tiistai 31. joulukuuta 2013

Se potkii!!

Olemme olleet ansaitulla joululomalla HC:n kanssa. Palaamme joulutunnelmiin vielä myöhemmin. Nyt oli kuitenkin tärkeää kerrottavaa, jonka vuoksi joululomakin täytyi hetkeksi keskeyttää.
Meidän vauvan ensimmäiset potkut!! Olimme äitini kanssa sunnuntaina laulamassa vielä kerran kirkossa kauneimpia joululauluja hänen pyynnöstään. Neljänen laulun kohdalla alkoi alavatsassani tuntua jotakin ihmeellistä. Pieniä tönäisyjä. Niitä tuli usein. Ilmeisesti meidän pieni joko pitää kirkkomusiikista ja joululauluista tai sitten hän ilmoitti, että: "Äiti älä laula, kuulostaa kamalalta." :D

Sen jälkeen ei ole ollut samanlaisia tuntemuksia, vaikka HC yrittikin kaikkensa ja soitti erilaisia kappaleita kuulokkeilla mahalleni. Oli se kyllä aivan uskomaton tunne. <3

Laulussa jota silloin laulettiin, oli tällainen kertosäe:

Olet toisten kaltainen?
Lapsi lupauksien?
Tuotko, lapseni, nyt toivon maailmaan?
Olet aarre sydänten?
Miten sinut suojelen?
Helmassani kantaa itse taivastako saan?

(Taivas sylissäni)

-A-

4 kommenttia:

  1. Ihanaa :D olen suunnilleen samoilla viikoilla (ehkä reilun viikon tms edellä, toinen lapsi) ja olen joulusta saakka tuntenut myös pieniä liikkeitä, kuin jokin kevyt ja solakka tekisi nopean kuperkeikan... Huima tunne!

    A.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muillakin on liikkeitä tuntunut! Anoppi ei uskonut, että tämä on vielä mahdollista! :D -A-

      Poista
  2. Erittäin mielenkiintoista lukea kirjoituksianne =) itseasiassa eilen löysin tämän blogin ja tänään olen lukenut kokonaan läpi.
    Itse olemme huomenna puolessa välissä, jeee!! Tätä lukiessa alkoi ihan harmittamaan ettei vastaavaa itse alettu kirjoittaa, yritystä kun meillä tuli melkein kolme vuotta ja monin eri keinoin... Nyt jään innolla kyllä lukemaan teidän uusia päivityksiänne =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun olet löytänyt tänne. Tervetuloa mukaan! :) Onnea odotuksen loppuvaiheisiin! -A-

      Poista