Meidän perhe kiittää

Tämä blogi sai alkunsa 15. syyskuuta 2013, ja nyt tänään se tulee tiensä päähän. Meillä on ollut aivan uskomaton vuosi. On tapahtunut hurjasti isoja asioita, jotka ovat muuttaneet elämämme lopullisesti. Olemme jakaneet täällä meidän tarinamme vanhemmuuteen aina luovuttajan löytymisestä saakka. Pohdimme kauanko aiomme jatkaa blogin kirjoittamista ja tulimme siihen tulokseen, että nyt on hyvä aika lopettaa. Viime viikon torstaina postiluukusta tipahti kirje käräjäoikeudesta ja minusta tuli pikku-E:n juridinen vanhempi. Jo silloin kun sain kuulla, että meidän elämää tulee rikastuttamaan lapsi, aloin vanhemmaksi, enkä päivääkään ole ollut vähempää. Päätös ei sinällään muuta mitään meidän arjessamme, mutta kyllä se hyvältä tuntui.

Meidän adoptioprosessimme oli kivuton ja helppo. Ennen pikku-E:n syntymää olin yhteydessä adoptiota hoitavaan tahoon, ja sain sieltä esitietolomakkeen, jonka toimitin heti eteenpäin, kun pikku-E oli syntynyt. Kesää kun kuitenkin elimme, kaikki olivat kesälomilla ja saimme kirjeen, että elokuussa voimme olla yhteydessä adoptiota hoitavaan sosiaalityöntekijäämme. Tapaaminen sovittiin heti, ja se meni mukavissa merkeissä. Meitä jännitti kuinka koti-inseminaatiolla alkunsa saanut lapsemme ottaisiin "käsittelyyn", tarvitseeko luovuttaja ottaa mukaan prosessiin yms.. Me kerroimme rehellisesti ja avoimesti tilanteestamme, ja se riitti. Syyskuussa sitten oli sosiaalityöntekijän kotikäynnin vuoro. Käynnin jälkeen hän lupasi tehdä paperit valmiiksi, ja lähettää ne meille, jotta voimme sitten toimittaa ne käräjäoikeuteen. Muutama viikko kului, ja sähköpostitse tiedustelin millä mallilla asia mahtaa olla ja hän kertoi olleen kiirusta, mutta hoitaa nyt asian pikimmiten. Ymmärrettäväähän se on, kun on paljon töitä tehtävänä. Paperit tulivat 31.10 ja A vei ne heti samana päivänä käräjäoikeuteen. Päätös oli päivätty 3.11, että eipä tuossa kauaa mennyt. Kuluneet viisi kuukautta pikku-E:n syntymästä adoption vahvistamiseen, oli minulle mieluinen yllätys. Olin asennoitunut, että prosessi vie kauemmin. Monenlaisia kauhukuvia sitä ehti maalailla. Tosin kaikki pohdinta helpottui kun pikku-E syntyi. Ei ollut ehkä aikaa eikä energiaakaan moiselle.

Seuraavana päivänä päätöksen saapumisesta pikku-E täytti tosiaan 5 kuukautta. A yllätti minut aamulla tuomalla aamupalan sänkyyn ja toivotti hyvää äitienpäivää, onnitteli minua adoption vahvistamisesta. Sain kortin, jonka A oli kirjottanut minun suullani:

"Ennen äidiksi tuloa..

nukuin niin kauan kun halusin ja minulla oli aina puhtaat vaatteet.

 Valvoin myöhään omasta halustani ja siivosin usein. 

Minulla oli mielin määrin omaa aikaa.

 Päälleni ei oltu koskaan oksennettu, kakattu, pissitty, kuolattu eikä minua raavittu pienillä kynsillä. 

En myöskään ollut koskaan niin onnellinen pienestä hymystä, katsellut myöhään nukkuvaa lasta, jota en raaski laskea sylistäni sänkyyn.

Ollut niin huolissani mistään. 

En koskaan tiennyt, että joku niin pieni voi vaikuttaa elämääni niin paljon.

En tiennyt, että joku voisi saada tuntemaan itseni niin tarpeelliseksi. 

En koskaan kokenut sitä iloa, lämpöä, rakkautta, sydänsurua, huolta, ihmetystä, tyytyväisyyttä.. 

En tiennyt, että voisin tuntea niin PALJON.. Ennen äidiksi tuloa."

Tottahan tuo kaikki on. Enkä vaihtaisi sitä mistään hinnasta pois. Rakastan mun perhettä <3

Pikku-E A:n matkassa
marraskuussa 2013

Pikku-E heinäkuussa 2014

Tahtoisinkin nyt näin hyvästiksi sanoa kaikille, että älkää luopuko unelmistanne, älkääkä luovuttako vastoinkäymisten kohdatessa ja olkaa avoimin sekä rohkein mielin liikenteessä. Kiitos kaikille, jotka ovat blogiamme lukeneet ja jaksaneet kommentoida kirjoituksiamme. Mikäli jotakuta mietityttää jokin asia liittyen adotioprosessiin, inseminaatioon tai mihinkä vaan liittyen, niin meille saa edelleen sähköpostia laittaa mitaeinaa@gmail.com - osoitteeseen. Ei me täältä totaalisti kadota ;)

Kiitos & hei!

-HC-

p.s. Kiitos myös kaikille minunkin puolestani! Ihana on ollut jakaa elämämme tärkeintä asiaa teidän kanssanne. <3 Kaikkea hyvää! -A-