torstai 27. maaliskuuta 2014

Perhe-elämäsimulaattori

Kolmesta pikkusiskostani kaksi ovat alaikäisiä. Vanhempani lähtivät viikoksi lomalle ja meille napsahti lapsenvahtinakki. Muutimme kimpsuinemme ja kampsuinemme kera koiran porukoilleni kotikaupunkiini. Olemme nyt kohta suoriutuneet viikosta, lauantaina vanhempani kotiutuvat. Tälläinen perhe-elämäsimulaatio pidemmän tauon jälkeen oli silmiä avaavaa (kotoa pois olen muuttanut 7 vuotta sitten). Teinien kanssa on ihan mukavaa ja minulle on tärkeää, että olemme mahdollisimman paljon tekemisissä, mutta ajoittain koti-ikävä on jo iskenyt. Desibeli tasot ovat hieman eri luokkaa kuin kotosalla. Yhtäkään tv-ohjelmaa ei saa katsoa ilman, että musikaaliset sisarukseni eivät lurittelisi päälle tai hykertelisivät jotain omia juttujaan. Joka asiasta saa sanoa melkein kymmenen kertaa ennenkuin jotakin tapahtuu, ja yleisin vastaus on "joo joo kohta" tai jotain epämääräistä mutinaa. Itse olen teininä ollut aivan samanlainen, ja tuohon ikäänhän tuollainen kuuluu. Siksi sitä on kai jokseenkin helpompi "sietää".

Olen aika rento tyyppi, mutta lasten kanssa pidän tietynlaisista rajoista kiinni. Kun hommat funkkaavat niin sitten saa vapauksiakin. Yhtenä päivänä meidän juniori jätti puoli tiehen sovitun homman ja lähti kaverilleen. Soitin hänet takaisin kotiin. Puhelinkeskustelu meni kutakuinkin näin:
HC: "Sulla tais jäädä homma puolitiehen, että tuletko samantein siivoamaan jälkesi kuten asiaan kuuluu?"
Juniori: "No en todellakaan!! Mä siivoon sitte ku tuun kotiin!!!
HC: "Jos jotain tehdään ni se tehdään kunnolla eikä jätetä tollasta sotkua. Sulla on 5 minuuttia aikaa tulla kotiin." (Oli kaverilla muutaman talon päässä).
Juniori: "Emmä kerkee viidessä minuutissa!! Mulla on A:n kengät eikä niillä pysty juoksee!"
*pientä repeilyä ja pokan keräilyä*
HC: "No ok, 10 min ja jos myöhästyt et lähde tänään enää mihinkään."
Homma hoitui ja juniori pääsi lähtemään takaisin kaverilleen. Pientä kuittailua natsismista tosin sain kuulla jälkeenpäin. ;)

A on huolehtivainen ja haluaa pysyä asioista kartalla, siksi hän on teineiltä tarkkaan kysynyt minä päivänä on mitkäkin harrastukset, koska kokeet yms. A on kuulustellut koealuetta, patistellut lukemaan, keittänyt aamupuurot.. A pitää huolta pienemmistä seikoista ja itse pidän hallinnassa isompia linjoja, ja A usein pyytää minua sanomaan teineille, kun todella pitää jokin juttu toteuttaa. Eräänä päivänä meille tuli pieni riita keskenämme, kun A oli luvannut puolestani, että nostan jättitramboliinin autotallin seinustalta talvisäilöstä mitä en työpäivän jälkeen ja juniorin flunssan vuoksi lähtenyt toteuttamaan.  A koki, että haluan vain päsmäröidä ja kävelin hänen sanojensa yli ja mua ärsytti, ettei kerrasta uskota kun sanon jotakin perusteluineen. Nopeasti päähän tuli ajatus, että näinkö meille käy kun lapsi syntyy, toinen sanoo toista ja toinen toista ja sitten onkin solmu saatu aikaiseksi. Kuinka me tulevaisuudessa saamme tilanteet ratkaistua ilman, että jompi kumpi pahoittaa mielensä tai ehkäistyä ettei moista tapahtuisi lainkaan. Siinä onkin miettimistä ja kasvamista..

Tänään olin A:n ja juniorin kanssa vierailemassa kummityttöni perheen luona. Juniorilta kun tiedusteltiin millaista meidän kanssa on ollut antoi hän ymmärtää, että äiti on välillä kova luu, mutta me olemme sitä tuplaten. "Noi on vähän niinku kaks kertaa äiti." Ja niin tulee tapahtumaan, voi meidän lapsi raukkaa :D

-HC-

1 kommentti:

  1. Repesin lopussa :D Aivan mahtava kommentti Juniorilta "kaks kertaa äiti"!

    Uskon (ja toivon), että asiat menee omalla painollaan kasvatuksen suhteen. Olemme puolisoni kanssa puhuneet yhteisestä kasvatuslinjasta paljon. Kompromisseja joudutaan tekemään ja yhdessä kasvetaan vanhemmiksi lapsen rinnalla. Ja kaikissa vanhemmissa (sukupuolesta riippumatta) on ne hyvät ja huonot puolet.

    VastaaPoista