sunnuntai 31. elokuuta 2014

Juhlahumussa ja jälkisumussa


Meillä vietettiin ihanat kaste- ja "hää"- juhlat lauantaina. Kaikki meni hienosti ja neiti missasi koko juhlansa nukkumalla :D Nyt täällä kärsitään sekä sosiaalisesta että hyvän ruuan ähkystä. Hässäkkää oli koko viikon ja kaukaa tulleet sukulaiset kävivät monena päivänä Pikku E:tä katsomassa. Jääkaappi pursuaa herkkuja ja rääppiäisiä ollaan vietetty jo neljän eri porukan voimin.  HC vielä kaiken keskellä oli tänään ystävänsä vauvakutsuilla (ja aika täynnä vauvajuttuja!! x)

Nyt tekee mieli nukkumaan ja hiljentymään ihan oman perheen kesken. Palaamme viikolla kertomaan lisää juhlistamme.

-A-

lauantai 23. elokuuta 2014

Adoptio prosessi etenee

Kesäkuun lopussa laitoimme adoptiota koskien paperit Pelalle. Pian saimme postitse vastauksen ja yhteydenottopyynnön elokuun puoleen väliin. Kirje sisälsi myös todistuksen Kelaa varten, vanhempain etuuksien hakua ajatellen ("isyysloman" korvaus). Kelaan en tosin paperia ole vielä toimittanut. Myöntävän päätöksen hakemusta ajatellen voi kyllä saada, mutta raha maksetaan vasta adoption astuttua voimaan. Siksipä en ole tässä asian suhteen hoppuillut.

Maanantaina soitin meille osoitetulle Pelan työntekijälle ja keskiviikkona olimme jo ensimmäisessä tapaamisessa. Minulla oli tapaamisen suhteen hyvät fiilikset, sillä työntekijä kuulosti jo puhelimessa mukavalta ja onnitteli meitä pienen tyttäremme syntymän johdosta. Fiilis mukavasta ihmisestä ei osoittautunut vääräksi ja tapaaminen sujui hyvin. Työntekijä pyysi meitä kertomaan itsestämme, lapsuuden perheistämme, yhteisestä taipaleestamme, kuinka tyttäremme on saanut alkunsa ja kuinka meillä nyt menee. Tunnelma oli avoin ja mutkaton. A sanoi kyllä, että tuli hieman työhaastattelu fiilis, mut olipahan ainakin hyvä työhaastattelu :Dheh Lisäksi työntekijä kävi kanssamme läpi kuinka prosessi tulee etenemään ja kertasi vielä adoption oikeusvaikutukset, vaikka toki ne meillä hyvin oli tiedossa. Aikataulu prosessille oli meitä miellyttävä: mahdollisimman nopeasti :) Ensi kuulle on nyt sovittuna kotikäynti ja sitten vielä kerran käymme Pelalla ennen papereiden kiikutusta käräjäoikeuteen.

Ennen pikku-E:n syntymää adoptio tuntui raskaalta ja vaikealta prosessilta. Nyt fiilikset on hieman toisenlaiset. Lähinnä ajattelen, että se on asia joka hoidetaan ja on kiva saada hoidetuksi. Se on meidän ja lapsemme turva jos A:lle tapahtuisi jotakin ikävää. Adoptio ei kuitenkaan muutoin tule millään tavalla muuttamaan jo nyt olemassa olevaa vanhemmuuttani. Ihan yhtälailla sitten vaihdan vaippaa, sylittelen, nukutan, herään, hellin ja rakastan..

Haluaisinkin välittää terveisiä niille lukijoille, jotka suunnittelevat perheen perustamista, odottavat lasta tai ovat juuri saaneet lapsen. Eläkää hetkessä ja nauttikaa siitä. Älkää pelätkö liikaa, sillä se saattaa olla esteenä unelmienne toteutumiselle. Älkääkä miettikö mikä voi mennä pieleen, vaan uskokaa onnistumiseen. Luottakaa itseenne, puolisoonne ja rakastakaa. Tällöin ei paljon voi mennä pieleen.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

-HC-

perjantai 22. elokuuta 2014

Homot ja kirkko part 2

A:n kirjoittama teksti on herättänyt ihmisissä paljon tunteita ja olemme saaneet monta hyvää kommenttia tekstiin liittyen. Nyt ajattelin omalta osaltani hieman ottaa kantaa ja kertoa oman näkemykseni.

Minut on lapsena kastettu seurakunnan jäseneksi. Vanhempani veivät minut pienenä pyhäkouluun, jossa lähinnä muistan käyneeni sieltä saatavien tarrojen motivoimana ;) Olihan se kiva, että näki kavereita, sai leikkiä, askarrella ja vanhemmat saivat tunnin omaa aikaa sunnuntai aamuna :D Kirkossa perheeni kanssa kävimme lähinnä jouluisin. En koe saaneeni varsinaista kristillistä kasvatusta, mitä se sitten pitääkään sisällään. Uskonnonopetuksesta koulussa pidin. Mielestäni oli mielenkiintoista kuulla kuinka raamatun mukaan maailma on saanut alkunsa. Oli myös mielenkiintoista kuulla raamatun sisällöstä ja opetuksista. Ennen kaikkea pidin keskusteluista joita uskontotunneilla käytiin koskien oikeaa ja väärää, moraalia ja etiikkaa. Raamattu sisältää paljon ohjeita, ja tulkintoja teksteille olkoon yhtä monta kun lukijaakin. Raamattu sisältää paljon hyviä pointteja elämästä yleensä ja ohjeita oikein toimimiseen, joita jokainen voi tavalla tai toisella omassa elämässään soveltaa niin halutessaan. Uskonnon ja kirkon suhteen olin jo tuolloin kriittinen, ja olen tietyllä tapaa edelleenkin.

Rippikoulun kävin lähinnä periaatteella, että kun muutkin käyvät. Toki se osottautui mukavaksi ja tietyllä tapaa kasvattavaksi kokemukseksi. Suhdetta seurakuntaan en kuitenkaan vuosiin pitänyt millään tavalla yllä muutoin kuin osallistumalla kutsuttuihin juhliin. Monesti pohdin myös seurakunnasta eroamista, koska sillä ei elämässäni varsinaisesti ollut merkitystä. En kuitenkaan eronnut. A:n kanssa viettämieni vuosien aikana olen myös oppinut näkemään kuinka paljon hyvää kirkko saa aikaan, ilman että toimintaan osallistuvan tarvitsee kokea, ettei voisi osallistua toimintaan, vaikkei varsinaista uskoa olekaan elämäänsä löytänyt. On järjestetty toimintaa lapsille, nuorille, vammaisille, vanhuksille yms. En näe, että ihmisten hyvinvointia edistävää toimintaa koskaan olisi liikaa. Oli se sitten kirkon tai jonkin muun tahon järjestämää.

Se, että A kokee kirkon tärkeämmäksi kuin minä itse ei ole koskaan suhteessamme ollut mitenkään vaikea asia. Kunnioitan suuresti A:n näkemyksiä ja ajatuksia. Uskallan myös olla asioista erimieltä ja se meillä kotona sallitaan. En itse voi sanoa uskovani jumalaan. Uskon johonkin korkeampaan, jota en osaa nimetä. Uskon elämässä olevan tiettyä tarkoituksenmukaisuutta. Uskon, että asioita tapahtuu, koska näin on vain syystä tai toisesta tarkoitettu. Ikäviä tapahtumia ja sattumuksia on vaikea ymmärtää ja selittää, mutta mitä tämä elämä olisi, jos ei kokisi vastoinkäymisiä? Voisivatko ihmiset olla onnellisia, jos eivät toisinaan kokisi myös elämän kääntöpuolta?

Jumalan uskon puutteestani huolimatta kunnioitan kirkkoa ja uskovia ihmisiä. Minusta on hienoa, että jotkut meistä ovat löytäneet itselleen asian joka kannattelee elämää ja antaa ehkä voimaa jaksaa jokapäiväisessä elämässä. Kuten A kirjoitti on kirkon piirissä paljon ihmisiä jotka ovat avarakatseisia ja näkevät lähimmäisen rakkauden laajana käsitteenä, seksuaalisuuteen ja sukupuoleen katsomatta. On olemassa uskovia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä homoutta ja on olemassa ihmisiä, jotka eivät usko ja silti heidän näkemyksensä mukaan homous on vääryyttä. Minusta mielipiteitä tähän maailmaan mahtuu, ja jokaisella on oikeus omaansa.

Lapsen kastetta ajatellen olen sitä mieltä, ettei siitä ole haittaa, että meille rakkaat ihmiset kokoontuvat ja rukouksen kautta toivovat lapsellemme hyvää. Ajattelen, että kaste tai nimiäiset ovat ihan yhtälailla oikeat ratkaisut, sillä jokainen tekee asiat niinkuin itsestä parhaalta tuntuu ja se jos mikä on tärkeintä. Lisäksi itse olen myös sitä mieltä, että Pikku-E saa itse sitten aikanaan päättää haluaako osallistua rippileirille tai mitä ylipäätään kirkosta haluaa ajatella. Uskonnonopetusta pidän tietyllä tapaa myös yleissivistävänä, enkä näe sen opiskelua millään tavalla pahana. Onhan maailmassa uskonnolla pitkä historiansa ja uskontoja erilaisia joiden erityispiirteistä on hyvä olla tietoinen ymmärtääkseen muita ihmisiä.

Perheemme kuitenkin kuuluessa maassamme vähemmistöön uskon, että lapsemme tulee kuulemaan ikäviä kommentteja ja joskus pahoittamaan myös asian vuoksi mielensä. Tietysti tahtoisin suojella pientä tytärtämme kaikelta pahalta, mutta tiedän sen olevan täysi mahdottomuus. Siksi toivon, että kasvatamme pikku-E:n suurella rakkaudella ja hänestä kasvaisi vahva, avarakatseinen, ja erilaisuutta ymmärtävä ja kunnioittava ihminen. Ihmisen joka ymmärtää, että mielipiteitä on monia ja pahoille sanoille on vastaanottajansa riippumatta seksuaalisesta suuntaumisesta, ihonväristä, uskonnosta..

-HC-



keskiviikko 20. elokuuta 2014

Homot ja kirkko.

Kävin lukemassa Sateenkaaren päässä on perhe -blogia ja nimiäiskirjoitus herätti minussa kovasti ajatuksia. Monilla sateenkaari-ihmisillä tuntuu olevan huonoja kokemuksia kirkosta ja uskonnoista yleensäkin. Itselläni on ihan toisenlaisia kokemuksia.

Meille oli selvää, että lapsemme tullaan kastamaan. Itse olen kasvanut seurakunnan parissa ensin kerholaisena ja leiriläisenä, sitten isosena, kerhonohjaajana ja tuurausapulaisena. Minulla oli hyvä ja turvallinen ympäristö oppia ajatelemaan kriittisesti ja muodostaa omat mielipiteeni uskonasioista. Täytyy tietenkin mainita, että en elänyt minkään herätysliikkeen piirissä. Itä-Suomessa oli hyvin liberaali piispa Wille Riekkinen ja olin varmaan yläasteella tai lukiossa kun ensimmäistä kertaa seurakunnassa tuli puhetta, että jotkut eivät hyväksy naispappeja. Olin aivan ällikällä lyöty.

Kirkollisveroni maksan mielelläni, koska tiedän miten korvaamatonta työtä niillä tehdään monissa ikäryhmissä. Tai sellaisten ihmisryhmien, parissa jotka jäävät yhteiskunnassa vähemmälle tuelle.  Verorahoilla ylläpidetään myös hautausmaita ihan jokaiselle kuolevaiselle. Itse jo odottelen innolla seurakunnan syksyn vauva- ja musiikkikerhojen alkamista, mihin pääsemme Pikku E:n kanssa tutustumaan.  Silloin kun tulin kaapista, minua jännitti, että kelpaankohan vielä seurakuntatuttavilleni. Minut kutsuttiin töihin tuuraamaan vielä senkin jälkeen. Hiukan loukkasi se, kun joku vanhempi työntekijä sanoi hyväksyvänsä ihmisenä ja asiana, mutta hänelle on vaikeaa juuri lasten asema meidän kaltaisissa perheissä. Ajattelen kuitenkin, että jotkut ihmiset ovat oman aikakautensa ja asenteidensa vankeja. Ei tämäkään ihminen yhtään sateenkaariperhettä tuntenut. Toivon, että nähtyään meidän perheen elämää moni epäileväinen puolituttu  tai vaikkapa tuleva kerhotuttu voi todeta asian vähemmän oudoksi.

Kirkolle on tärkeää vanhojen perinteiden ylläpitäminen. Monet ihmiset nauttivat siitä, että vaikka maailma muuttuu, on kirkko aina samanlainen. Tuttu ja turvallinen. Tämä homous asia on ravistellut kirkonkin pilareita ja yhteiskunta on pakottanut kirkon ottamaan kantaa asiaan, jossa sillä ei ole ollut yhtenäistä linjaa. Mikä on oikea perhe tässä ajassa yksinhuoltajien, eroperheiden ja meidän homojen keskellä? Kirkon usko ja sanoma perustuu Raamattuun, jota tulkitsevat ihmiset. Nämä ihmiset muodostavat seurakunnan, jotka päättävät kirkon asioista. Tulkintoja ja mielipiteitä siis riittää joka lähtöön. Välillä minua harmittaa se, että monet liberaalit eroavat kirkosta. Tämä kun tarkoittaa sitä, että niille konservatiivijäärille jää enemmän valtaa. Jokaisella seurakuntalaisella kun on oikeus äänestää kirkollisvaaleissa ja valita kirkkovaltuustoissa ja seurakuntaneuvostossa päätöksiä tekevät ihmiset.

Kirkon tilanne on hankala, koska sen sisällä vaikuttaa niin monta eri suuntausta. Saman katon alle "mahtuvat" eri herätysliikkeet lestadiolaisista körttiläisiin. Näiden lisäksi mukana on paljon yleiskristillisiä ja niin sanottuja tapajäseniä. Monissa herätysliikkeissä on konservatiivinen linja homojen pariutumista kohtaan. Jos kirkko alkaisi vihkiä homopareja, se menettäisi myös samalla ison osan jäsenistään. Yleensä vielä niitä, jotka ovat ahkerimpia kirkossa kävijöitä. Tämä on ainakin oma kokemukseni. Oma kokemukseni on myös se, että ikäpolvien vaihtuessa nuorempiin, myös liberaalit ajatukset kirkon sisällä ovat lisääntyneet. Ääripäät mielipiteissä ovat kasvaneet ja kärjistyneet. Piispolla on myös erilaisia näkemyksiä asiasta. Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola on julkisesti ilmoittanut kannattavansa  tasa-arvoista avioliittolakia. Eli aivan niinkuin yhteiskunnassamme,  kirkon sisällä on myös puolesta ja vastaan asettujia. Välillä huvittaa se, että Päivi Räsäsestä on tehty kirkkomme äänitorvi. Hän kun ei ole missään päättävässä asemassa kirkossa. Hän kertoo mielipiteitä omasta vakaumuksestaan käsin, joka ei vastaa kirkon kantaa tai virallista linjaa. Hän on vain politiikkaa tekevä kirkkoon kuuluva henkilö.

Uskonnonopetuksen kohdalta on sanottava sen verran koulumaailmaa tuntevana opettajana, että en näkisi homouden olevan enää mikään juttu. Nuoret pitävät sitä jo normaalina asiana ja opettajat ymmärtävät erilaisia elämäntapoja, vaikka tätä ei olekaan aina osattu ottaa huomioon opetuksessa. Esim. terveystiedossa ei käsitellä seksuaalivalistusta seksuaalivähemmistöjen osalta ja psykologiassakin puhutaan usein äiti-lapsi suhteesta ja perinteisestä heteroydinperheestä.  Uskonnonopetuksen ongelma oli pitkään se, että osa teologiaa opiskelevista ei halunnut alunperin tulla opettajaksi vaan valitsivat sen vaihtoehdon myöhemmin, jotta saisivat ammatin. Nämä ihmiset eivät halunneet tulla papiksi. Tämä syy oli usein oma vakaumus. Vaikkapa nainen, joka ei voi toimia tai halua toimia naispappina. Vaihtoehdoksi jäi opettajan virka. Nykyisin pääsykokeilla ja haastatteluilla on pyritty varmistamaan sitä, että uskonnonopettajiksi päätyisi sellaisia henkilöitä, joilla on kutsumusta tähän työhön ja jotka kykenevät käsittelemään aihetta kunkin oppilaan omasta vakaumuksesta käsin. Opettajan omien arvojen tuputtaminen lapsille ja nuorille on epäammattimaista käytöstä missä aineessa tahansa. Olipa kyse sitten historian opettajasta, joka ihannoi jotakin puoluetta tai liikunnanopettajasta, joka rakastaa tiettyä urheilulajia.

Meidän kastetta tulee toimittamaan rakas ystävämme. Meillä on se ihana tilanne, ettei meidän tarvitse jännittää hyväksyyköhän pappi meidät. Monilla on varmasti ollut tämä tilanne. Itselläkin meinasi kuitenkin jo mielensäpahoittaja iskeä, kun soitin seurakunnalle ristiäisjärjestelyjä varten. Pyysin meille kastekynttilän, kummitodistukset ja kastetodistuksen. Lisäksi pyysin pappimme ohjeella meille perheraamatun, koska tilaisuudessa muistetaan myös meitä rukoushetken muodossa ja vihkiraamattua emme koskaan voi saada kirkkohäiden puuttuessa kuvioista. Toimistotädiltä meni konseptit vähän sekaisin ja hän sanoi, etteivät he voi tällaista asiaa päättää ja ettei heillä ole kuin yhdenlaisia raamattuja täällä jaossa. Sanoi, että tulkaa ensiviikolla hakemaan näitä, niin hän selvittää. Eihän me nyt yhden raamatun puutteessa olla, mutta periaate se on kuitenkin. Kun menimme hakemaan tavaroita kirkolta, sama täti kertoi, ettei hän nyt tätä asiaa ollut kerennyt kirkkoherran kanssa selvittää. He olivat siellä tulleet kuitenkin siihen tulokseen, että ei se ole huono asia, jos perheessä on raamattu. He antoivat meille kultareunaisen vihkiraamatun ja sanoivat, että voisimme kirjata sinne vaikka meidän parisuhteen rekisteröimispäivän. Tuli kiva mieli. Olen myös iloinen siitä, että he joutuivat kohtaamaan tämän asian meidän kanssamme. Jatkossa heillä on joku toimintamalli samaan tilanteeseen, eikä jonkun herkemmän tarvitse miettiä ja pahoittaa mieltään asiasta.

Tulipahan vuodatus.. :D Toivottavasti kukaan ei tästä ota hernettä nenäänsä. Tämähän on vain minun mielipiteeni ja erimieltä saa olla <3

-A-

maanantai 18. elokuuta 2014

Ristiäiskutsut

Halusimme askarrella kutsukortit Pikku E:n kastejuhlaan itse. Koska meillä ei ole mitään hääjuhlaa ollut, kutsuimme hiukan enemmän väkeä kuin olisimme pelkkään kasteeseen kutsuneet. Tilaisuuteen on siis liitetty myös rukoushetki parisuhteemme puolesta. Askarreltavaa tuli reilut parikymmentä korttia.

Kutsujen tekeminen oli hieman hätäistä Pikku E:n heräämisten välillä ja haastavaa oli päästä edes kauppaan valitsemaan tarvikkeita. Lopulta kun mieleisiä tarvikkeita ei ale-myynti -tavaran aikaan löytynyt, väsäsimme kortit ihan kotitarvikkeista. Kirjekuoret ostimme ja leimasimme mieleisiksi. Keltaista teemaa yritämme jatkaa myös itse juhlatilaisuudessa. :) Tuli ihan meidän näköiset!






-A-




maanantai 11. elokuuta 2014

Meidän neiti

Hei taas!

Meidän neiti on jo kahdeksan viikkoa vanha kohta kaksikuukautinen tyllerö. Hän on kasvanut hurjaa vauhtia ja 56 -koon vaatteet on jo pääsääntöisesti pakattu pois. Hän on jo vilautellut ensimmäisiä hymyjään ja seurailee jo hereillä ollessaan tarkasti ympäristön tapahtumia.  Ja me seurailemme meidän pienen rakkaan kehitystä sydämen kyllyydestä. <3

Tänään kävimme perhevalmennuksessa ensimmäistä kertaa vauvan kanssa. Siellä keskusteltiin vapaasti omista kokemuksista ja tuntemuksista.  Monella oli kerrottavanaan isostikin jaksamista koettelevia kokemuksia vauva-arjessa. Oli ollut synnytyksessä vaikeaa tai tullut huonosti kohdelluksi sairaalassa, lapsi oli syntynyt todella aikaisin, lapsi oli joutunut yksin osastolle, imetys ei onnistunut, parisuhde oli muuttunut huonoksi, äiti ei pystynyt antamaan lasta muille syliin tai hoidettavaksi, nukuttu oli tuntia per yö, oli koliikkia ja refluksia jne. Itselle tuli aluksi sellainen olo, ettei oikein voi osallistua keskusteluun, koska olemme päässeet helpommalla. Olihan meilläkin tietysti se koliikkiepäily parisen viikkoa. (Siitä muuten päästiin pois monen suosittelemalla tavalla, eli D-tippoja vaihtamalla. Nykyisin meillä käytetään vesipohjaista Jekovitia. Pikku E oppi myös röyhtäisemään, mikä helpotti huomattavasti masuvaivoja. ) Kovasti kiitollisena ajoimme valmennuksesta kotiinpäin ja toivomme, ettei mitään murhetta tulisikaan.

Meidän neiti on rauhallinen ja seurallinen. Hän viihtyy sekä sylissä että yksinkin sitterissä, kun joku on näköpiirissä. (Helpottaa kummasti vessassa käymistä ja aamupalan syömistä ym.) Hän syö ja kakkaa hyvin. Välillä tuntuu, että liiankin hyvin. Pitkien päiväunien jälkeen syödään todella ahneesti ja usein. Sen jälkeen saa helposti vaihtaa tunnin sisällä kolmekin täyttä kakkavaippaa. Pikku E myös viihtyy autossa ja muiden sylissä. Iltaisin meillä vähän kitistään ja taistellaan viimeiseen asti unta vastaan, mutta sekään ei ole sellaista hätäitkua. Väsymystä vain. Yöllä heräillään noin kolmen tunnin välein syömään.



Meille kuuluu siis kaikin puolin hyvää! :) Ristiäisiä tässä kovasti suunnitellaan ja kerromme niistä varmasti lähiaikoina lisää!

-A-