perjantai 16. toukokuuta 2014

Neuvolan lisäkäynti

Aamupyrähdys neuvolassa oli ensimmäinen, jolle HC ei päässyt mukaan. Muuten olemme olleet onnekkaita ja saaneet yhdessä jakaa nämä hetket. Painoni oli noussut ihan hyvin ja SF-mittakin oli kasvanut käyrällään. Kaikki oli siis ok ja meillä oli leppoisa keskusteluhetki hoitajan kanssa. Sain purkaa mieltäni hormoonimyrskyistä ja kolotuksista. Hän painotti ystävällisesti, että tämä on juuri oikea paikka sanoa nämä asiat ääneen ja niistä pitääkin keskustella. Sain neuvoja tulevaa varten ja tunsin muutenkin tulleeni kuulluksi ja ymmärretyksi. :)

Käynnin lopuksi hoitaja halusi vielä ultrata lastamme poikittaisen tilanteen vuoksi. Laite oli vanha ja näkymä todella huono. Saimme selville, että lapsi ei ainakaan ole pää alaspäin. Toinen hoitaja tuli vielä apuun ja kertoi vauvan olevan mahassa todella veikeästi. Vauvan selkäranka on nimittäin ylöspäin, eikä alas mahan kaarta mukaillen, niinkuin olemme luulleet. Huvittavinta oli, kun tuolla vanhalla laitteella ei lapsemme päätä löytynyt ollenkaan. Lopulta totesimme, että lapsella on todistetusti kuitenkin pää ja se ei ole siellä missä sen pitäisi. Tämä riittäköön.

Kahden viikon päästä meillä on lääkärikäynti, jossa katsotaan joudummeko käännettäväksi. Tämän pitäisi kuulemma olla helpompaa kuin perätilasta kääntäminen. Jos synnytys käynnistyy on meidän soitettava heti ambulanssi, niin kauan kuin lapsi viihtyy poikittain. Onneksi kivuliaita supistuksia ei ole ollut vielä kovinkaan paljoa.

Hyvää viikonloppua kaikille! :)

-A-

6 kommenttia:

  1. jännittävää! toivotaan et vauva tajuaisi vielä RT:hen kääntyä.

    Tuli tuosta neuvolan vanhasta ultrauslaitteesta mieleen, kun mun laitettiin 24viikolla(?muistaakseni) äitiyspoliklinikalle lisätutkimuksiin kun sen sijaan että ultrasta ei olisi löytynyt vauvan päätä, niitä löytyi kaksi, sitten kun SFmittani meni niin paljon yläkäyrien yläpuolella, mut piti tutkia paremmin äippäpolilla etten odota vahingossa kaksosia! :D No yksi sieltä lopulta on vain tulossa ja ihan yksi päinenkin muksu on, noi vanhat laitteet on pop :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi?! :D Kaikkea sitä... No onneksi kaikki oli silloinkin kunnossa! <3 -A-

      Poista
  2. Millä viikolla olet nyt? Minä olen viikolla 36+6 ja mulla on myös edelleen osittain poikittain vauva mahassa, on ollut koko ajan :D Mulle sanottiin viimeksi torstaina neuvolassa että kyllä se siellä edelleen voi olla näin ja todennäkösesti kääntyy sitten itse ihan luonnollisesti :) Mut aiottiin ultrata vanhan aikaisella laitteella vasta reilun viikon päästä jollon mietitään jotain jos ei ole kääntynyt oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla alkoi tänään 35. viikko. Lääkäri, jossa kääntöä mietitään on samalla viikolla kun sinä olet nyt. Toivotaan, että vauvat tajuaisivat kääntyä ihan itse :) -A-

      Poista
  3. Olen itse 36+3 ja tänään oli eka kääntöyritys, tiukasti haluaa istua ja ensi viikolla yritetään uudestaan, voi kun ymmärtäisivät nämä vaavit itse kääntyä!

    VastaaPoista