torstai 24. lokakuuta 2013

4+

Ajatuksia
Viime sunnuntaina palattuamme kotiin viikonlopun vietosta entinen elämämme oli ohi. Mikään ei tule olemaan enää kuten ennen. Meistä tulee vanhempia, meistä tulee perhe.  8 kuukauden kuluttua se kaikki on toivottavasti totta. Toivon, että odotuksen aikana pystyn huolehtimaan A:n hyvinvoinnista parhaalla mahdollisella tavalla. Toivon, että osaan olla kärsivällinen, ymmärtäväinen ja empaattinen puoliso. Jos jollakin on vinkkejä raskaana olevan naisen "käsittelyyn", otan vinkit ilolla vastaan ;)

Latasin A:lle kahvinkeittimen aamulla


Työt.
Maanantaina aloitin työt kaksi kuukautta kestäneen sairasloman jälkeen. Töihin paluu oli mahtavaa! Kotona olemiseen olin turhautunut, ja koin huonoa omaatuntoa sairaslomalla olosta. Selkä ei vieläkään ole kunnossa, mutta kuntoutus jatkuu ja toivon että töissä oleminen onnistuu. Pienenä latistavana uutisena töihin palattuani kuulin, että meillä on aloitettu yt-neuvottelut. Positiivista tässä on se ettei sairaanhoitajana kuvittelisi ihan äkkiä jäävänsä työttömäksi. Ensimmäinen ajatus kuitenkin oli että mitä jos duuni menee alta, millä sitten perheeni elätän. Apua, meille on tulossa vauva! :D

Raskausoireita
Maanantaina tuttu arki pyörähti käyntiin. Minä töissä ja A kotona gradun kanssa. Poikkeuksellista on ollut se, että me olemme menneet joka ilta hyvin aikaisin nukkumaan, sillä A on ollut väsynyt ja minua töihin herääminen pitkän tauon jälkeen hieman koittelee. A on nukkunut jopa parin tunnin päikkäreitä. Sinällään onni, että kotona oleminen on mahdollista.

A kärsinyt aiemmin allergioista ja tukkoisesta nenästä. Useimmiten hän ei haista tuoksua, jonka minä 'herkkä nenäisenä' haistan, mutta nyt.. Kotiin  sunnuntaina tullessamme A haistoi asunnossamme koiranhoitajan hajuveden, jota minä en haistanut. Kertoi tuoksun olevan voimakas. Maanantaina toin töistä kotiin papereita ja A haistoi tulostinmusteen hyvin voimakkaasti. Tuoksut tekivät olosta hieman oksettavan. Herkkyyttä ilmassa?

A on mielestäni myös syönyt tavallista enemmän :D Eikä siitä haittaa ole, rakkaani kun on hoikka ja itselläni tuota massaa on sitten senkin edestä. Lisäksi rinnat ovat turvonneet ja kipeät. A on kertonut myös pieniä alavatsa vihlaisuja olleen.

iPhone: Hello Baby Pampers sovellus



-HC-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti