Lastenvalvoja

Viime viikolla A sai postia lastenvalvojalta ja kutsun tapaamiseen isyyden selvittämistä ajatellen. Olimme etukäteen miettineet, mitä lastenvalvojalle kerromme perheellistymisestämme ja mitä siitä seuraa. Valitsimme strategiaksi rehellisyyden. Olin A:n mukana tapaamisessa ja kerroimme, että pikku-E on saanut alkunsa kotona luovuttajan toimesta, joka haluaa pysyä anonyyminä mikäli se on mahdollista. Kerroimme myös, että luovuttajaan voi olla yhteydessä mikäli tilanne sitä vaatii. Lastenvalvoja kertoi meille vaihtoehdoista, jotka olivat: A vastustaa isyyden selvittämistä tai että lastenvalvoja keskeyttää isyyden selvittämisen. Lastenvalvoja oli sitä mieltä, että paras vaihtoehto on, että A vastustaa ja asia on sillä selvä. Lastenvalvoja näki meidät perheenä, ja minut lapsen tulevana juridisena vanhempana. Hänellä ei ollut huolta siitä, että lapsi jää isättömäksi tai vaille taloudellista turvaa. Lastenvalvoja oli mukava, erittäin asiallinen ja lämminhenkinen. Meiltä ei kysytty mitään epäasiallisuuksia, ja käynnistä jäi ainoastaan positiivinen mieli. Lastenvalvoja myös sanoi, että häneen voi tarvittaessa olla yhteydessä adoptioon liittyen, ja että hän mielellään jälkeenpäin kuulisi miten meidän adoptioprosessimme etenee ja koska se tulee päätökseen.

Lastenvalvojalla käynnin jälkeen uskaltauduimme koko perheen voimin testaamaan kotikaupunkimme uutta ravintolaa. Nukkuva pikku-E tietysti heräsi juuri, kun A oli saanut ruuan nenänsä alle. Niimpä pikku-E sai myös oman ravintola-annoksensa tissiä, minä söin pihvini nopeammin kuin koskaan, pilkoin A:lle ruokaa, joka haarukoi sitä imettäessään. Testailtiin myös ravintolan tuliterä hoitopöytä, jota en meinannu saada seinästä auki. Kaiken huipuksi pikku-E teki lisäbonusylläripyllärit vaippaa vaihdettaessa. Olipahan säätöä, mutta selvittiin :D Kun kaikilla oli masut täynnä, niin jaksettiin vielä käydä ruokakaupassakin. Kauppareissu meni hienosti pikku-E:n nukkuessa. Ennen huomista mummulareissua emme kuitenkaan liiku enää mihinkään :D

Adoptiopaperit meillä on myös täytettynä ja vielä odotamme liitteitä jatkoksi, niin saamme ne postiin.   Suhteellisen mukavasti tähän mennessä on asioiden hoitaminen sujunut. Raportoimme jatkosta :) Nyt katsomaan potkupalloa, kun pikku-E vielä hetken nukkuu..

-HC-

Laskettu aika

Tänään on päivä jolloin laskennallisesti pikku-E:n odotettiin syntyvän. Syntymästä on nyt kaksi viikkoa ja yksi päivä aikaa. Tuntuu hassulta ajatella, että olisimme vielä kaksi viikkoa odottaneet tyttäremme syntymää. Miten sitä olisikaan malttanut :D

Kahden viikon ajan meillä on aikuisten toimesta nukuttu todella vähän. Pikku- E tosin nukkuu kerrallaan about 1-4h unia syömismeiningeistään riippuen. Meillä on hössötetty ja harjoiteltu vauvaperheen arkea. Meillä on vaihdettu noin 100 vaippaa, A:lla on kulunut saman verran rintaliivin suojia, lanolinia yli tuubillinen (nännirasvaa), korviketta on mennyt äidinmaidon lisänä noin 6 purkkia,  apteekissa on käyty kahdesti, lääkärissä kerran, neuvolakäyntejä kaksi, vaunutteluja kolme kertaa, Subwayn patongit syöty kahdesti, adoptiota varten on tilattu virkatodistus.. vieraita meillä on käynyt miltei joka päivä joku. Lisäksi meillä on viety roskia ahkerammin kuin koskaan (ei huono :D). On pesty pyykkiä, ulkoiltu koiran kanssa, laitettu ruokaa, imuroitu.. Kaikkea tavallista, jotta arki pyörii. Bonuksena vain touhuissa tuo meidän söpö tuhisijamme <3 Huomaan tarttuvani kotitöihin reippaammin kuin aiemmin, tyylillä "nyt tämä on tehtävä kun kädet ovat vapaana".  Huonosti nukutuista öistä huolimatta meitä ei ole väsyttänyt liikaa, vaan jaksamme reippaasti vastata tyttäremme tarpeisiin ja kumpikin meistä tekee kaikkea enemmän kuin mielellään. Kummasti tuollainen pieni ihminen saa vanhempansa kiedottua pikkusormensa ympärille <3 ja hitsi sitä huolen määrää siitä, että onhan hänellä kaikki hyvin.

Eilen 2 viikkoa "synttäreiden" kunniaksi askartelimme koko perheen voimin. Painoimme myrkyttömällä leimavärillä valokuvapaperille pikku-E:n jalan jäljet sekä kämmenten kuvat. Otimme muutaman version itselle talteen vauvakirjaa varten ja lisäksi askartelimme isovanhemmille kortit.

28.6.14 Pikku-E 2 viikkoa

-HC-

PS. Vinkki viitonen. Jos ja kun perheellisten pienet sairastuvat flunssaan, niin voin lämpimästi suositella NoseFrida niistäjää. Se on ollut meillä suuri apu räkäisen vauvan oloa helpottamaan.

Erilainen Pride

Viime vuonna juhlimme oikein mallikkaasti Prideviikon naistenbileissä. Kotona olimme aamulla hiukan ennen kuutta. Hauskaa oli! Seuraavana päivänä heräsin henkiin viideltä päivällä. Hups :D Siinä meni kulkue sivusuuhun.

Tänä vuonna meidän oli tarkoitus lähteä ensimmäiselle Helsingin reissulle vaunuttelemaan. Olisihan se ollut hienoa, kun Pikku E:n ensimmäinen reissu olisi ollut Pridekulkue! Nyt täällä kuitenkin hoivataan pientä flunssapotilasta sydän syrjällään. Huoli on kova pienestä rohisijasta. Toivottavasti menee pian ohi!

-A-

Synnytyskertomus A:n mukaan

Synnytyksestä on nyt  melkein kaksi viikkoa. Aika on mennyt nopeasti! Meillä on käynyt kamalasti vieraita ihastelemassa Pikku E:tä, jota olemme ylpeydellä esitelleet! <3 Väsymys painaa, mutta ei se haittaa. :) HC kertoi jo edellisessä postauksessa meidän synnytyskertomuksen, mutta ajattelin hiukan avata asiaa myös synnyttäjän näkökulmasta.

Yöllä heräsin kovaan vatsan vihlaisuun, jonka jälkeen tunsin kuin jotain plopsahti. Katsoin sänkyä, eikä se ollut märkä. Menin kuitenkin tarkastamaan tilannetta. Vessan lattialla huomasin pieniä pisaroita. Niin pieniä, ettei niistä ottanut selkoa. Tassuttelin edes takaisin ja lopulta en keksinyt mistä muustakaan voisi olla kyse. HC heräsi kolmanteen huutoni ja tuli ihmettelemään tassutteluani. Hetken päästä vettä valui jo jalkoja pitkin tehden pieniä lammikoita. Vaaleanpunaisia lammikoita. Minä pelästyin, että kaikki ei ole kunnossa. Onko vedessä verta mukana?

Tässä vaiheessa olimme jo soittaneet synnärille monta kertaa, eikä kukaan vastannut. Googletin lapsiveden värin ja sain huomata, että normaali vesi on joko kirkasta tai vaaleanpunaista. Oli aika epätodellinen olo.

Ensimmäinen supistus oli kova ja kipeä. Soittelun välissä kävin suihkussa, kuivasin tukan ja pakkailin hiukan tavaroita. Supistuksia tuli usein ja se jännitti mua. HC kellotti aikoja. Me soitettiin synnärille ja soitettiin ja soitettiin. Aloin toden teolla hermostua! Yritin soittaa myös toiseen sairaalaan ja kysyä, tietävätkö he meidän sairaalan tilanteesta. Sieltäkään ei vastattu!! Minä aloin jo hermoilla HC:lle, että me kyllä lähdetään kohta, vaikka kukaan ei vastaisikaan. Muistin perhevalmennuksesta, että ensisynnyttäjän tulisi lähteä sairaalaan kun supistusten väli on 6-10min. ja se oli jo saavutettu.

Puolentoistatunnin hermoilun jälkeen sain lopulta ensiavun päivystyksestä jonkun kiinni. Soitin sieltä saatuun numeroon ja heti minulle vastattiin synnytysosastolta. Kätilö kyseli, millaisia supistukseni olivat ja juuri silloin supisti kovaa. Kätilö jätti kyselyt siihen paikkaan ja totesi vain: "Lähtekää tulemaan!

Minä istuin kipeänä eteisen penkillä ja odotin tuskaisena HC:ta. Pikkaisen otti aivoon, kun toinen söi vielä rauhassa aamupalaleipää, pakkaili kamoja, pesi hampaat, kasteli kukkia, avasi astianpesukoneen.. Minä olisin halunnut olla jo menossa. Pelotti, että lapsi syntyy matkalla. Toisaalta HCn rauhallisuus toi minullekin turvaa. Viimein me pääsimme lähtemään. Minä talutin supistellen koiraa autoon ja HC kantoi koiran, minun, vauvan, oman ja kameran laukun.

Matkalla supisteli, mutta pidemmällä välillä. Jätimme koiran HC:n vanhemmille ja HCn äiti tsemppasi minua kovasti, arvellen kyllä, ettei synnytys voi olla vielä pitkällä koska voin istua aloillani autossa. Siitä suuntasimme suoraan sairaalaan.

Synnytysosastolla meidät ohjattiin vastaanottohuoneeseen, jossa kipusin hoitopöydälle ja kätilö asensi mahani päälle anturit. Pöydällä oli todella paha olla, anturit painoivat supistelevaa vatsaa ja selkää särki. Aika tuntui pitkältä. Lopulta kätilö tuli ja tarkasti vielä kohdunsuun tilanteen. Kuusi senttiä!! Uskomatonta ja helpottavaa. Oltiin jo pitkällä. Vaihdoin sairaalavaatteisiin ja annoin koruni HClle, joka heti tiputti sormukseni ja seuraava operaatio olikin sitten sen metsästys.

Villasukat jalassa tassuttelin kohti synnytyssalia jännittyneenä. Sängylle päästyäni minulle asennettiin tippa, vauvan pääanturi ja vatsan päälle anturit. Kätilö neuvoi myös ilokaasun käytön, joka oli jännittänyt minua kovasti. Pelkäsin, että oksennan tai menen aivan sekaisin. Kivut olivat jo kuitenkin niin kovat supistuksen aikana, että en enää välittänyt miettiä vaan kokeilin rohkeasti. Se auttoikin ja vei vihlonnalta suurimman kärjen. Tasaiseen tahtiin maskiin hengitys auttoi myös. Tässä vaiheessa omat muistikuvat ovat aika hämärät. Olin niin kipeä, etten pystynyt puhumaan ja vaivuin jonnekin kauas. Kuulin kätilön ja HCn äänet hämärästi. Pystyin kyllä vastaamaan myöntävästi, kun kysyttiin epiduraalia.

Anestesialääkärin saavuttua HC ja kätilö nostivat minut kyljelleen sängyn reunalle, koska en kyennyt enää itse liikkumaan. Minua varoitettiin olemaan liikkumatta kun lääkäri pistää selkääni. Eikös juuri silloin tulut iso supistus ja yritin tavoittaa maskia heilumatta. Kun lääke alkoi vaikuttaa palasin tähän maailmaan. Tunsin supistukset, mutta pystyin ajattelemaan ja toimimaan samalla. Epin jälkeen meni 30-40min, kun minua rupesi ponnistuttamaan. Taisi olla viimeisiä hetkiä lääkkeen saamiseksi.

HC oli vieressäni kokoajan ja katsoi, että kaikki menee niinkuin pitää. Tiesin, että voin  keskittyä täysin omaan osaani, koska hän pitäisi minusta huolta ja ymmärtäisi mitä tilanteessa todella tapahtuu. HC antoi vettä ja soitti musiikkia, seurasi supistuksia monitorilta. Kun en voinut olla enää ponnistamatta, hän soitti kätilön paikalle.

Kätilö totesi minun olevan täysin auki ja, että seuraavalla supistuksella aletaan ponnistamaan. HCtä hän kehoitti pitämään jalkaani. Kummatkin auttoivat ja olivat rauhallisia. Minä ponnistin minkä jaksoin. Välissä ponnistimme jakkaralta, jossa sain olla ikäänkuin HCn sylissä. Loppuvaiheeseen siirryttiin takaisin sängylle. Kivut olivat kovat, mutta tiesin jaksavani. Yllättävän nopeasti tuli vaihe, jolloin piti hellittää ponnistusta, koska pää oli syntymässä. Pian koko tyttö oli parkuen ulkona ja nostettiin syliini. Voi sitä tunnetta. Itku tuli ja kipu unohtui sen koomin. Pieni ja tahmainen, maailman kaunein rääpäle hengitti paitani sisällä. Meistä oli tullut äitejä. <3

Jatkan seuraavalla kerralla synnytysosastolla olosta. Nyt tuo pieni rakas rääpäle itkee nälkäänsä.
Palataan!

-A-

Synnytyskertomus HC:n mukaan

14.6.2014

Heräsin sikeästä unesta, kun A huusi vessasta. Katsoin kelloa, se näytti kolmea. Nousin nopeasti ja menin katsomaan mistä oli kyse. A sanoi, että hän taitaa vuotaa lapsivettä ja ajattelin, että nyt mua juksataan. A käveli muutaman askeleen eteisessä ja lattialle tippui vesitippoja, jotka mä pyydin pois. Ei se muuta voinut olla, lapsivettä se oli. Ensimmäinen ajatus mikä päähän putkahti oli, että eihän vauvan nyt vielä pitänyt syntyä ja seuraavaksi tuli semmonen hihkuva innostus, nytkö se tosiaan tapahtuu?! :D

Päätettiin soittaa sairaalaan ja mä hölmö ehdotin, että mentäis vielä hetkeks nukkumaan. Kävin mahallani sängyssä ja nousin samointein ylös, kun A totesi ettei tässä nyt enää mitään nukuta. Sairaalan numerosta ei vastattu ja me alettiin valmistautua lähtöön. Klo 3.45 tienoilla A:lle tuli ensimmäinen kipeä supistus ja siitä lähtien niitä tuli säännöllisesti 6-10 minuutin välein. Me molemmat käytiin suihkussa, kasailtiin kamoja kasaan, mä kastelin kukat ja pesin astianpesukoneenkin pikaohjelmalla. Siinä kaiken touhun lomassa me soitettiin sairaalaan yhä uudestaan ja uudestaan, ihmetellen miksi siellä ei vastata. Ei uskallettu vaan lähteä, kun ei tiedetty oliko siellä tilaa tai joku akuutti tilanne meneilläään. Puolentoista tunnin soittelun jälkeen A soitti sairaalamme päivystykseen ja sai sieltä toisen numeron synnärille. A:lle vastattiin synnäriltä heti ja sanottiin, että lähtekää vaan tulemaan.

Viideltä lähdettiin kotoa ja matkalla soitin mun äidille, että nyt ollaan synnyttämään matkalla ja tuodaan koira. Äiti oli kumman pirteä eikä lainkaan kiukkuinen, kuten tavallisesti jos hänet herättää uniltaan :D Ajoimme vanhempieni talon pihaan ja äiti tuli ulos vastaan. Äiti kävi autossa silittämässä A:n olkapäätä ja tsemppaamassa.

Puoli kuudelta olimme sairaalalla ja kätilö otti meidät vastaan. A laitettiin käyrille ja kätilö totesi sen minkä me jo tiesimmekin, että säännöllisiä kipeitä supistuksia tuli tasaiseen tahtiin. Klo 6 tienoilla kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi A:n olevan jo 6cm auki. A puki päälleen sairaalan vaatteet ja saimme luvan siirtyä synnytyssaliin. A oli siinä kohdin sen verran kipeä, ettei halunnut, että häntä kosketaan. Silittely eikä muu vastaava tuntunut siinä kohdin ollenkaan hyvältä. Siinä samalla selvisi myös miksi puhelimeen ei oltu vastatattu. Synnärin puhelinnumero oli vasta vaihtunut, eikä soitonsiirto vanhasta numerosta uuteen ollutkaan toiminut. Sinällään kurja homma, mutta onneksi tuosta ei meille mitään haittaa kuitenkaan ollut.

Salissa kätilö neuvoi A:lle ilokaasun käytön. A oli etukäteen jännittänyt, että ilokaasu tekisi hänelle huonon olon, mutta ei. A käytti kaasua kuin vanha tekijä. Aina supistuksen tullen otti maskin ja hengitteli rauhassa, ja supistuksen loputtua lopetti. Ilokaasusta tuntui olevan apua. Ennen epiduraalia A oli hieman tokkurainen kivusta ja kaasusta, ja silmät muljuivat päässä. Näin, että A:han sattui ja se tuntui hieman kurjalta. Se taisi oikeastaan olla ainoita hetkiä, kun musta tuntui synnytyksen aikana vähänkään pahalta. A oli jotenkin niin varman ja vakaan oloinen koko synnytyksen ajan.

Kätilö asetti vauvan päähän päähän anturin, jota hän ei kuitenkaan saanut toimimaan. Tämän vuoksi kätilö viritteli vielä vatsan päälle anturit seuraamaan tilannetta.

Jossain vaiheessa synnytyssaliin tultaessa mä kaivoin laukusta kameran ja siitä oli akku loppu. Olin viime käytön jälkeen epähuomiossa jättäny sen ilmeisesti päälle. Onneks huomasin sen ajoissa ja oli laturi matkassa, koska muten olisi harmittanut. Lisäksi kaivoin laukusta lapun, jonka olimme etukäteen täyttäneet ja annoin sen kätilölle luettavaksi. Lappu koski toivomuksia ja tuntemuksia synnytykseen liittyen, ja myös tiedon siitä, että minä olen syntyvän lapsen toinen äiti, ja jos A:lle sattuu synnytyksessä jotakin, niin minä tulisin tällöin huolehtimaan vauvasta. Ilman paperiakin kätilö kohteli meitä kyllä tosi hyvin, ja kuin ketä tahansa muutakin pariskuntaa.

Kätilö kysyi, että olisiko A halunnut ammeeseen, kun sen olimme siihen esitietolomakkeeseen toiveeksi laittaneet. Tilaisuuden tullen se ei tuntunutkaan A:sta hyvältä ja mielekkäältä vaihtoehdolta. A ei voinut kuvitellakaan siirtyvänsä sängyltä mihinkään. Pian tämän jälkeen kätilö ehdottikin epiduraalia ja A tahtoi sen, niinkuin olimme etukäteen puhuneetkin. Klo 6.40 lääkäri kävi laittamassa epiduraalin. Siinä epin laiton jälkeen lääkäri hetken seurasi A:n vointia ja kyseli puutuvatko jalat, onko jaloissa kuumotusta.. A:n jalkoja kuumotti. Lääkäri ei pitänyt tätä hyvänä merkkinä. Sai kuitenkin huokaista helpotuksesta, kun sanoin että " Ei se kumma ole jos kuumottaa, kun on peiton alla villasukat jalassa." Sukat sittemmin riisuttiin kyllä :D

Jotain A siinä vitsailikin epin laiton jälkeen, kun kivut helpottivat. Mä nauroin kätilölle, että nyt se alko vitsailemaan, vaikka oli ehdottomasti kieltänyt mua vitsailemasta tai jekkuilemasta mitään. :D A:takin nauratti. Näin jälkeenpäin meistä kumpikaan ei edes muista mille me naurettiin.

Klo 7 tienoilla A:ta alkoi ponnistuttaa. Kätilö neuvoi A:ta läähättämään ponnistuksen tunteen pois kuin koira. Samaan aikaan oli vuoronvaihdon aika. Kätilö toivotti meille tsemppiä ja sanoin homman olevan hyvällä mallilla, ja lähti antamaan raporttia aamuvuoroon tulevalle kätilölle.

Aamuvuoron kätilö tuli tervehtimään ja hän oli myös heti ensivaikutelman perusteella mukava, kuten edellinenkin kätilö. Oli tärkeää, että A tunsi kätilön olevan turvallinen ja luotettava. Kätilö ihmetteli miksi vauvan päässä oleva anturi ei toiminut ja päätti laittaa toisen. Sieltä vauva oli tuloillaan kaksi piuhaa päässään, ihan kuin joku sarvipää. :D Kätilö jätti meidät vielä hetkeksi kaksin ja käski soittaa kelloa, kun ponnistamisen tunne kävisi ylivoimaiseksi. Mä siinä sitten silittelin A:n päätä, kerroin kuinka hienosti kaikki on mennyt.. soitin puhelimesta musiikkia ja juotin pillillä A:lle vettä, kun A:n suu kuivui ja koko ajan janotti.

Klo 7.30 tienoilla soitin kelloa. A tunsi pakottavaa tarvetta ponnistaa. Kätilö tuli paikalle ja tarkasti siinä kohdin tilanteen alakerrasta. A oli 10cm auki. Itse kävin siinä kohtaa vessassa, kun ajattelin sen vielä olevan turvallista, enkä varmasti missaa mitään :D  Kätilö ohjeisti A:lle kunka supistuksen tullessa kuuluisi ponnistaa, ja että jokaisella ponnistuksella lapsi olisi lähempänä syntymää. Kätilö ehdotti A:lle myös ponnistamista jakkaralla. Se oli etukäteen ollut A:lle totaalinen nounou, eikä A innostunut siitä heti kätilönkään sitä ehdottaessa. Kätilö kuitenkin kertoi, kuinka siinä pääsee hyvässä asennossa ponnistamaan ja mä rohkaisin kokeilemaan, ja sanoin että pääseehän siitä aina pois. A suostui kokeilemaan. Niin mä sitten kätilön kanssa avustin A:n istumaan synnytysjakkaralle ja asettauduin itse tuolille istumaan A:n taakse. A nojasi muhun, ja painoi ponnistaessa käsivarsiaan mun reisiä vasten, ja mä jännitin pohkeillani vastaan, puristin A:n käsivartta ja tsemppasin kovasti. Supistuksen laannuttua ja ponnistusten välillä silittelin A:n selkää ja hieroin hartioita. Siinä sitten jokunen kerta ponnisteltiin. Jossain kohtaa kätilö kysyi halusiko A synnyttää jakkaralla vai sängyllä. Kätilö sanoi, että sängyllä olisi helpompi avittaa syntymää ja niin me päädyimme nousemaan jakkaralta sängylle.

Pidin A:n toisesta jalasta ja kädestä kiinni aina kun ponnistettiin ja kerroin kuinka hienosti menee, ja että vauvan päässä olevat anturin narut liikkuvat ulos ponnistettaessa. Jossain vaiheessa vauvan päälaki alkoi pilkottamaan ja näin, että vauvalla on tukkaa. Mä kerroin A:lle, että vauvalla on tukkaa. A oli varma, että juksaan, mutta vannoin etten juksaa ja että tää on ihan tosi juttu. :D (A oli itse vauvana aivan kalju, ja sen puolesta vähän oltiin varauduttu täysin kaljuun tapaukseen.) Kätilö ihmetteli miksi hihkuin hiuksista ja A oli epäuskoinen. Kerroin miksi ja kätilö sanoi "No mut onhan sulla paksu tukka". Jep, onhan mulla, mutta sinällään mulla ei oo mitään tekoa pikku-E:n tumman tuuhean tukan puolesta :D Siinä hetkessä tosin kohteliaasti myötäilin, että onhan mulla joo paksu tukka. x)

Mutta niin.. Niin se päälaki alkoi sieltä näkymään. Jokaisella ponnistuksella enemmän. Tässä kohtaa kätilö pyysi mua painamaan kelloa, jotta avustava kätilö tiesi saapua paikalle. Mä tsemppasin A:ta joka oli jaksanut todella hyvin koko synnytyksen ajan. Vauvan pää oli jo ihan tuloillaan. Kätilö kuitenkin pyysi vielä hieman odottamaan, että lapsi tulisi hallitusti eikä liika vauhdilla. A sai luvan ihan pienesti läähättää ja pian vauvan pää olikin puoliksi ulkona. Ja arvatkaapa mitä vauva teki.. Alkoi itkemään. Kätilö sanoi "Älä herranjumala nyt vielä itke, kun et oo vielä kunnolla syntynytkään" :D ja siitä sekunneissa meidän pieni tyttö oli kokonaisuudessaan ulkona. Klo 8.37 hän näki päivän valon <3

Se oli ihan uskomattoman mahtava hetki, elämäni paras. Meiltä molemmilta pääsi itku, onnesta. Olin ja olen A:sta ihan mahdottoman ylpeä, ja jos on vaan mahdollista niin tuolla hetkellä rakastuin vaimooni entistä syvemmin. Vauvaa olin odottanut suurella rakkaudella malttamattomana, mutta kyllä siinä hetkessä vielä entisestään sellainen lämmin tunne valtasi koko sisustan. Upeaa kerrassaan! <3

Sain leikata vauvan napanuoran ja vauva nostettiin A:n rinnalle. Mä olin heti kameran kanssa valmiina ottamaan kuvia. Pian A jo kysyikin, että laitoinko jo viestiä kaikille. En mä nyt niin nopsa sentään ollut :D Laitoin perheille ja lähimmille kavereille viestit, ja vielä soitinkin A:n äidille ja onnittelin tuoretta mummia. Eipä itkulta siinäkään vältytty. Vauva oli siinä rauhassa A:n paidan alla ja kätilö opasti vauvaa kohti rintaa. Pikkuinen otti jo kunnon imuotetta, mikä lupaili hyvää tulevaa ajatellen. Siinä sitten istukkakin hetkeä myöhemmin syntyi. Kätilö esitteli mulle napasuonet ja istukan rakenteen. Oli vallan mielenkiintoista, eikä näin sairaanhoitajana mikään tuollainen osannut edes ällöttää.

Kätilö myös kysyi meiltä mahdollisuudesta sille, että imettäisinkö minä jos hormonit tekisivät minulle tepposet. Se ei kuitenkaan itsestä tunnu luontevalta vaihtoehdolta, vaikkakin esimerkiksi kaksosten kanssa se olisi varsin oiva systeemi, kun kumpikin äiti pystyisi lapsia ruokkimaan. Lisäksi kätilö kyseli, että miten juridiikka nyt sitten kohdallamme menee ja kerroin kuinka adoptioprosessi pitää laittaa vireille, ja siinä sitten menee x-aikaa. Kätilö tuntui olevan jokseenkin pahoillaan, että byrokratia on kiusanamme, mutta eihän sille mitään mahda. Pakollinen paha.

Sitten oli ompelusten aika. A hieman repesi, onneksi ei pahasti. Kätilö joutui laittamaan jokusen tikin. Ompelun jälkeen oli mun vuoro ottaa vauva hoiviini. Avustava kätilö mittasi ja punnitsi vauvan mun kanssa. Kysyi olenko paljon vauvoja hoitanut, ja kun kerroin, että pienempiä sisaruksia on tullut hoidettua niin katseli vain päältä kun kylvetin pikkuista ensi kerran. A pääsi siinä samalla suihkuun.

Vauvan kylvetyksen jälkeen sain vauvan kenguru hoitoon paitani alle ja asettauduin keinutuoliin istumaan. Sitten meille tarjoiltiin aamupalaa, ja kilisteltiin perheemme kunniaksi Pommacia :)

Joskus 10.30 tienoilla sitten siirryimme osaston puolelle ihmettelmään pientä rakkauspakkaustamme. A oli todella reipas ja virkeä. Sanoi jaksavansa ottaa vieraita vierailuajalla (18-19) vastaan ja niimpä mun perhe sekä A:n vanhemmat oli tulossa. A:n vanhemmat ajoivat tunnin vierailuajan tähden 400km edes takaisin. Oli se vaan niin hellyyttävää nähdä kaikki meidän rakkaat haltioituneina meidän ihmeestä <3

Itselläni oli syntymäpäivä 15.6 ja kyllä voin sanoa, että tämä 14.6 etukäteen saatu 26-vuotis lahja-aarteeni löi pöydältä kaikki aiemmat ja ehkä myös tulevatkin syntymäpäivät huikeudellaan.  <3

-HC-

Viikko sitten

Viikko sitten perjantaina olimme aivan varmoja, että lapsemme antaa odotuttaa itseään vielä kauan. Olin voinut koko viikon todella ihmeellisen hyvin. Kävellyt kaupungilla ja käynyt rannalla. Kahtena yönä meillä oli yövieraita. Perjantaipäivä meni kiukutellessa. Olin aivan hirvittävän äkäinen! Joka asia ärsytti ja haastoin riitaa milloin mistäkin pikkujutusta. Illaksi tosin odotin ihania vieraita. Kummipoikani perheineen tuli illalla käymään Kreikan matkalta palattuaan.

Nämä ihanat ystävämme kertoivat, että he olivat riidelleet mm. kalapuikoista sinä päivänä kuin kummipoikani syntyi vuosi sitten. Perheen isä kehoitti meitä vitsaillen riitelemään lisää, jotta synnytys käynnistyisi. Noh, eihän me enää mitään riidelty. Mutta olipa se yllätys kun synnytys sitten yöllä käynnistyikin!! Vinkiksi muillekin odottajille, että jos olo alkaa käydä tukalaksi niin riidelkää ihmeessä! :D

Meillä on mennyt kotona nyt ihan mukavasti! Kahden hankalamman yön jälkeen viimeyö meni aivan nappiin ja ainakin minä olen ollut reippaana. HC saapuu juuri kotiin 12 tunnin työpäivän jälkeen ja veikkaan, ettei ole yhtä pirteä. Meidän Pikku E on aivan valloittavan suloinen, emmekä saa silmiämme irti hänestä. Puhelimen muistissa on jo miljoona kuvaa jokaisesta tähän asti ilmaantuneesta ilmeestä. <3 Tänä aamuna pääsi onnen itku toisen ihanasta vahinkohymystä. Itkua on myös pidättäminen, kun HC kujertaa vauvalle ja hymyilee pohjatonta onnellista hymyä ja rakkautta vauvaa kohtaan. Nyt tuntuu uskomattomalle, miten sitä raskauden aikana viitsi valittaa yhtään mistään...

Hyvää juhannusta kaikille! :)

-A-

Eka kerta

Tänään me ekan kerran vaunuiltiin ja meillä oli myös eka neuvola. Pikku E on vielä kovin pieni, eikä ajateltu suuremmin vielä pariin viikkoon ulkoilla, mutta kun neuvola on tuossa ihan vieressä ja A:n on hieman tukala autossa istua niin päädyimme kärryttelemään. Olipahan säätöä se meidän lähtö :D Vauva heräsi hiukan ennen neuvolaan lähtöä ja tissitteli pikaisesti. Sitten olikin jo pieni kiirus ja meni itkuiseksi matka. Onneksi ei ollu pitkä matka ja pikkuinen pääsi pian uudelleen syömään. Meidän tyttö osaa kyllä kertoa, koska maitoa on saatava. Muutoin hän on tyytyväinen, eikä ole vielä ainakaan suuremmin itkeskellyt.

Neuvolassa kaikki meni kivasti. Vauvan paino oli noussut 100g ja painoa tänään oli 3080g. Iho on siisti ja heijasteet yms. oli ok. Oli myös kiva nähdä meidän omaa neuvolatätiä, joka on tosi symppis tyyppi ja oli aidosti kovin iloinen meidän puolesta. Seuraava käynti sitten on ensi viikolla.

Kotimatkalla pysähdyttiin ohikulku matkalla hakemaan eräästä leivontatarvikkeita myyvästä liikkeestä jäätelömuotit, joita olimme aiemmin käyneet kyselemässä ja nyt ne olivat saapuneet. Edellisellä kerralla mukava myyjä kysyi, koska vauva syntyy ja emmehän me osanneet sanoa. Nyt hän oli todella ilahtunut ja äimisteli kuinka A on liikenteessä, vaikka on juuri synnyttänyt. Vauvaa emme vaunuista esitelleet, mutta muutaman valokuvan näytin ihastelevalle tädille. Hän uskaltautui kysymään meiltä suoraan ja hieman kyllä pahoitteli kysymystään, että olemmeko me molemmat nyt sitten lapsen äitejä. Kerroimme asianlaidan ja hän oli kovin mielissään, että meillä on ollut mahdollisuus saada lapsi ja perustaa perhe. Oli hauska kuinka täysin tuntematon ihminen oli niin vilpittömän iloinen puolestamme.

Oli vallan hauska eka kerta vaunutella ja neuvolassa. Nyt tää äippä suuntaa vaipan vaihtoon ja A valmistautuu maitotarjoiluun :D

-HC-

Kotona ollaan

A ja pikkuinen pääsivät tänään jo kotiin, vaikka vauvan paino oli laskenut muutaman kymmenen gramman alle sallitun. Tänään puntari näytti 2978g. Syöttöpunnitukset kuitenkin osoittivat että kyllä sitä maitua tulee, mutta toinen pää myös purkaa aika hyvään tahtiin :D heh Mutta joo.. Tässä sitä on ilta ihmetelty meininkejä ja pääsi Hipsterikin nuuskuttelemaan uutta tulokasta. Kivasti on kaikki mennyt ja kovasti on vierailu buukkauksia odottamassa. Keskiviikkona on jo ensimmäinen neuvola käyntikin.

Kiitos kaikille onnitteluista! :) Me palataan asiaan kun keritään ja jaksetaan :)

-HC-

Hän on täällä!!

Klo 8.37 rakas kymmenen pisteen tyttäremme näki päivänvalon. Painoa 3280g ja pituutta 50cm. Synnytys eteni nopeasti ja hienosti. Olemme mahdottoman onnellisia! <3

-HC&A-

Kuulumisia

Olin koko viime viikon töissä ja siksipä olen saanut tämän viikon lomailla. Alkuviikoksi keksittiin ohjelmaksi pyytää pikkusiskoni yhdeksi yöksi meille ja kummityttöni toiseksi. Teinin kanssa kävimme kirpparikierroksella, pelasimme korttia, keskustelimme ihastumisista ja sukupuolirooleista.. Teini sai myös luvan mennä meiltä ensimmäisen kerran Helsinkiin kavereidensa kanssa. Pidin puhuttelun käyttäytymisestä, ja siitä ettei kenenkään vieraan matkaan lähdetä, ja jos jotain töpeksintää tapahtuu niin soittaa ensin minulle eikä meidän äidille :D Muistutin myös ettei kello kahdeksan kotiinmeno ajasta enää myöhemmin keskustella, sillä äitimme ei pidä vedätyksestä. A:lle naureskelin, että mieti.. tämä meitä odottaa 13-vuoden päästä. Hurjaa!

Teinin vierailun jälkeen saimme vieraaksemme 7-vuotiaan kummityttöni. Hänen kanssaan puistoiltiin, pelattiin, käytiin uimassa.. Illalla tuli väsymyksestä nauruhepuli ja nukkumaan mennessä luin iltasaduksi Ikioma perheeni-kirjan. Toinen oli niin suloinen, kun nukahti lukemiseeni. Itse en heti saanut unta, kun kuuntelin pienen tuhinaa ja önähtelyä unissaan. Ja taas A:n kanssa mietimme, että tämä meitä pian odottaa.. kuuntelemme pienen oman rakkauspalleromme tuhinaa.

Rakkauspallerosta puheenollen.. Odottaminen on käynyt malttamattomaksi. Joka päivä odotan supistuksia tai edes jotain merkkejä lähenevästä syntymästä, eikä mitään! Ei niin mitään.. Pari viikkoa sitten olin varma, että lapsi syntyy ennen aikojaan, kun A:lla oli niin voimakkaita supistuksia.    Olen kyllä tilannut vauvan itselleni syntymäpäivälahjaksi, ja on tässä vielä pari päivää aikaa toimitukselle ;)

Mutta joo.. Lapsellisen alkuviikon jälkeen me ollaan oltu kaksin kotona pitämässä sadetta. Ollaan katsottu leffa, pelattu korttia, askarreltu, ommeltu ja neulottu.. Tänään illalla odotamme taas vieraita, ja huomenna mennään parhaankaverini kera synttärilounaalle. Onneksi ajankulumiseksi tekemistä
riittää.

Semmosia meille. Odotus jatkuu.. Hyvää viikonloppua kaikille! :)

-HC-

Pieni potilas

Koiramme sairastui ripuliin ja oksenteli helatorstain jälkeisenä perjantaina. Tätä edeltävästi olin puistolenkillämme kaivanut sen suusta lihapullan. Se saattoi olla myrkytetty tai sitten kumma sattuma. Ripulointi jatkui ja sunnuntaina se muuttui veriseksi. Olin jo lauantaina soittanut eläinlääkärille joka antoi kotihoito ohjeet ja käski seuraamaan tilannetta. Sunnuntaina sitten menimme lääkäriin. Koira oli kuivunut ja hieman lämmin. Oltiin tiputuksessa hetki ja saatiin lääkearsenaali kotiin.

Jo päivässä koira oli parempi ja voi sitä iloa, kun Hipsteri pääsi kylppäri karanteenista pois. Raukka kun joutui olemaan siellä ja pääsi vain ulos, koska olisi muuten ollut siinä itsessään pian koko kämppä.

Nyt taudista on kulunut viikko ja Hipsteri on entisellään, eikä lääkkeitäkään enää tarvitse popsia.

-HC-

Arjesta juhlaa

Nyt on nukuttu muutama yö suhteellisen hyvin ja olokin on inhimillinen. HC on töissä koko viikonlopun ja koko ensiviikon vapailla. Ihanaa! Aamulla lähtiessään hän muistutti, että mennään sitten illalla synnyttämään :D Saa nähdä kuinka käy! Supistuksia ei ole tullut moneen päivään. Hyvä väli siis kertoa teille hiukan menneestä, ennenkuin mitään ratkaisevaa tapahtuu. ;)

Minun vanhempani olivat lähdössä ulkomaanmatkalle ja odotimme heitä  matkansa varrella helatorstaiksi yökylään. Olimme sopineet, että juomme sitten mun valmistujaiskahvit ja HC oli luvannut leipoa ihan kakkuakin. Minä päätin, että mitään oikeita juhlia en jaksa enää masun kanssa järjestää ja olisihan sukulaisilla pitkä matka tulla tänne meille kyläänkin Itä-Suomesta. Olin kyllä joskus aiemmin sanonut, että kun minä vihdoin valmistun, niin sitten kyllä juhlitaan. On se sen verran iso juttu.. Noh, olin hyvin onnellinen, että valmistuminen edes tapahtui, joten juhlat jäivät siis sivuseikaksi. Vauvan tuloon valmistautuminen on pääasia. Hieman kyllä harmitti..

Olimme sopineet, että voisimme sitten vanhempieni tultua ottaa myös muutaman valmistumiskuvan. HC kehotti minua meikkaamaan ja ei kelpuuttanut mekkoa, jonka meinasin laittaa. Hän jopa pesi minulle valmiiksi mekon, joka oli hänen mielestään hyvä. Päivällä siivosimme hyvin vanhempien tuloa varten ( ja myös vauvan tuloa ajatellen). 

Kun vanhempani saapuivat, he tulivat taas hirmuisen tavaralastin kanssa ja veivät matkalaukkunsa makuuhuoneeseemme. Istuskelimme sohvalla ja juttelimme mukavia. Minulla oli kauhea kahvintuska ja ihmettelin miksi HC ei halunnut vielä keittää kahvia. Ajattelin kuitenkin, että koska hän oli touhunnut tarjoilut valmiiksi, niin laittakoon nyt miten haluaa.  Puolentunnin päästä hän ilmoitti käyttävänsä koiran ja takaisin tullessaan käski tulla ovelle tuomaan koiralle tassupyyhettä. No, minähän menin ja ovella olikin käytävä täynnä vieraita!!!! :D Mahasta otti ja supisti kun niin yllätyin.

Toistakymentä vierasta  oli tullut juhlimaan maisterijuhliani, jotka HC oli salaa järjestänyt. Äidin tuomisista löytyi keksejä, suolaisia piirakoita, karjalanpiirakoita ja HC oli tehnyt kakun ja marjapiirakkaa. Kahvia saatiin vihdoin pöytään ja minä sain ihania lahjoja. <3 Mikä jännittävintä meidän äidit tapasivat ensimmäisen kerran! Hyvin meni :) HCn sisko lauloi tätien silmät kosteiksi ja tuttavamme lukema Irja Askolan teksti herkisti minutkin. Onnea on maailman ihanin muru, joka järjestää noin ihanan yllätyksen, sekä rakkaat läheiset meidän ympärillä! :) <3

-A-

Närästys

Eilisestä sairaalareissusta jäi hyvä mieli. Kätilö oli todella mukava ja kohteli meitä perheenä. Lääkäri oli asiantunteva ja huomasin, että näköjään sisätutkimuksenkin voi tehdä ilman runnomista ja kipua. Olin aivan valtavan helpottunut siitä, että vauva on jo paikoillaan. Koko kotimatka meni hymyssäsuin suuressa onnellisuuden tunteessa. Sieltä hän on tulossa! Tulisipa pian! :)

Monet ovat kertoneet olleensa kipeitä lopunalun edellä. Toivon, että oma tuskaisuuteni merkitsisi jo lähentelevää synnytystä. Kolmeen yöhön ei ole meillä oikein nukuttu. Päivällä sitten pienempiä pätkiä. HC ressukka heräilee rauhattomuuteeni vähän väliä ja hän lähtee aamuisin töihin silmät ristissä.

Eilen minulle nousi kuume ja karmea flunssa. Samoin uusina oireina ovat kuukautismaiset alaselkäkivut, sekä aivan jäätävä närästys. Päivisin kaiken vielä kestää, mutta yöllä ei olosta tule oikein mitään. Närästyksen takia parkeerasin itseni sohvalle kaikkien tyynyjen kanssa pystympään asentoon, mutta selkäkivut eivät taas antaneet olla. HC tuli viereeni kiikkustuoliin katsomaan tuskailujani. Ei kuulemma voi nukkua, kun toisella on niin huono olla.. Komensin hänet kuitenkin sänkyyn. Jonkun täytyy olla ajokunnossa ja suht järjissään, jos lähtö tulee. Googletin vielä yöllä tätä närästystä ja tästä oppineena söin kulhollisen jugurttia. Mielestäni se vähän auttoi. Jos jollakin muulla on samoja vaivoja, niin otetaan vinkkejä vastaan!

Tämän päivän missio on siis apteekki ja närästyslääke. Kyllä täällä on joskus saatava nukkua! :D

-A-

Sairaalakäynti

Tänään kävimme sairaalan äitiyspoliklinikalla sovitusti. Menimme sairaalalle hieman jännittynein fiiliksin, että mitäköhän tuleman pitää. Jo kätilö tunnustellessaan A:n vatsaa heitti ilmoille epäilyksensä siitä, että vauva olisi pää syvälle lantioon laskeutuneena. Niinhän se oli. Lääkäri totesi tunnustelemalla ja ultraamalla saman. Pää on porautuneena lähtökuoppiin. Kohdunkaulaa jäljellä sentti, pehmeänä ja A on yhdelle sormelle auki. Vauvan tämän hetkinen painoarvio on 2899g eli jo hyvän kokoinen tyttö tulossa. Eli summasummaarum ei oo meidän pikkuinen enää poikittain, eikä tarvitse asennoitua etukäteen ainakaan sektion mahdollisuuteen. Pääsemme ainakin näin ollen yrittämään täysin luonnollista synnytystä.

Lääkäriltä kysyimme, että ennakoiko nämä merkit nyt synnytystä kuinka nopeasti, mutta eihän hän sitä osannut sanoa. Sanoi, että synnytys voi käynnistyä muutaman päivän sisällä tai sitten voi mennä pidempäänkin. Kyllä jännitys tässä hiljalleen alkaa kumuloitumaan. Itsellä iski hirveä stressi, että lupaudunko viikonlopuksi töihin ja olenko ensi viikon vapaalla, vai kuinka tässä nyt tekisi :D Apuva!

-HC-

Turha lääkäri

Hei taas kaikki! Ompa mennyt aikaa viimeisestä päivityksestä! Viikkoja meillä nyt 36+. Täytyy sanoa, että on tapahtunut paljon ja sitten ei yhtikäs mitään. :D Meillä on käynyt paljon ihania vieraita ja olemme laittaneet kotia vauvantulokuntoon. HC oli järjestänyt minulle ihanat maisterijuhlat salaa ja meillä oli tupa täynnä yllätysvieraita. Koiramme söi ilmeisesti myrkyttäjän jättämän makupalan puistossa ja pikku ressukka joutui tiputukseen ja lääkekuurille. Nyt ollaan jo paremman puolella, mutta kyllähän tuo säikäytti. Kaikkea pientä säätöä siis koko ajan.

Oma olo on ollut melko tuskainen viime viikosta lähtien. Sen vuoksi ei ole paljon jaksanut muun hässäyksen lisäksi päivittää blogia. Vauvalla on ahdasta, mutta hän liikkuu todella paljon. Pieni on vieläkin mielestäni poikittain ja yrittää kovasti räpistellä paikalleen siinä onnistumatta. Kovaa hittiä tulee kylkiin ja muutenkin paikkaan jonne ei todellakaan toivoisi. Muutamana iltana kyynel silmässä menty nukkumaan, kun olot ovat niin tukalat. Supistuksia tulee usein. Ei kovin kipeitä kuitenkaan vielä. HC  auttaa kengät jalkaan ja nostelee tippuneita tavaroita :) Levätä täytyy usein ja autolla kulkea lyhyetkin matkat.

Eilen kävimme lääkärissä, jota olin odottanut epäselvän tilanteen selviämisen vuoksi. No, meitä vastassa oli iäkäs neuvostolaistyylinen naislääkäri. Hän ei paljon HCtä noteerannut. Minulle puhui vain asiallisia. sisätutkimus ei onnistunut, koska  muka en antanut tutkia.(?!?). Hän ei osannut mahan päältä käsin tunnustella miten päin lapsi on. Ultralaitekaan ei toiminut. Olipa fiasko! No ainakin saimme lähetteen synnytyssairaalaan synnytystapa-arvioon.

Huomenna on siis tuo sairaalakäynti ja samalla lasta yritetään kääntää mikäli tarvetta on. Jos lasta ei saada käännettyä, niin ilmeisesti sitten varataan jo sektioaikaa. Vähän jännittää..

Kovasti sitä jo odottaa meidän pienen näkemistä. Se tuntuu todella utopistiselta.. <3

-A-