Nyt kun kaikki tietävät vauvasta

Olemme palanneet taas arkeen ja ihana joululoma on ohi. Minä raahustin jälleen yliopistolle graduni pariin ja HC töihin. Olimme aivan väsyneitä viimeisen lomapäivämme jälkeen. Jotkut ottavat rennosti vielä kun voivat. Mitä me teimme? No siivosimme aivan hikihatussa. Oli ihana saada kaikki matkatavarat paikoilleen, joulukoristeet kellariin, kaikki haalitut pikku vauvanvaateet omaan laatikkoonsa, pyykit pestyä ja pölyt pyyhittyä. Arki alkoi siis ihan kirjaimellisestikin puhtaalta pöydältä.

Me vietimme jouluaaton HC:n perheen luona ja tapaninpäivänä ajoimme pitkän matkan minun vanhempieni luokse. Olimme siellä yli uuden vuoden. Tämän reissun yksi tärkeä ja jännittävä tekijä oli se, että meidän oli kerrottava minun isovanhemmilleni vauvasta. Kirjoitin jo aiemmin tässä postauksessa siitä, että mummoni (78) ja ukkini (83) olivat ainoat, jotka eivät tienneet meistä mitään. Vain sen, että olimme kämppiksiä.

Noh, näin kaikki tapahtui vihdoin..

Seuraavana päivänä kun olimme saapuneet vanhempieni luokse soitin mummolleni, että voisimmeko tulla käymään. HC:tä jännitti mukaan tuleminen, mutta päätti onneksi lopulta tulla seurakseni. Mummo ja ukki halasivat meitä kumpaakin. Vaihdoimme kuulumiset ja juttelimme pitkät tovit kaikesta. Jossain vaiheessa tajusin, että kohtahan mummini huomaa sormuksen. En halunnut sen olevan ensimmäinen asia joka tulee ilmi. Siispä tyylikkäästi melkeinpä istuin käteni päällä kahvipöytään asti..

Kun mummoni kaatoi toista kuppia kahvia kävin hakemassa ultraäänikuvan laukustani ja sanoin, että meillä on jotain näytettävää. Mummo katsoi kuvaa hölmistyneenä ja kysyi kenen se on, sinunko? Vastasin myöntävästi. Seuraava kysymys oli: " Kuka on isä?" Selitin varovasti, että tällä lapsella on kaksi äitiä. Mummo toljotti kuvaa ja sanoi PYÖRRYTTÄÄ! Ja hän todellakin näytti siltä!

Mummo sanoi kohta, että kyllä hänellä jo joku aavistus oli käynyt mielessä. Kysyin sitten: " Tykkäätkö huonoa?" Mummo vastasi, että ei. Minua rupesi kamalasti itkettämään. Ojensin käteni pöydän yli ja mummo tarttui siihen ja sanoi: "Onnea."

Huomasin, että ukin poskilla valui kyyneleet ja HCnkin silmät olivat aivan punaiset. Hän piti polvestani kiinni pöydän alla. Aika koskettava tilanne! Ja niin tärkeä minulle! Ei sitä oikein voi edes kertoa kuinka ihanaa se on kun voi olla rehellinen ihmisille, joille ei haluaisi valehdella ja joiden kanssa haluaisi jakaa elämänsä tärkeimmät asiat.

Yritin tämän jälkeen vielä hieman keventää tunnelmaa juttelemalla kivoja vauvajuttuja ja kertomalla kuinka omat vanhempani ovat innoissaan lapsenlapsesta. Kohta mummon suurin huolenaihe olikin se miten kaukana synnytän ja pääsevätkö he rotinoille. :) Ihanat mummo ja ukki! <3

(Rotinat on vanha karjalainen tapa. Lapsen syntymän jälkeen tuttavaperheet tulevat kotiin vauvaa katsomaan ja tuovat kahvileivät mukanaan, jottei perheen tarvitse leipoa. Tuomisina voi olla myös vauvanvaatteita tai ruokaa. Rotinoilla käyvät varsinkin sellaiset, jotka eivät tule ristiäisiin.)

Uudenvuoden aattona menimme yhdessä teatteriin vanhempieni ja mummon ja ukin kanssa. Väliaikakahvilla ukkini tuli rutistamaan meitä kumpaakin ja sanoi kömpelösti suu virneessä, että mitä minä olenkaan kuullut teistä. Se oli ukkini tapa onnitella ja toivottaa HC tervetulleeksi. Hassu ukki!
Meidän ukilla on erittäin huono kuulo ja kuulolaitteet kummassakin korvassa. Ilmeisesti ukki ei ollutkaan tajunnut tuossa kahvipöytäkeskustelussa ihan kaikkea.. Ainakaan sitä, että lapsi on yhteinen. Meitä nauratti äitini kanssa, että on se mummo saanut varmasti vääntää rautalangasta ennenkuin ukki on tajunnut :D Ja kuulin myös, että ukilla on ollut silmätulehdus, joten en ole enää myöskään varma itkikö ukkini ilosta vauvauutisten kohdalla vai vaikuttiko tauti asiaan.. :D

Pääasia on, että kaikki on nyt hyvin ja avointa. Tiedän, että suorien ja kyseenalaistavien kysymysten aika vielä tulee, mutta asia on nyt kuitenkin hyväksytty.

-A-