perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kuulumisia

Olin koko viime viikon töissä ja siksipä olen saanut tämän viikon lomailla. Alkuviikoksi keksittiin ohjelmaksi pyytää pikkusiskoni yhdeksi yöksi meille ja kummityttöni toiseksi. Teinin kanssa kävimme kirpparikierroksella, pelasimme korttia, keskustelimme ihastumisista ja sukupuolirooleista.. Teini sai myös luvan mennä meiltä ensimmäisen kerran Helsinkiin kavereidensa kanssa. Pidin puhuttelun käyttäytymisestä, ja siitä ettei kenenkään vieraan matkaan lähdetä, ja jos jotain töpeksintää tapahtuu niin soittaa ensin minulle eikä meidän äidille :D Muistutin myös ettei kello kahdeksan kotiinmeno ajasta enää myöhemmin keskustella, sillä äitimme ei pidä vedätyksestä. A:lle naureskelin, että mieti.. tämä meitä odottaa 13-vuoden päästä. Hurjaa!

Teinin vierailun jälkeen saimme vieraaksemme 7-vuotiaan kummityttöni. Hänen kanssaan puistoiltiin, pelattiin, käytiin uimassa.. Illalla tuli väsymyksestä nauruhepuli ja nukkumaan mennessä luin iltasaduksi Ikioma perheeni-kirjan. Toinen oli niin suloinen, kun nukahti lukemiseeni. Itse en heti saanut unta, kun kuuntelin pienen tuhinaa ja önähtelyä unissaan. Ja taas A:n kanssa mietimme, että tämä meitä pian odottaa.. kuuntelemme pienen oman rakkauspalleromme tuhinaa.



Rakkauspallerosta puheenollen.. Odottaminen on käynyt malttamattomaksi. Joka päivä odotan supistuksia tai edes jotain merkkejä lähenevästä syntymästä, eikä mitään! Ei niin mitään.. Pari viikkoa sitten olin varma, että lapsi syntyy ennen aikojaan, kun A:lla oli niin voimakkaita supistuksia.    Olen kyllä tilannut vauvan itselleni syntymäpäivälahjaksi, ja on tässä vielä pari päivää aikaa toimitukselle ;)

Mutta joo.. Lapsellisen alkuviikon jälkeen me ollaan oltu kaksin kotona pitämässä sadetta. Ollaan katsottu leffa, pelattu korttia, askarreltu, ommeltu ja neulottu.. Tänään illalla odotamme taas vieraita, ja huomenna mennään parhaankaverini kera synttärilounaalle. Onneksi ajankulumiseksi tekemistä
riittää.



Semmosia meille. Odotus jatkuu.. Hyvää viikonloppua kaikille! :)

-HC-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti