Maailman surkein odottaja

Tuolta minusta usein tuntuu.. Vaikka ei kai tämä mitään taitolaji olekaan.  Juuri valitin ystävälleni, ettei kauhean montaa päivää ole kyllä ollut ilman mitään vaivaa. Liitoskipuni ovat pahentuneet aivan hirveästi tämän reissun aikana. Olen ollut tietysti paljon enemmän liikkeessäkin ja kantanut tavaraa. Olen siis hidas ja vaappuva, naamastani näkee, että tekee tiukkaa. Ihmiset tuijottavat usein. En tiedä ketään, jolla olisi ollut näin paljon pikkuvaivaa raskaudessa.. Vai onko nämä niitä asioita joista vaijetaan ja sanotaan vain kuinka ihanaa kaikki on?

Eilen kaaduin mummolan kiikkustuolissa selälleni ja ilmeisesti reväytin vatsalihakseni. Tänään meinasin myöhästyä bussista ja laitoin oikein juoksuksi. Ensin olin hirveän tyytyväinen itseeni, että pystynhän mä vielä liikkumaan nopeastikin. Bussissa meinasi tulla oksennus ja kivut alkoivat perille päästyäni. Jotain tuntui menneen rikki myös noiden kipeden vatsalihasten alta. Askeleet olivat korkeintaan yhden jalan mittaisia. Itku tuli silmään polttavista nivuskivuista kävellessä ja iltapäivällä jo istuminenkin teki tiukkaa. Ei auttanut kuin lähteä majapaikkaan lepäilemään.

Tässä olenkin pohtinut täytyykö tähän varautua seuraavankin raskaudenkin kohdalla? Olisi kiinnostavaa tietää muidenkin kokemuksista! Varsinkin jos joku on onnistunut näitä liitoskipuja jollaintavoin helpottamaan!

Päivääni kuului onneksi muutakin kuin kipua. Välissä ehti tavata itse herra aurinkoisen kanssa. Pieni suloinen kummipoikani ja hänen äitinsä ilahduttivat taas päivääni. Huomenna koittaa jo pitkä kotimatka ja siellä odottavat jo malttamattomina HC ja pieni karvainen ystäväni. <3

-A-

Tv tärppi

Eilen tv1:sen Inhimillisen tekijän aiheena oli "Epätavallinen tavallinen perhe". Ohjelmassa keskustelemassa sateenkaariperheydestä Anna Flinkkilän vieraina olivat vasta isäksi tullut kansanedustaja Jani Toivola, sateenkaariperheessä kasvanut Sanna Marin ja viisi lapsisen sateenkaariperheen äiti Seija Holm. Mielestäni ohjelma oli hyvä ja keskustelusta nousi esiin tärkeitä pointteja. Sateenkaariperheet elävät ihan tavallista ja normaalia elämää, siinä missä heterotkin perheineen. Sateenkaariperheiden lapsista ei kasva sen vinoutuneempia kuin muidenkaan perheiden lapsista.

Henkilökohtaisesti pidän Jani Toivolaa jotenkin äärimmäisen suloisena ja sympaattisena ihmisenä. On hienoa, että hänen unelmansa isyydestä on toteutunut. Hän puhui myös hienosti siitä kuinka biologialla ei merkitystä siihen, että kuinka lastaan voi rakastaa ja kasvattaa. Näin minäkin ajattelen. 

Tahdon2013- kampanja nousi esiin tuossakin ohjelmassa, eikä suotta, koska se sisältää paljon asiaa perheiden oikeuksista. On jotenkin hienoa nähdä kuinka fiksut ja tasapainoiset ihmiset ovat puhumassa puolestamme ja tekemässä hyvää. 

Kannattaa katsoa!  :)

-HC-

Mummo

Kävin taas pitkästä aikaa mummolassa. Nyt tuntuu hassulta kuinka vielä ennen joulua jännitin mummoni reaktiota meidän perheeseen. Keskustelut tuntuivat aina käydessä hankalilta, kun ei voinut kertoa kuinka asiat oikeasti olivat: naisen kanssa perhettä perustamassa. Ja kaikki tämä aivan turhaan! Yhtään pahaa sanaa, epäilyä tai arvostelua ei ole kuulunut minun tai muidenkaan korviin. Sen sijaan saimme muutama viikko sitten mummolta ihanan hääonnittelukortin, jonka hän oli itse askarrellut.

Voi mummo, kun olet rakas <3

Kortin todella koskettava runo.

-A-

Perhevalmennus II

Agilityssä ilman koiraa.. Ponilaukka kilpailussa ilman ponia.. HC perhevalmennuksessa ilman A:ta. A lähti eilen viikon gradun työstä matkalle ja meillä sattui olemaan illalla perhevalmennus. Olin etukäteen marissut A:lle, että pitääkö mun ihan oikeasti mennä valmennukseen yksin. En tietenkään tosissani suunnitellut valmennusta skippaavani, mutta kyllä se tuntui hieman hassulta mennä sinne yksin. Kynnys yksin menemiseen oli kuitenkin pieni, koska kaupunkimme järjestämässä valmennuksessa on varsin mukavaa porukkaa.

Perhevalmennuksen alkaessa meitä hieman jännitti tämä vähemmistön edustaminen. Jännittäminen osottautui täysin turhaksi, koska meidät otettiin hyvin vastaan. Kerroin ensimmäisen kerran esittelykierroksella kuinka lapsemme on saanut alkunsa keinohedelmöityksellä ja me tulemme olemaan lapsen vanhemmat, eikä asiaa sen jälkeen ole tarvinnut sen enempää selitellä. Ensimmäisellä kerralla meidät jaettiin lopuksi ryhmiin äidit ja isät, keskustelemaan odotukseen liityvistä tuntemuksista. En kokenut kuuluvani odottaviin, raskaana oleviin äiteihin, jonka vuoksi luontevasti ohjauduin isä-ryhmään. Se oli erittäin mukava kokemus, enkä suinkaan tuntenut tilannetta kiusalliseksi tai muutenkaan vaikeaksi. Siinä minä miesten kanssa vaihdoin tuntemuksia ja heitettiin läppää, naurun remakka sai äidit kääntämään päänsä ryhmäämme päin. Jälkeenpäin A sanoi, että meillä oli paljon paremmat jutut kun heillä. Oli mukava kuulla kuinka miehet olivat yhtä innoissaan tulevasta lapsestaan kuin mitä itse olen. Kuinka he ovat pesänrakennus viettiään toteuttaneet rakentamalla ja remontoimalla, kuinka lapselle on tehty hankintoja jne.. Eräs isä kertoi ensimmäisenä ostaneensa pienen nahka rotsin kuultuaan vauvan tulosta. Heidän syntyvä tyttärensä on epäilemättä kaupunkimme coolein vauva. :D

Ensimmäinen perhevalmennus käynti oli tosissaan tutustumista ja yleisesti käsitteli vauvan tuloa perheeseen, ja kuinka se muuttaa elämäämme. Toisella käynnillä fysioterapeutti oli kertomassa kehonhuollollisista asioista. Kolmas kerta käsitteli parisuhdetta perheen voimavarana, ja tuolla kerralla emme valitettavasti päässeet osallistumaan. Neljännellä kerralla psykologi oli puhumassa vuorovaikutuksesta ja vanhemmuudesta. Käsitteli myös pintapuolisesti lasten erilaisia temperamentti tyyppejä. Oli hyvin mielenkiintoista kuultavaa. Erittäin tärkeänä pointtina tuolta käynniltä jäi mieleen se, ettemme tunne tulokasta vielä lainkaan ja alkuun meidän on tutustuttava häneen hyvin. Alku tulee olemaan tarkkaa havainnointia ja kokeilemista, kuinka meidän lapsemme reagoi tiettyihin asioihin ja mitkä ovat meidän tapamme perheenä elää.

Eilen oli viides kerta. Kätilö oli esittelemässä synnytyssairaalan käytänteitä ja kertoi synnytyksen etenemisestä, mitä tapahtuu missäkin vaiheessa. Sitten meidät jaettiin kolmeen ryhmään, jossa kiersimme pisteillä joissa käsiteltiin kivunlievitystä, vauvan hoitoa ja käsittelyä ja viimeisessä ryhmässä imetystä. Imetysryhmässä jaettiin väittämiä paperilapulla, joka piti lukea ääneen ja tämän jälkeen kommentoida. Sisäisesti mua hieman huvitti, ja aattelin että jos A nyt olisi kärpäsenä katossa hän nauraisi minulle. "Rintojen koko on verrattavissa erittyvän maidon määrään" Ja minä sitten ensimmäisenä ajattelin A:n rintoja :D hah Vastasin ettei koko ole verrattavissa maidon määrään ja sain tietysti kymmenen pistettä ja papukaija merkin ;)

Ens viikolla on viimeinen kerta ennen lapsen syntymää, jossa esitellään seurakunnan toiminta. Syksyllä sitten perhevalmennus jatkuu kuudella kerralla. Luvassa lisää asiaa elämästä yhdessä vauvan kanssa ja vanhemmuudesta.

Mielestäni kaupunkimme järjestämä perhevalmennus on ollut hyvä ja siellä on ollut kiva käydä. Huomasin, ettei kaupunkimme työntekijät ehkä ole kohdanneet aiemmin juurikaan vähemmistöön kuuluvia pareja. Siitäkin huolimatta koin, että meidät vastaanotettiin kuten muutkin parit. Isistä ja äideistä toki puhuttiin joka välissä, mutta minua se ei haitannut. Se on mielestäni jopa ihan ymmärrettävää, koska näin tavallisesti on. Kuitenkin kätilön ainoastaan käyttäessä termejä puoliso tai tukihenkilö huomasin tämän,  vallan positiivista :)

Syksyn valmennuksia yhdessä tyttäremme kanssa innolla odottaen!

-HC-

Sokerirasitus ja potkija

Eilen aamulla 12 tunnin paaston jälkeen marssin jo valmiissa heikotustilassa sokerirasitukseen. Minulla oli jotenkin mielikuva, että glukoosi-litkun juominen on todella inhottava juttu. Olin varannut myös tekemistä kahden tunnin odottelua varten.
Hommahan toimi siis niin, että ensin otettiin verikoe ja sen jälkeen juotiin liuos. Tästä tunnin ja sitten kahden päästä otettiin vielä yhdet putket verta. Glukoosiliuos meni helposti alas, vaikka eihän se hyvää ollut. Tuli mieleen lapsuusmuistoja, kun piti kylässä juoda jonkin mummon kamalan makeaa mehua kohteliaasti. :D Ei ollenkaan siis paha nakki. Odottelin tunnin vauvanpeittoa ommellen ja olo oli vähän sumea. Viimeisellä tunnilla alkoi päänsärky, joka varmaan johtui kahvin saamattomuudesta. Olin tehnyt leipäpalasen mukaan ja söin sen heti viimeisen testin jälkeen, ennen kotiin pyöräilyä. Tulipahan sekin hoidettua. :)

Kevättä ilmassa <3

Tänään olen lähdössä viikoksi reissuun toiseen kaupunkiin opiskelujeni vuoksi. Nyt aika tuntuu pitkältä vaikka tiedän sen kuluvan nopeasti, koska työtä gradun parissa on paljon tiedossa. Eilen nukkumaan mennessä HC soitti mahalleni klassista musiikkia pitkän tovin ja tunnusteli potkuja käsillään. On kuulemma epäreilua kun omin pienen viikoksi. ;) Potkut ovat jo todella mojovia. Minusta on mukavaa, että toinen liikkuu niin paljon. Tuntuu, että hän on aktiivinen ja virkeä. Vaikka eihän se aina pelkästään kivaa ole, jos potkut joskus sattuvat. Varsinkin nukahtaminen on välillä huvittavaa, kun masussa tuntuu olevan ripaska-bileet. Mukavaa on myös se, että potkut tuntuvat niin lujaa masun päällekin. Usein pikkuinen reagoi juuri HCn lämpimään käteen masuni päällä ja mojottaa äipälle terkkuja. Olisi mielenkiintoista tietää ennakoiko pikkuisen tapa liikkua syntymän jälkeisenkin elämän jäntevyyttä.

Reissunainen ja potkupallo :)

-A-

Terveisiä ultrasta

Tänään kävimme sairaalassa ylimääräisessä ultrassa eilen neuvolassa bongattujen lisälyöntien vuoksi. Olimme

ehtineet miettiä pahimmat ja parhaimmat mahdolliset vaihtoehdot lisälyöntien olemassaololle. Koitimme kuitenkin olla positiivisin ja luottavaisin mielin. 

Meidät vastaanotti nuori naislääkäri ja kokeneempi kätilö. A kävi pötkölleen ja minä tarkkailin taaempaa. Lääkäri oli pitkään hiljaa ja tutkaili sydäntä suunnasta ja toisesta, laski lyöntejä.. Kaikki näytti omin silmin normaalilta ja lisälyöntejä ei ollut niin tieheään ja useita kun eilen. Vihdoin lääkäri sanoi, että kaikki on hyvin. Sanoi varmistavansa vielä erikoislääkäriltä jatkoista. Olimme varsin helpottuneita ja tämän jälkeen A uskalsi kysyä "viimeksi meille jäi arvoitukseksi lapsen sukupuoli, olisiko mahdollista katsoa sitä nyt" ja lääkäri toki suostui. Lääkäri ei tutkailtuaan löytänyt viitteitä pojasta ja kerto,i että perheeseemme näin ollen oletettavasti tulee tyttö <3

Lääkäri soitti erikoislääkärille, joka saapuikin paikalle ja ultrasi vielä uudelleen. Mittaili ja tutkaili. Totesi hänkin, että tällä hetkellä tilanne vaikuttaa vaarattomalta ja harmittomalta. Sydämen rakenne on normaali ja lisälyönnit johtuvat ilmeisesti sydämen kehittymättömyydestä tässä kohdin raskautta. Kontrolli on neuvolassa kahden viikon kuluttua ja neuvolatädin arvion mukaan sitten uutta lähetettä ultraan tarvittaessa. 

Tyttö aiheutti vanhemmilleenkin muutamia lisälyöntejä. Eikä jää varmasti viimeiseksi kerraksi :D

-HC-

Huolta ja murhetta

Meillä on ollut nyt tohinaa. Olemme reissailleet ja minä puurtanut graduni kanssa.  Blogille on jäänyt vähemmän aikaa. Olimme ajatelleet palata tänne hiukan iloisemmissa tunnelmissa, mutta niin se vaan tämä raskaus aina yllättää.

Meillä oli tänään neuvola, jossa kävimme läpi kela-asioita ja terveysjuttuja. Protskut olivat taas hiukan koholla, jonka vuoksi joudun lisätesteihin. Painoakin oli tullut neljässä viikossa neljä kiloa!! Sain ohjeen varata ajan fysioterapeutille yksilöohjaukseen liikuntakipujen vuoksi ja sokerirasituskin olisi vielä edessä (yöh!)

Kaikki tämä meni aika peruskaavalla ja sitten katsottiin vielä lopuksi sydänäänet. Vauva potki kovasti ja ajattelinkin potkujen suunnan perusteella sykkeen löytyvän helposti ja niinhän se löytyikin. Neuvolantäti kysyi minulta onko vauvalla hikka, tunnenko rytmikkäitä tasaisia liikkeitä. No tunsinhan minä ne potkut, mutta olin vähän hämilläni.. Hän kuunteli ja kuunteli. Lopulta hän haki toisesta huoneesta toisen doplerin ja jatkoi kuuntelua. Sydänäänen seasta kuului selkeästi muutakin ääntä ja aika usein.  Minun ensimmäinen hölmö yltiöpositiivinen ajatukseni oli, että mitä jos siellä on sittenkin kaksi vauvaa. Se ajatus hävisi kuitenkin nopeasti terkkarin vakavan ilmeen vuoksi. Hän haki vielä sekuntikellon ja laski hajaääniä. Minua pelotti tässä vaiheessa jo aika lailla ja yritin pysyä kuitenkin rauhallisena. Lopputulos oli se, että sydämestä kuului selkeitä sivuääniä ja meidän olisi pikaisesti mentävä lisäultraan.

Itku tuli vasta neuvolan käytävässä ja pelko ja huoli on palannut päivän mittaan usein kummittelemaan. Sairaalasta soitettiin onneksi nopeasti ja pääsemme jo huomenna sinne ultraan. Kokoajan sitä koittaa hokea itselleen, että huomenna se selviää oli mitä oli. Älä huoli... Mutta kun kyseessä on oma pieni..

-A-