keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Ihana pitkä viikonloppu

Viime torstaina saimme odotetut vieraat luoksemme kotikaupunkini kaukaisesta ihmemaasta. Tulijoina oli siis ystäviäni, joihin olen tutustunut opiskeluaikanani. Heidän puolivuotias pienokaisensa on minun ihana kummipoikani. He ovat yksi pariskunta kolmesta, joiden kanssa muodostamme oman rakkaan ystäväperheen. Ajotunteja heiltä tulee noin seitsemän pysähdysten kanssa, joten arvostimme todella pienen lapsen kanssa tehtyä vaivannäköä luoksemme!



Tarkoituksena oli muistaa itsenäisyyspäivää, viettää yhteistä aikaa, syödä herkkuja, rentoutua, saunoa, sylitellä kummipoikaa ja ihmetellä hänen kasvuaan ja kehitystään. Parasta on juuri sellaiset ihmiset, joiden kanssa ei tarvitse järjestää mitään ohjelmaa ja silti aika lentää kuin siivillä ja kaikki viihtyvät. Siksipä olikin vaikea ryhtyä kirjoittamaan tätä tekstiä. Kerrankin en halua analysoida mitään..

Päällimmäisenä ovat vain tunteet:
Henkisesti latautunut, iloinen, onnellinen, kiitollinen, rakastettu..

HCn työstressi ja selkäkivut unohtuivat, samoin omat graduahdistukset ja raskauspelot.

Kumpa pian nähtäisiin uudestaan ja ikävä kaikkia muitakin. <3




-A-

4 kommenttia:

  1. Tuollaisen viikonlopun tarvitsisi kerran kuussa! <3 - Mutsi mualta

    VastaaPoista
  2. Mul on maailman paras kummitäti! t. M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullapa on maailman ihanin kummipoika murunen! <3 :) -A-

      Poista