaa amerikkalaista jalkapalloa kuin keskittyisi joihinkin erityisen girlygirly juttuihin. Olen se joka antaa takin päältää toiselle jos tällä on kylmä (lue A:n takki ei mahtuis ees puolittain mun päälle :D ) ja kantaa kauppakassit yms. Itselle ajatus siitä, että mä olisin maha pystyssä ja A silittelisi mun masua, tuntuu hupaisalta. Jännästi sitä ajatusmaailma ajan kuluessa muuttuu.. Kyllä minustakin tulee jonain päivänä Äiti <3

Kuva osoitteesta: http://victoriousprincess.wordpress.com/2012/01/05/butterfly-dont-lose-hope/

-HC-

Aiesopimuksesta

Luovuttajan kanssa sovimme projektimme pelisäännöistä ja kirjasimme ne aiesopimukseen. Allekirjoitimme sopimuksen ennen ensimmäistä luovutuskertaa.

Lyhykäisyydessämme sovimme, että:

• Me kaksi toimimme lapsen vanhempina ja olemme vastuussa lapsesta ja kaikista häntä koskevista päätöksistä.
• Luovuttajalla ei vaadi isyyden tunnustamista (emmekä myöskään me).
• Luovuttaja käy sukupuolitautitesteissä ja toimittaa niistä todistuksen. (Tämä toimitettiin siis jo aiemmin)
• Kokeiluja jatketaan puolenvuoden ajan kaksi kertaa kierron aikana ja sen jälkeen harkitsemme jatkosta.
• Me sitoudumme rekisteröimään parisuhteemme.
• Lapsella on halutessaan oikeus tietää siittiöiden lahjoittaja ja tutustua häneen niin halutessaan. (Kuitenkin niin, että luovuttajasta puhutaan tällöinkin luovuttajana eikä isänä.)
• Jos kaikki sujuu hyvin, on mahdollista, että tulevaisuudessa jatkamme sisarusparvea.

Emme siis aio ottaa luovuttajaa osaksi elämäämme. Kuulumiset voimme joskus vaihtaa ja ehkäpä kyläilläkin. Mikäli siis kaikki sujuu niinkun pitää. Tiedämme, että sopimus ei ole lainvoipainen. Halusimme silti istua yhdessä samanpöydän ääreen keskustelemaan suunnitelmat selviksi. Meistä tuntui, että luovuttaja otti myös asian vakavasti ja halusi allekirjoittaa meille tärkeän paperin.

Oikeastaan minun piti kirjoittaa ensimmäisestä ovulaatiosta, mutta taidanpa jättää sen viikonlopulle : D

Palataan!

-Jäsen A-