torstai 27. helmikuuta 2014

Perhevalmennus I

Viime kesänä matkustimme A:n kotikaupungista takaisin kotiin. Olimme väsyneitä oltuamme festareilla ja kotiin oli kiva palata. Junamatkan kestäessä viisi tuntia viihdytin itseäni surffailemalla netissä. Eksyin Sateenkaariperheet ry:n sivuille ja sieltä bongasin perhevalmennuksen. Ajattelimme A:n kanssa, että voisimme osallistua. Ajatuksena oli, että "valmistaudumme ja mietimme vaihtoehtoja, rauhassa katsellaan mitä se tarjoaa".  Ilmoittautumisen kurssille tein heti, jotta varmasti pääsemme. Noh.. Kurssin alettua me olimmekin jo raskaana, että se siitä etukäteen valmistautumisesta ;) Heh.

Valmennus oli erittäin hyödyllinen ja mielenkiintoinen. Oli mukava kuulla muiden parien tilanteista, ja suunnitelmista perheellistyä. Sateenkaariperheet ry:n työntekijät olivat mukavia ja asiansa osaavia henkilöitä, kokemuskouluttajat toivat oman kivan lisänsä koulutukseen. Sateenkaariperheet ry:n www- sivuilla voi tutustua sisältöön ja vuoden 2014 tarjontaan. Perhevalmennusta tarjotaan viikonloppu leirin muodossa tai seitsemänä arki iltana.

Valmennus oli juurikin spesifisti suunnattu sateenkaariperheellisille, kaikissa muodoissaan. Lämpimästi suosittelen kaikille. Tärkein aiheista oli mielestäni lapsen syntymänjälkeinen byrokratia. Byrokratian koukerot kun tällä hetkellä ovat vielä meidän kannaltamme hieman monimutkaiset.

Sateenkaari perhevalmennuksen lisäksi osallistumme oman kaupunkimme tarjoamalle kurssille. Siitä kirjoitamme ensi kerralla :)

-HC-

perjantai 21. helmikuuta 2014

Valokuvat osa IV & 22+

A:n maha jatkaa kasvuaan ja raskaus on ylittänyt puolen välin. Hurjan nopeasti aika on kulunut, vaikka alku viikoilla tuntui, että odotus on mahdottoman pitkä.  Pahoinvointia A:lla ei enää ole ja päänsäryt ovat helpottaneet. A:n nivusia särkee ja alaselkää kolottaa. Liikkuminen on ajoittain.. miten sen sanoisi.. mummomaista :D hah

Vauva kasvaa ja voimistuu. Hiljalleen pienen pienet potkut ovat saaneet jytyä, ja voi ihan kunnolla tuntea kun vauva monottaa menemään. Pian vauvan korvat ovat niin kehittyneet, että se todella kuulee puheemme. Olen toki höpissyt vatsalle jo viikkoja, ja kaikki höpotykseni ovat menneet kuin kuuroille korville ;)




Hyvää viikonloppua kaikille! :)

-HC-

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävällisiä tekoja

Hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoille!
Tämän päivän kunniaksi haluaisin kertoa teille hienoista ihmisistä. 

Rakkausperuna tältäviikolta <3

Olimme katselleet kirpputoreilta jo hetken kestovaippoja. Emme oikein tienneet millaisia haluaisimme käyttää ja kuinka paljon minkäkin mallisesta ja merkkisestä tulisi maksaa. Valikoimahan on aika laaja. Netissä on ollut myös myynnissä erilaisia paketteja, joiden hinnat ovat jopa  reilusti yli sata euroa. Emme siis ole uskaltaneet näihin vielä kauheasti sijoittaa vaan olemme katselleet ja tutustuneet tarjontaan.

Jonkin aikaa sitten huomasin netissä ilmoituksen, jossa luvattiin antaa kestovaippoja kahvipakettia vastaan. Olin hetken ymmälläni, että voiko tämä edes pitää paikansa. Laitoin ilmoittajalle viestiä ja hän soittikin pian minulle.  Sanoi, että saa vaikka heti tulla hakemaan. Olin aivan innoissani, mutta vielä hiukan varuillani. Ilmoittajaa sanoi, että ei halua pitää näytä enää kamalan kauan varauksessa, koska jo kolme aiempaa kyselijää ovat kaikki peruneet lopulta hakunsa. Outoa minusta. 

Paikka oli hieman kauenpana toisella paikkakunnalla, mutta päätimme silti lähteä matkaan jo samana iltana. Siellä meitä odotti erittäin mukava ja Todella puhelias nainen ja pieni poika. Hän raahasi eteiseen ison säkin kestovaippoja ja imuja ja sanoi, että saamme joko ottaa kaikki tai valita mitä haluamme.  Me olimme ihan, että saammeko todella viedä nämä kaikki?! Ja niin me veimme ja annoimme tietysti kahvipaketin niinkuin oli sovittu. Hän otti meidät ihanasti vastaan, mutta oli selvästi hieman hämmentynyt. Kysyi mm. minkä ikäinen lapsi meille on tulossa :D Kerroin, että täällä masussa se jo asustelee. Tämän kaiken lisäksi hän kysyi, että onko meillä tarvetta muullekin tavaralle, koska hän on siivoamassa varastoaan ja haluaisi lahjoittaa pois muutakin. Hän oli ajatellut laittaa nettiin lisää ilmoituksia, mutta antaisi ne mielellään jo jollekin "tutulle".

Noh niinhän siinä kävi, että viikko tästä eteenpäin kävimme sieltä vannan, pinnasängyn petarin ja reunapehmusteen, kassillisen vaatteita ja leluja. Samalla hän kysyi olisiko meillä ollut tarvetta joillekin muillekin tarvikkeille. Vielä olemme sinne myöhemmin menossa hakemaan sitteria. Uskomatonta! Viime kerralla emme kehdanneet yhden kahvipaketin kanssa sinne mennä vaan otimme kaksi ja sen lisäksi veimme elokuvalahjakortit. Hän ilahtui ikihyvikseen näistä lipuista, halasi meitä ja sanoi, että olemme ihania. Näinkö päin se nyt menikin?! :D Hän oli juuri luvannut viedä poikansa ensimmäistä kertaa elokuviin ja katsomaan Risto Räppääjää. 

Melkein kaikki tuttavat tietävät vauvasta ja ulkopuolisetkin varmasti masun huomaavat. Olemmekin saaneet myös muita ihania ystävällisiä avuntarjouksia. Kansalaisopiston kurssilla olin puolituntia jutellut erään naisen kanssa, kun hän jo kysyi voisinko mitenkään ottaa kassillisen vauvanvaatteita kun hänen sisarenlapset eivät halunneet käytettyjä. Lapsen saanut sukulainen on myös kysellyt tarvetta pojanvaatteille ja aivan vasta HCn kummitytön äiti lahjoitti meille imetystyynyn, kassillisen vaatteita ja leikkikaaren.

Meitä on koskettanut suuresti tämä ihmisten halu tehdä hyvää. Niimpä puhuimme heti HCn kanssa lahjoitushakureissun kotimatkalla, että kun nämä vaatteet ja tavarat meiltä jää pois käytöstä, teemme samalla lailla. Annamme ne pois jollekin joka sitä tarvitsee. Tiedän, että joillekin on tärkeää ostaa omaa rakasta pientä varten kaikki priimaa ja uutta. Minulle taas tieto siitä, että olemme kierrättäneet ja kuormittaneet vähemmän luontoa, laadusta paljoakaan tinkimättä on todella tärkeä asia.

Tänään rakkauspäivänä tehkäämme hyviä asioita ja olkaamme ihania toinen toisillemme!  Muistakaamme tehdä niin, myös kaikkina muinakin päivinä. <3
Lähdemme viikonlopuksi reissuun. Palataan ensi viikolla :)

-A-

tiistai 11. helmikuuta 2014

Äitiysmekko

Kerroin jo aiemmin, että olen välillä ollut pulassa kasvavan kroppani takia. Suurin osa entisistä käyttövaatteista on jo raivattu kaapista pois ja tilalle on tullut etenkin äitiyshousuja. Kotona pärjää löysissä collareissa ja trikoopaidoissa. Juhlavaatetus oli iso ongelma ja olenkin kaivannut siistiä trikoomekkoa äitiyssukkahousujen kanssa käytettäväksi.

Viime viikolle oli tiedossa kaksikin vähän juhlavanpaa hetkeä ja halusin säästää omaa ja HCn mielenterveyttä valitsemalla mekon jo etukäteen. Olin ajatellut käyväni Helsingin reissullani kahdenkirjaimen vaatekaupassa, koska siellä nyt vaan on aika edullista. Katselin netistä mammamekkoja valmiiksi ja huokasin, että kai noista nyt joku kelpaa. Googlettelin kuitenkin vielä muutakin tarjontaa ja törmäsin lapsenpäästäjän puotiin.

Huomasin, ettei sinne ole pitkä matka ja alennusyynnitkin vielä menossa. Liike oli aivan suloinen ja valikoima todella hyvä. Palvelu oli kerrassaan loistavaa ja minulle kiikutettiin sovituskoppiin kokoajan uutta mallia tai kokoa. Tämä tuntui ihanalta, kun olin jo valmistautunut ärsyttävään massaliikkeen sovitusrumbaan, jonne raahaudut kaikkien tavaroidesi, talvikamppeinesi ja sovitettavien kanssa. Sitten huomaatkin, että tarvitset toista kokoa tuosta ja tuosta, eikä apua ole saatavilla. Löysin ihanan mekon, joka on miellyttävä päällä. Se kelpaa arkeen ja vähän juhlavampaankin. 


-A-
p.s. Tämä ei ollut maksettu mainos!

maanantai 10. helmikuuta 2014

Muutama sana avoimuudesta

Olen ollut äitini pyynnöstä kertomatta homoudestani joillekin sukulaisilleni. Se ei sinällään ole ollut vaikeaa, koska ne sukulaiset joiden kanssa olen tekemisissä muutoinkin asian toki ovat tienneet. Joitakin viikkoja sitten äitini sanoi, että voisin kummitädilleni kertoa, jotta hänenkin on sitten helpompi asiasta hänen kanssaan keskustella. Soitin kummitädilleni, ja kerroin mitä elämääni todella kuuluu. Oli tosi hieno kuulla kuinka hän oli aidosti onnellinen puolestani siitä, että olen löytänyt itseni ja A:n kaltaisen puolison. Eikä hän tyhmä ole ollut, toki Facebookista asian aiemmin jo huomannut. Fiksuna ihmisenä antanut äidilleni aikaa asian käsittelyyn, eikä ole tieten tahtoen ottanut puheeksi.

Nyt viikonloppuna äiti laittoi viestin, että voiko hän kertoa mummolleni (isän äiti, ainoa elossa oleva isovanhempani). Toki suostuin. Eikä mennyt kauaa kun puhelin piippasi onnittelu- viestiä tädiltäni ja mummolta. Mummo oli hihkunut "ihanaa, ihanaa!!" ja päästänyt liikutus itkunkin.

On uskomatonta ajatella millaisen matkan sitä itse on tehnyt tämän avoimuus asian kanssa ja kuinka myös läheiset ovat siihen osallistuneet. Nyt ei ole enää ihmisiä, joilta pitäisi "salailla" kuinka omaa elämäänsä elää ja kenen kanssa sitä jakaa. Helpottavaa kerrassaan. :)

-HC-

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Ikimuistoinen perjantai osa II

Naimisiin menon lisäksi perjantaihimme sisältyi muitakin hienoja juttuja. Maistraatista lähdettyämme menimme sairaalalle, jossa minulla oli fysioterapeutin kontrolli. Selkä on ollut nyt paljon parempi ja olen edistynyt kuntoutuksessa. Fysioterapeutti oli hieman ihmeissään kuinka paljon joulukuulta tilanteen kanssa ollaan menty eteenpäin. Sain taas uusia neuvoja ja lisäharjotteita. Seuraava kontrolli vasta toukokuussa. Haave ensi syksyksi pelikentille paluusta saattaa hyvinkin käydä toteen.

Fysioterapian jälkeen kävimme aikaa tappaaksemme Lastentarvikkeessa ihmettelemässä. Palasimme sairaalalle tunnin kuluttua sillä meillä oli ultra. Rv 20 ultra ja pikkuisellamme oli kaikki hyvin. A:n toivomuksesta tiedustelimme sukupuolta, mutta pikkuinen istui jalat ristissä ja napanuora vielä jalkojensa välissä. Se jäi sitten yllätykseksi synnytykseen saakka.

Ultrasta päästyämme menimme hienoa päivää juhlistaaksemme ulos syömään. Kävimme samassa ravintolassa kuin kihlapäivänämme. Ehkä siitä tulee meidän "vakipaikkamme".

Iltapäivälle oli vielä ohjelmoitu kummityttöni perheen luona vierailu. Kahvittelimme ja vaihdoimme kuulumisia. Kummityttöni äiti oli ostanut meille tuttavaltaan hienon leikkikaari/matto setin, imetystyynyn ja kassillisen kivan näkösiä, hyväkuntoisia vaatteita. Olimme enemmän kuin kiitollisia! Samalla käynnillä saimme kysytyksi kummityttöni isosiskolta, joka on paras ystäväni (olemme tunteneet koko ikämme, hän on syntynyt päivän myöhemmin kuin minä), tahtoisiko hän tulla lapsemme kummiksi. Hän ilahtui pyynnöstä ja suostui! <3

Illalla kotona kirjoitin A:n vanhemmille sekä omilleni kirjeen lapsen puolesta ja liitin sähköpostiin myös videon.
Hei Mummi & Pappa!

Tänään olen 19 viikkoa ja kuusi päivää vanha. Äiti ja äippä pääsivät
kurkistamaan kuinka minulla polskii yksiössäni. Sormia ja varpaita
löytyy oikea määrä, sydän sykkii vahvasti ja muutoinkin kaikki on kuten
kuuluukin olla. Olen jo yli 20 senttiä pitkä ja painan kätilön kertoman mukaan
303g. Olin rauhallinen ja otin iisisti, kun muut ihastelivat minua ruudulta.
Tiesinhän, että tämä päätyy myös mummin ja papan nähtäväksi.

Äiti olisi kovasti halunnut tietää olenko poika vai tyttö, mutta
ähäkutti..minäpä istuin jalat ristissä ja pidin napanuoraa liaanina kriittisten
alueideni suojana, olenhan häveliäs. Vielä jatkan kesään asti
kasvuani, ja odotan innolla, että pääsen tutustumaan myös teihin.

Rakkaudella lapsenlapsi



-HC-

lauantai 8. helmikuuta 2014

Ikimuistoinen perjantai osa I

Meillä oli eilen suuri ja tärkeä päivä. Me menimme naimisiin. Maistraatissa, paikalla vain me kaksi ja toimituksen suorittava notaari. Tilaisuudesta aiemmin oli kuullut tarinoita kuinka koruton tapahtuma se on, nimet paperiin ja pihalle-tyyliin. Meillä tilaisuus oli kaikkea muuta. Notaari esitteli itsensä ja kätteli meitä kumpaakin, kysyi haluammeko että hän lausuu meille muutaman sanan, sanomme toisillemme tahdon ja pujotamme sormukset toistemme sormiin. Se kuulosti hyvältä ja toivoimme, että tällä kaavalla mennään.

Notaari puhui rakkaudesta, sitoumisesta yhteiseen elämään. Lausui Helvi Juvosen runon meille:

"Elämä käy kuin korkeammaksi,
milloin ihmisen lasta kaksi
käsi kädessä, toistansa tukien,
katseesta toinen toistensa lukien
kasvavat yhdessä, kasvavat yhteen,
leikkaavat, sitovat yhteisen lyhteen.
Leipä ei kapea, leivä ei leveä.
Osansa saaneen käydä on keveä."

Notaari kysyi: "Tahdotko sinä H ottaa A:n puolisoksesi, ja rakastaa häntä.." ja tahdoin toki. A:kin tahtoi :D Sitten notaari totesi, vastattuamme myöntävästi että toteaa meidät nyt toistemme virallisiksi puolisoiksi. Pujotimme liittomme merkiksi sormukset toistemme sormiin. Saimme myös kehoituksen " ja nyt sitten olisi pussauksen aika" ja niin me sitten pussattiin!

Notaari huolehti valokuvauksesta. Hän itse kysyi onko meillä kameraa mukana. Otti kuvan kun allekirjoitimme virallisen paperin, kun seisoimme "alttarin" takana/edessä, kun pussasimme jne..  Se oli tosi kiva juttu, kun ei me itse ehkä oltaisi niin aktiivisti valokuvattu tai osattu pyytää häntä kuvaamaan.

Jännitystä tilaisuuteen toi se, että me oltiin taas kiireellä matkassa. Me lähdetään joka paikkaan aina viime tipassa, vaikka kuinka olevinaan valmistaudutaan lähtöön ajoissa. Mä kaahasin ja A jännitti vieressä! Ehdittiin just ja just ajoissa! :D

Eilen tapahtui myös paljon muutakin upeaa, siitä kirjoitan huomenna lisää. Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

-HC-

torstai 6. helmikuuta 2014

Perhe on paras (pahin)

Toissa päivänä viestittelin 2-vuotta nuoremman pikkusiskoni kanssa. Hän kysyi voiko soittaa ja sitten pistin itse rimpauttaen hänelle. Pienen kiertelyn ja kaartelun kautta hän kertoi olevansa RASKAANA! Voi vinha, että ilahduin. Kerroin olevani hänen ja hänen miehensä puolesta todella onnellinen.  He ovat jo tovin yrittäneet lasta ja nyt se oli sitten tärpännyt. Sen vuoksi kai meidän uutinen silloin joulun alla oli siskolleni niin kova paikka, ettei hän saanut aluksi sanottua mitään. Hän oli pari viikkoa sitten saanut itse tietää raskaudestaan. Viikko 9 menossa ja syyskuussa laskettuaika. Serkuksilla tulee olemaan päälle pari kuukautta ikäeroa mikäli kaikki menee niinkuin odotetaan.

Puhelun päätyttyä kerroin A:lle heti puhelun sisällöstä ja hän oli myös hyvillään hienosta uutisesta. Mitään aluksi toisillemme sanomatta meitä kumpaakin alkoi kuitenkin mietityttämään vanhempieni reaktiot. Miten vanhempani reagoivat lapseemme, joka ei ole biologisesti heidän lapsenlapsensa ja kun sitten sisareni tarjoilee pian "aidon ja oikean" lapsenlapsen? Hetken ajattelin olevani itsekäs ja ilkeä, kun edes mietin moista, mutta lapsen etua ajattelen ennen kaikkea. En halua, että tuleva  lapsemme on jotenkin eriarvoisessa asemassa toiseen lapseen nähden.

Vanhempani eivät vielä tiedä raskaudesta ja sisareni kertoo heille vasta parin viikon kuluttua. Eilen puhuin äitini kanssa puhelimessa. Puhuimme hankinnoista vauvalle, kerroin perhevalmennuksesta, ja sen sellaisista. Hän kysyi miten aiomme menetellä lapsen synnyttyä, kysyi adoptoinko lapsen. Kerroin, että tottakai adoptoin. Ensimmäinen mitä hän sai sanotuksi oli, että se on kauhea riski ja taakka. Pysyin tyynenä ja kysyin mitä hän sillä tarkoittaa. Hän sanoi, että entä jos te eroatte, mitä sitten tapahtuu, tokaisi myös, että sellaista on toki turha etukäteen murehtia. Kerroin, että odotan lasta kuin omaani, yhtä suurella rakkaudella ja kiintymyksellä. Tapahtui elämässämme tulevaisuudessa mitä tahansa olen valmis olemaan tuon pienen tulevan ihmisen elämässä osallisena niin kauan kuin minussa henki pihisee. Koitin valoittaa asiaa hänelle heteroparien hedelmällisyyshoitojen, lahjoitettujen sukusolujen, ja adoptiolasten kautta. Ei biologia määrittele vanhemman rakkautta lapseen. Puhuimme myös siitä kuinka lapsessa ei olisi minun piirteitäni, joita ihastella, mutta että ehkä minulla on lapselle jotain muuta annettavaa.

Puhelu äitini kanssa oli hyvä. Pientä prosessointia puolin ja toisin, valmistautumista tulevaan. Eilen puhuminen tuntui hyvältä, jonain toisena päivänä olisin voinut kokea keskustelun raskaana ja rasittavana. Välit äitini kanssa ovat toisinaan olleet hieman kireät ja pieniä katkojakin yhteydenpidossa on ollut. Nykyään pidän tiettyä etäisyyttä, ei tarvitse ihan joka päivä soitella ja muutaman kerran kuukaudessa käymme kylässä. Tiettyä suodattamista olen myös opetellut, en hälläänny joka ikisestä tiukkasävyisestä kommentista tai arvostelusta, jätän ne omaan arvoonsa.

Perheeni on tärkeä ja rakas, toisina päivinä yksi parhaimmista ja toisina yksi pahimmista <3

-HC-

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Äitiyspakkaus

Olen erittäin ylpeä ja hyvilläni Suomessa olevasta äitiyspakkausavustuksesta. Avustusta koskeva laki säädettiin jo 1937 ja pakkausta alettiin jakaa seuraavana vuonna vähävaraisille. Avustuksen silloin sai noin kolmannes odottajista. 1949 pakkaus tuli kaikkien odottajien saataville ja Kelalle pakkausten jakaminen tuli tehtäväksi 1994. Ainutlaatuista koko maailmassa! Hyvä Suomi!

Äitiyspakkaus vuodelta 1953

Kela on pihdannut uuden pakkauksen julkistamista. Vanhat pakkaukset on monena vuonna jaettu loppuun, ennenkuin uutta pakettia on alettu jakaa ja alkukevään odottajat ovat siis saaneet edellisvuoden pakkauksen. Tänä vuonna on ilmeisesti tarkoitus julkistaa paketti samaan aikaan kun sitä aletaan jakaa. Kela on moneen kertaan siirtänyt sen julkaisemisajankohtaa. Vuoden 2013 pakkaus julkaistiin jo lokakuussa 2012.

Olen tietysti hyvin kiinnostunut siitä millaisen pakkauksen mahdamme saada. Äitiyspakkaukseen liittyy jotakin hyvin tunteisiin vetoavaa ja jollainlailla henkilökohtaista. Me odotajina saamme lahjan pikkuistamme varten. Olen huvittuneena seurannut tasaisin väliaijoin etenkin Suomi24 keskustelua, siitä miten muutaman päivän välein malttamattomat äidit kyselevät KELA- Kertulta (henkilö joka palstalla vastaa työnsä puolesta Kelaa koskevissa asioissa) kerkeävätkö he saada lasketulla ajallaan uuden laatikon. Alunperin ilmoitettiin, että uutta laatikkoa aletaan jakaa heti vuoden vaihteessa ja odottajat kyttäsivät uusien kuosien ilmestymistä koko syksyn. Sen jälkeen uutisoitiin, että pakkaus julkaistaan tammikuussa. Tätäkään ei tapahtunut. Vihaiset mammat ovat nyt sydänjuurian myöten loukkaantuneita, että heidän kohtalokseen on koitunut tämä "ikuisuuksia sitten suunniteltu vanha äitiyspakkaus". Osat ovat loukkaantuneita siitä, että vaikka edellisen lapsen ja tulokkaan välillä on vuosi aikaa saavat he taas saman pakkauksen. Avustuksenhan voi tietenkin ottaa myös rahana, joka on 140 euroa.

Vuoden 2013 äitiyspakkaus. (KELA)


Äitiyspakkaus tulee anoa vähintään kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa. Olen kokoajan hiukan naureskellut näille äideille, jotka hysteerisesti haluavat uuden laatikon. Asia ei tuntunut omalta, koska laskettu aikamme on vasta kesäkuun lopussa. Olen tuhissut yksinäni, että olisivat kiitollisia kun edes joku avustus on olemassa ja kyllähän noita samoja tarvikkeita saa vaikka kirpputorilta paremmilla kuoseilla, jos kerran jaossa oleva laatikko ei miellytä.

Kelan uusin ilmoitus on, että tämän vuoden laatikkoa aletaan jakaa "kevättalvella" tai "kevään korvalla". Meidän tulee jättää hakemus huhtikuussa  ja olen alkanut enemmän pohtia tätä vanhan pakkauksen saamista. Lisäksi aemmin mainitulla palstalla liikkuu huhuja, joiden mukaan uutta pakkausta alettaisiinkin jakaa vasta syksyllä. Uskokoon ken tahtoo.

Vaikka olen naureskellut näille "Mulle uusi pakkaus ja vähän äkkiä, tai en ala!" -äideille, en voi väittää, etten olisi pettynyt saadessani vanhan pakkauksen. Siinä on mielestäni ihan hyvät värit ja sisältökin on sopiva. Mutta.. Pakkaus on kieltämättä ollut jaossa jo niin kauan, että olen tuon sisällön ihastellut ja fiilistellyt netistä moneen kertaan vauvaa haaveillessani ja useiden ystävien kanssa heidän saadessaan omansa. Lisäksi olen ostanut jo joitakin kivimpia kyseisen pakkauksen vaatteita kirpputorilta ja pyöritellyt siellä käsissäni lähes kaikkia pakkauksen vaatteita.

Aika näyttää milloin tuo kevään korva tulee ajankohtaiseksi ja pääsemme kurkistamaan uuteen pakkaukseen. Jokatapauksessa haluan ehdottomasti ottaa pakkauksen sisällön nimenomaan tavarana, oli se sitten mallia tämä vuosi tai edellinen.

Mitä te pidätte nykyisen pakkauksen sisällöstä tai väreistä?

-A-

maanantai 3. helmikuuta 2014

Viikonloppu ja massiivinen vaateongelma

Kylläpäs on aikaa vierähtänyt viime tekstistä! Me olemme ilmeisesti olleet kiireisiä :D 
HCn pienin sisko pyörähti meillä taas yökylässä ja sen lisäksi olimme lauantaina myös juhlahumussa.

Yökyläilijä tuli siis perjantaina ja leppoisasti paistoimme pitsaa. Lauantaiaamuna HC ja sisko kävivät ulkojäällä luistelemassa ja minä ja Hipsteri katsoimme katsomosta. Sitten alkuillasta alkoikin melkoinen farssi. Olimme lähdössä UMKn finaaliin Barona Areenalle. Olen melkoinen viisufani ja HC ressu joutuu joka vuosi raahautumaan perässä. Ensivuonna saatamme kyllä katsoa sattuneesta syystä UMKt kotona. ;) Halusin laittaa päälle tietysti jotain kivaa ja juhlavaa. Kasvava mahani ei vaan enää mahdu moneenkaan vaatteeseen. Olen vienyt jo aiemmin kellariin yhden ison pyykkikorillisen vaatteita odottamaan raskauden jälkeistä aikaa.

Viikolla sovitin kaikki mekkoni ja niistä mahtui hädin tuskin yksi päälle. (Olin myös käynyt sovittamassa kirpputorien mekkoja, eikä niistäkään ollut apua.) JEE, kyllä yksi mahtuu! Sitten lauantaina näytin mekkoa HClle, että jos laitan sitten tämän. HC oli juuri herännyt tokkuraisena pikkupäikkäreiltä ja tokaisi: "Mä en oo koskaan tykänny tosta mekosta." Siitähän riemu repesi.. Ei sitten laitettu mekkoa ollenkaan.

Mekkojen jälkeen ongelma kohdistui paitoihin. Peruslöysät trikoot menee juu, mutta yritäpä olla juhlallinen niiden kanssa. Vanhat vaatteeni on kokoa S ja vaikka maha mahtuisikin niihin, etenkin napitetuissa paidoissa vetää todella ilkeän näköisesti rintojen kohdalta, jos menee kiinni ollenkaan. Ongelmaksi muodostui myös housuosasto. Parhaat raskausfarkkuni ovat jo todella kireät, enkä ole pitänyt niitä enää kuin lyhyillä kaupunkireissuilla. Päätin, että nyt en enää tuskaile näiden kanssa ja leikkasin farkkujen vyötärön sisällä olevan kiristyskuminauhan kahdesta kohdin poikki. Heti auttoi!!

Loppujen lopuksi siis sain päälleni nuo farkut, yhden löysän ja ison napitetun paidan ja korkea korkoiset saappaat. Laitoin vielä vyön vyön mahan päälle, jotten näytäisi niin teltalta. Tuskailin peilin edessä, että näytän ihan valaalta. HCn pikkusisko tuli ihanasti lohduttamaan ja totesi minun näyttävän vain raskaana olevalta naiselta. Taisipa olla oikeassa :)

Ilta meni Baronalla kivasti ja siellä oli loistava tunnelma. HClla tosin oli hiukan kipeä selkä ja sain kuulla kritiikkiä UMKn epäuskottavasta konseptista. Toinen kiukutteli kotona ja toinen paikan päällä. Hyvä me! x)

UMK 2014 Krista ja väliaikanumero.


Tästä oppineena taidan tällä viikolla käydä katselemassa itselleni lisää vaatteita..

-A-